Sateen jälkeen

Hoy

Sateisten päivien jälkeen eilen oli viileähköä ja ihmisiä on vähän liikkeellä. Ennen puoltapäivää Calle la Hoyalla oli tyhjää. Vielä tänäänkin ennustetaan viileää, se siis tarkoittaa täällä alle +20 astetta. Ruusut silti kukkivat, kuva on kaupunkiasunnon pihalta.

Uutisista:
Fred Olsenin alus on saatu laituriin Agaetessa kallistuneena, nyt yritetään estää polttoaineen karkaamista mereen.

Tiet Teidelle ovat taas suljetut jäätymisen vuoksi.

Korona lisääntyy nyt Lanzarotella: siellä tulee voimaan uusia rajoituksia. Gran Canarialla tautitapaukset lisääntyvät myös. Teneriffalla rajoituksia lievennetään hieman maanantaista lähtien, tilanne parempi.

Vanhustentalojen ja hoitohenkilökunnan rokotukset jatkuvat. Lähipäivinä Espanjaan saapuu ensimmäinen erä Modernan rokotteita.

Päivän refrán: ”Aprovecha el tiempo que vale el cielo” merkitsee, että aikaa tulee hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla, siis: älä tuhlaa aikaa turhiin asioihin. Suomessa sanotaan ”Aika on rahaa”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *