Santa Cruz

image

Tänään kävimme Suomen vieraiden kanssa Santa Cruzin markkinoilla. Sää oli aurinkoinen ja lämmin, tavaraa ja ihmisiä oli paljon, mutta mitään ei ostettu.

Tänään on jännittävä ilta: Espanjan parlamenttivaalitulokset tulevat. Aikeissa on mennä Unid❤️s Podemos -vaalivalvojaisiin Puertossa.

One thought on “Santa Cruz

  1. Pidämme peukkuja!

    Kansan pitää ottaa kasvottomista markkinavoimista tiukka painiote. Nytkin brittien euroäänestyksen yhteydessä puhutaan, että markkina-arvoista suli hetkessä summa, joka vastaa Suomen valtion menoja vuosikymmeniksi. Tämmöinen ”ilma” on tyhmää oloissa, joissa Kulosaaren rikkaille heilahteluilla ei ole mitään merkitystä, kun voi odotella toisia aikoja. Odotteluajan voi seilata purjeveneellä. Kallion eläkeläiset saavat samaan aikaan ihmetellä, miten leipäjonosta saadun leivän saisi alas, kun hyvinvointiyhteiskunta ei pysty tarjoamaan hampaita. Vaikka en asu Kulosaaressa, niin kuulun vielä toistaiseksi onnekkaisiin – silti sydämeni sykkii vasemmalla, aina heikkojen puolella. Toivottavasti Espanja saa ainakin punertavan hallituksen, ja kansalle työtä ja toivoa paremmasta. Sehän on selvää, että oikeisto tulee lyömään kapuloita rattaisiin, mutta katsotaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *