Orotavasta

teid

”Meidän” Teide ja näkymä Puertoon päin Orotavan suunnasta. Näkymä on oikeastaan La Paziin, Puerton keskikaupunki jää vasemmalle kuvan ulkopuolelle. Täysikuu oli komea, mutta kamera ei vielä suostunut yhteistyöhön.

Koronainfektiot ovat, ikävä kyllä, lisääntymään päin myös saarilla. Eiliseen päivitykseen lisäsin jo sen, että Lanzarote ja Fuerteventura ovat joutuneet keltaiselle, faasiin 2, taudin lisäännyttyä. Nyt Kanariansaaret alkavat taas vaatia rokotustodistusta autonomiaan saapuvilta ulkomaalaisilta, mutta myös mantereen espanjalaisilta. Yökerhoihin pääsyyn todistus vaaditaan myös.

La Palmalla vuori jatkaa aktiivisuuttaan, ilman laatu on huonontunut ja lentokenttä on taas tuhkapilven vaikutusalueella. Saarella järisee syvällä n. 35km maankuoren alapuolella.

Aamutelevisiossa ei enää esitetä sananlaskuja, mutta jokaisessa lähetyksessä on kevennyksenä ajankohtainen pilapiirros. Tänään siinä keskustelivat La Palman tulivuori ja koronavirus. Vuori kehuskeli sillä, kuinka paljon tuhoa hän on saanut aikaan. Koronavirus vastasi: -Aloittelija!

5 thoughts on “Orotavasta

  1. Hei Rauno!
    Jouluksi rakennetaan yleensä suuri seimi ayuntamienton pihalle, sen varmaan tiedätkin. Minä en tiedä sitä, että liittyykö kysymäsi remontti seimijuttuun, mutta ajamme kaupungintalon ohi ja katsomme, miltä näyttää. Vastaan sitten lisää, jos asia selvenee.
    T. Riitta
    P.S. Ajoimme Ayuntamienton kautta. Siellä oli koneet kaapimassa laatoitusta pois koko pihan alueelta. Vaikutti, että alueen pinnoitus uusitaan. Seimijuttuja oli nyt Plaza ne Constitutionilla, siellä ”mutteribaarin” vieressä, missä monia tapahtumia yleensä järjestetään.

  2. Riitta, kiitos tiedoista. Pidäthän meidät ajan tasalla noista kolmansista koronarokotuksista. Olemme kuusikymppisiä riskiryhmään kuuluvia, joten kolmas rokotus tarvitaan.
    Terveiset täältä Adejesta.

  3. La Orotavan aukiolla näyttää olevan isompi remontti, nettikamerassa poistavat betonilaattoja. Mistähän on kyse?

  4. Hola Jaana!
    Tervetuloa Teneriffalle! Meillä täällä on tällä hetkellä parempi koronatilanne kuin Suomessa, siis vähemmän tartuntoja. Ja kun lomailee turvallisesti ja välttää tungoksia, on riski pieni. Sää auttaa siinä, että täällä on helppo oleskella ulkona, syödäkin voi terasseilla ja maskia käytetään kaupoissa ja muualla julkisissa sisätiloissa.
    T. Riitta

  5. Hola! Näitä sinun päivityksiä on todella kiva lukea. Ihan kuin olisi itsekin paikan päällä ja aurinkokin melkein välittyy tänne itä-Suomeen asti.

    Aikomuksenamme on suunnata sinne Teneriffalle joulukuun alussa, mutta hieman mietityttää juuri tuo korona-kurjimus ja entä jos…Seurueeseemme kuuluu 9-vuotias poika, jolla ei tietenkään ole koronarokotuksia – itse kävin kolmannella piikillä tänään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *