Puistokatu

Tila

pui

Kolmas karanteenivuorokausi tulee tänä iltana täyteen. Kävin kävelyllä Puistokadun kulmassa. Se on entinen kotikatuni 80-luvun puolivälistä Teneriffalle muuttoon asti. Kuvan tornitalo on rakennettu viime vuosina.

Huomenna menen Limingantullin näytteenottoon puoleltapäivin. Sitten jään odottelemaan tulosta. Toivottavasti ei tule lisää mutkia matkaan, sillä lapsenlapsen päiväkodista on erästä lasta käytetty koronatestissä. Onneksi minulla ei ole paluulentoa vielä varattuna, niin ei ole kiire. En kuitenkaan haluaisi karanteenista toiseen!

Osallistuin tänään virtuaalisesti Sisäministeriön järjestämään ulkosuomalaisille suunnattuun tulevaisuusteemaiseen työpajaan. Myös valtakunnallinen Suomi-Seura oli mukana. He halusivat kovasti tietää, mitä toiveita meillä ikääntyvillä (!) ulkosuomalaisilla on Suomen viranomaisille. Mukana oli ulkosuomalaisia Ruotsista, Chilestä, Espanjasta (Madrid) ja minä Teneriffalta. Kaikki ehdotuksemme kirjattiin. Ollaan kuulolla, mitä seuraa.

Calle Blanco

Tila

bla

Rahapuu kukkii meillä tähän aikaan vuodesta. Linnut rakentelevat pesiään ja sirkuttavat kovasti pihapuissa. Calimaa on vielä ilmassa.
Toinen kuva on Puertosta, jossa Calle Blanco on ollut remontissa pitkään, kuukausia.

Olen ryhtynyt seuraamaan myös Manner-Espanjan aamu-uutisia, koska ne tulevat ikiuutiskanavalta (24h) ennen Kanarian lähetystä. Siispä sieltäkin:
Mielenosoitukset Pablo Haselin pidätystä vastaan ja sananvapauden puolesta ovat jatkuneet Kataloniassa ja Valenciassa kolmatta yötä voimakkaina. Poliisi ja mielenosoittajat ovat ottaneet yhteen. Tästä on kehkeytymässä ongelmia myös Sanzesin hallituksessa, sillä Podemos ja Pablo Iglesias tukevat mielenosoittajia ja tämä asia ei ole PSOE:lle mieleen.

Espanjassa ollaan kehittelemässä omaa koronarokotetta. Prosessi on vielä kovasti kesken.

Saarillakin rokotukset jatkuvat. Vasta vajaa 4% Kanariansaarten väestöstä on rokotettu. Kesään mennessä arvioidaan rokotetun 70%.

Eilinen refrán: ”Coser y cantar, todo es empezar”, suoraan suomennettuna sekä ompelu että laulu täytyy aloittaa. Viitannee siihen, että asiat on aloitettava, jotta saa jotakin aikaan.

Koronaa ja koronaa

Tila

mel

Näkymä on Calle Melchor Luzilta, melkein lintuperspektiivistä. Sateetonta, viileähköä. Tänään on luvassa noin +20 astetta.

Espanjan ”ikiuutisissa”, 24h, entiset aiheet: korona ja Madridin lumiongelmat. Ja Katalonian vaalit, jotka siirtyvät pandemian takia toukokuun loppuun.
Huonoja uutisia koronasta: Mantereella virus leviää edelleen nopeasti. Rajoituksia tiukennetaan. Viimeisen 24 tunnin aikana tartuntoja on siellä todettu 40 197, mikä on ikävä kyllä ”ennätys” tämän taudin aikana. IA, incidencia acumulada, on 575, eli 575 tapausta/100 000 asukasta.

Jonkin verran tässä ahdistavassa pandemiassa kuitenkin lohduttaa ajatus, että on virustauteja, joille on saatu kehitettyä toimiva rokotus: mm. isorokko (tauti hävitetty maailmasta), tuhkarokko, vihurirokko, sikotauti, polio, jäykkäkouristus, vesirokko ja monta muuta.
Minun ikäisteni (60+) lapsuudessa sairastimme monta näistä taudeista, mutta nykylapset saavat suojan jo ensimmäisten ikävuosien aikana.
– Minulle on jäänyt ”ikuinen” trauma siitä, kun vasemman silmän alaluomessa ei eräässä kohdin kasva ripsiä: siinä on ollut lapsena vesirokkorakkula. Voi kuinka se ahdisti nuorta tyttöä! Myöhemmällä iällä on sitten tullut paljon muita, suurempia, murheita.

Toivo on nyt siitä, että saamme toimivan rokotteen ja ennen pitkää sen paljon puhutun laumasuojan koronaa vastaan!

Sateen jälkeen

Tila

Hoy

Sateisten päivien jälkeen eilen oli viileähköä ja ihmisiä on vähän liikkeellä. Ennen puoltapäivää Calle la Hoyalla oli tyhjää. Vielä tänäänkin ennustetaan viileää, se siis tarkoittaa täällä alle +20 astetta. Ruusut silti kukkivat, kuva on kaupunkiasunnon pihalta.

Uutisista:
Fred Olsenin alus on saatu laituriin Agaetessa kallistuneena, nyt yritetään estää polttoaineen karkaamista mereen.

Tiet Teidelle ovat taas suljetut jäätymisen vuoksi.

Korona lisääntyy nyt Lanzarotella: siellä tulee voimaan uusia rajoituksia. Gran Canarialla tautitapaukset lisääntyvät myös. Teneriffalla rajoituksia lievennetään hieman maanantaista lähtien, tilanne parempi.

Vanhustentalojen ja hoitohenkilökunnan rokotukset jatkuvat. Lähipäivinä Espanjaan saapuu ensimmäinen erä Modernan rokotteita.

Päivän refrán: ”Aprovecha el tiempo que vale el cielo” merkitsee, että aikaa tulee hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla, siis: älä tuhlaa aikaa turhiin asioihin. Suomessa sanotaan ”Aika on rahaa”.

Notaria

Tila

Bla

Piti saada oikeaksi todistettu kopio passista ja NIE-kortista. No, sen saa notariasta, minne kaikeksi onneksi pääsi ilman ajanvarausta, cita previaa. Ovi oli lukossa ja koputtaa täytyi nyt korona-aikana. Katu, Calle Blanco, on remontissa, kuten moni muukin katu tällä hetkellä. Notariaan sai koputella jonkin aikaa, että työmaamelun läpi kuulivat ja tulivat avaamaan.

Kopio saatiin noin tunnissa ja leimat ja sinetit olivat niin hienoja, että pääsivät kuvaan. Tämä onkin leimojen ja allekirjoitusten luvattu maa!

Kävimme syömässä kehutun nimikkosalaatin Minigolfin ravintolassa. Parasta, mitä olen siinä paikassa syönyt. Eivät olleet kehut turhia.

Tänä viikonloppuna turistikoneita lentää saarille Saksasta ja Belgiasta. Keskusteluja on käyty myös ”con países nordicos”, pohjoismaiden kanssa. Ja pääseehän tänne niillä mainostamillani pompuilla myös. Malagaa suosisin nyt välilaskupaikkana ja sitä kautta aion matkustaa, jos vielä tälle vuodelle Suomessa käyn.

Päivän refrán: ”Crea fama y échate a dormir” (”Luo itsellesi maine ja mene nukkumaan” tarkoittaa, että tietyn maineen saavutettuaan sitä on vaikeaa ja aikaavievää muuttaa.) Englanniksi se hakukoneella kääntyy: ”Give a dog a bad name”.

Calle Quinta

Tila

cal

Vielä löytyi Puerton vanhasta osasta yksi aiemmin kävelemätön katu Calle Quinta. Kauniita yksityiskohtia, värejä. Katu on yksi Mequinez-kadun poikkikaduista.

Uutiset olivat tänä aamuna huononlaisia.
La Palmalla, Tijarafessa, sammutetaan taas metsäpaloa.
Afrikasta on tullut viime päivinä saarille ennätysmäärä pakolaisaluksia pienillä veneillä. Monet ovat huonossa kunnossa saapuessaan, jotkut jopa jo menehtyneitä matkalla. Naapurisaarella on majoitettu tulijoita joihinkin tyhjiin turistihotelleihin. Nämä pakolaiset eivät levitä koronaa, koska heidät asetetaan heti karanteeniin ja testataan.

Korona jatkaa silti kulkuaan. Olemme jo kaikki väsyneet tähän pieneen kaikkialla mahdollisesti väijyvään viholliseen. Kelvollisen ja toimivan rokotteen valmiiksi saaminen vaikuttaa taas epävarmalta.

Ruukkukuja

Tila

ruuk

Tämän päivän kuvat ovat Puerton ”ruukkukujalta”, Calle de La Verdad. Sitä sanotaan joskus Puerton kauneimmaksi kaduksi.

Koska en tänäänkään jaksa Covid-19 -uutisia, niin olen kääntänyt ystäväni kertomusta kesän 2019 Suomen matkasta. Löydät sen tuosta otsikkokuvan alta olevasta mustasta valikosta nimeltä SUOMEA KANARIALAISEN YSTÄVÄN SILMIN. Olen vain kääntänyt, faktat ja ajatukset ovat hänen. Luepa, jos sinua kiinnostavat hänen kokemuksensa.

Katu

Tila

cal

Kuvat ennen ja jälkeen: Lähikatumme kunnostyö alkaa valmistua. Katu oli umpeenkasvaneena naapureiden kertoman mukaan vuosia – ja meidänkin täällä asumisemme aikana jo yli viisi vuotta.

Ja sitten taas koronaa: Torres (Presidente de Cobierno de Canarias) puhui eilen siitä, kuinka voimakkaat rajoitukset – maskipakko, etäisyydet, käsihygienia, aikarajat – ovat tarpeen siksi, ettei ulkonaliikkumiskieltoon tarvitsisi palata. Poikkeustila kun aiheuttaa ihmisille ongelmia, sekä psyykkisiä että fyysisiä. Ja saarten taloudelle se olisi kohtalokasta ja syöksisi ihmisiä köyhyyteen.

15.9. pitäisi täällä olla koulujen syyslukukauden alkamispäivä. Koronatilanteen takia päivä on vielä hieman epävarma, mutta saarten hallitus kokoontuu 10.9. päättämään aloituspäivämäärästä ja rajoituksista. Katsotaan kuitenkin, että lähiopetus on oppilaille tärkeää.
Yliopistoissa tulee olemaan maskipakko, vaaditut etäisyydet tulee pitää opiskelijoiden välillä ja tuuletusta tehostetaan.

Katutyöt

Tila

calle

Työt jatkuvat lähikadullamme. Hyvä, että kaupunginosamme kunnostamisprojekti alkoi juuri täältä! Melko tarkasti kello 8 aamulla työmiehet tulevat kaivinkoneen ja kuorma-auton kanssa. Tänään käytössä oli henkilönostin, jolla moottorisahamies pääsi sahaamaan ”meidän” myrskyssä rumaksi vaurioitunutta palmua. Puu kaadetaan. Eihän se oikeasti meidän ole, kadun puolella kasvaa, mutta jotenkin on tuntunut omalta, kun on reunustanut tonttia. Sitä palmua en sure. Viereinen kanarianpalmu saisi mielestäni jäädä. – Pahalta näyttää, sitä leikellään jo!

Koronatilanteesta:

Viimeisen vuorokauden aikana korona ei ole vaatinut yhtään kuolonuhria koko Espanjassa. Ihmisten piittaamattomuus huolettaa: käytettyjä maskeja ja muovihanskoja löytyy jo merestäkin. Vastuullisuutta ja varovaisuutta edellytetään!

Turismin käynnistäminen on edelleen keskustelujen pääaiheita. Kanarian hallitus neuvottelee lentoyhtiöiden, matkanjärjestäjien ja hotellien kanssa siitä, miten edetään. Tarkoituksena on vähentää nykyistä koronan aiheuttamaa matkustus- ja lentopelkoa. Ehdolla on mm. ”terveyspassi”, jolla varmistettaisiin tulijoiden terveys. On puhuttu testeistä lähtömaassa ja täällä: aika näyttää, mihin päädytään.

Uusi katu

Tila

cal

Meidän lähikatumme, täysin umpeen kasvanut, joka näkyy ensimmäisessä kuvassa, sai eilen uuden ilmeen. Työmiehet tulivat heti aamusta, tekivät päivän töitä ja katu alkaa jo näyttää kadulta. Päällyste vielä puuttuu, mutta olen jo tyytyväinen tähän edistykseen. Jatkoa seuraa, toivottavasti lähiaikoina.

Tänään alkoi koko Espanjassa kymmenen päivän kansallinen suruaika koronaan kuolleiden potilaiden muistoksi. Noin 27 000 ihmistä on koko maassa menettänyt henkensä tässä pandemiassa.

Hallitus aikoo anoa taas uutta poikkeustilan jatkoa kahdeksi viikoksi, jotta desconfinamienton, rajoitusten purkamisen, kaikki vaiheet saataisiin loppuun estado de alarman aikana. Vielä rajoituksia tarvitaan, sillä muutamia uusia sairastumisia on todettu myös Teneriffalla. Potilaiden määrä sairaaloissa on kuitenkin vähentynyt, ja muutamia perustettuja koronaosastoja on voitu sulkea.

Vielä hyvä uutinen:
agav

Jardin Botanicossa on alkanut kukkia Karibian jättiagave, joka avaa kukintonsa kerran kolmessakymmenessä vuodessa. Kasvitieteellinen puutarha on suljettuna koronan vuoksi, mutta onnistuimme kuvaamaan kasvin aidan raosta. (Voimakas calima näkyy vuoren rinteellä.)