Rockia

roc

Kävimme eilen Peñonin jalkapallokentällä Puertossa rock-konsertissa – pitkästä pitkästä aikaa. Nuorisoa oli paljon liikkeellä ja bändit kai heille tuttuja, koska moni osasi laulaa mukana ja hauskaakin näytti olevan.

Minulle tilaisuus oli, valitettavasti, enemmän kärsimys kuin nautinto! Volyymit olivat täysillä ja ääni vielä kaikui kentän betoniseinistä niin, että korviaan sai pidellä. Lämppäribändeja oli muutamia, pääesiintyjä oli Hombres G, minulle tuntematon suuruus.

Enpä mene toiste! Olenko tullut liian vanhaksi tämmöiseen (vaikka olenkin rokkisukupolvea)? Tai sitten toisen korvani kuulonalenema + tinnitus on herkistänyt äänille. Tämä rokki oli hirveää meteliä! Siellä kyllä saivat kuulovammoja muutkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *