Ouluun

image

Lennähdin talviseen Ouluun. Onneksi sää on lauhtunut jo alle kymmeneen pakkasasteeseen.
Nyt täytyy kehua oululaista ruokapaikkaa, jossa kävimme syömässä. ( – Oulun pizzojahan olen jo moneen kertaan mainostanut aiemmin). Mukanani oli kaksi poikaani ja yksi miniä. Kaikkien mielestä ruoka oli erinomaista. Paikka oli Cafe Rooster, Torikatu 26. Valitsin vuohenjuustosalaatin, pojat ja miniä söivät aurajuusto- tai vuohenjuustohampurilaiset. Tyytyväisinä ja vatsat täynnä poistuimme sieltä. Hintakaan ei ollut päätä huimaava, vaikka Suomessa ollaan.

img_1801

2 thoughts on “Ouluun

  1. Hei Raija!
    Vaikka olenkin nyt Suomessa, niin J on kotona ja on onneksi siivonnut myrskyn jäljet. Aiemmin on vaan ollut monesti niin, että olen ollut yksin kotona juuri myrskyn aikaan. Toivotaan, että säät suosii, kun palaan ensi viikolla kotiin.
    Riitta

  2. Nyt en muista, oliko se niin, että sinä kotona yksin myrsky tuulen yllättäessä. Nyt on ollut täällä joitain trooppisia puuskia, että puutarhassasi voi olla yllätys kun tulet kotiin. Turvallista matkantekoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *