Tilaus

Fruver

Kahdeksastoista karanteenipäivä

Tänään kävin ”lenkillä”. Varustauduin lenkkareilla ja kävelysauvoilla ja kiersin reippaasti kävellen viisi kierrosta pihalla tietysti aitamuurien sisäpuolella. Kyllä se vähän piristi. Eikä kannata aloittaa liian rankasti.

Sitten mercadillon vihannestilaus saapuikin jo nyt aamupäivästä. Tällä kertaa tuotteita oli enemmän kuin viimeksi, mutta hintakin oli hieman noussut, 15€, ja sen hinnan olin sopinut jo tilatessa. Huuhtelin kaikki vihannekset heti, vaikka luulen niitä käsitellyn hansikkailla. Minusta on mukavaa, kun ei tiedä tarkalleen mitä saa. Nyt olisi suunnitteilla keitto porkkanasta ja calabazasta.

– Pääministeri on esittänyt estado de alarman jatkamista 26.4. saakka. Parlamentti hyväksynee sen nyt viikonloppuna. Tämä päivämäärä on kyllä ollut tiedossa jo pidempään.

Minä olen suosiolla karanteenissa ihan niin kauan kuin on tarpeellista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *