Castañas

cas

Eilisellä iltapäiväkävelyllä – siiinä sateen välissä – huomasimme, että kastanjanpaahtokioskeja oltiin avaamassa Puerton kalasatamassa. Nyt täytyy odotella parempaa säätä ja iltaa, jotta pääsemme näitä herkkuja maistamaan.

Sade ja tuuli olivat taas illalla näyttäneet voimansa: Puertossa Martianezin tunneli on ollut suljettuna, koska sadevesi on syöksynyt putouksen lailla kallioita alas. Ja San Telmolla aallot ovat lyöneet teräsaidan läpi kadulle. Ollapa entinen muuri, se perinteinen, se, jota mielenosoituksin puolustimme muutama vuosi sitten, se olisi antanut paljon enemmän suojaa. Mutta (korruptio)raha ja hyvävelisysteemi puhuivat silloin ja muuri purettiin.

6 thoughts on “Castañas

  1. Kyllä San Telmolla vettä kävelukadulle tuli eikä vain kadulle sillä rakennuksetkin saivat pärskeistä oman osansa. Vanhat kauniit muurit olisivat olleet tarpeen, ritiläaidat eivät anna suojaa edes viimalta. Puertolaisten enemmistö vanhoja muureja kaipaa, epäilemättä myös suuri osa matkailijoista. Puerton omaa perinteistä idylliä tuhotaan säälimättä.

  2. Hei, Blogitoverini,
    Tänä vuonna on ollut tavallista enemmän sateita. Kuuluuko se sitten normaalivariaatioon vai ei, sitä en osaa sanoa. Mutta myrskyjä on ollut harvoin, ei entistä enempää (täällä asumisen aikana).
    Ilmastonmuutoksesta kyllä puhutaan ja kirjoitetaan, onhan se maailmanlaajuinen ilmiö.
    Ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia myös tutkitaan täällä. Esimerkiksi Lagunan yliopistossa on meneillään projekti (2012-2020), jossa tutkitaan kasvien biodiversiteettiä ja ekosysteemin muuttumista ilmaston lämpenemisen seurauksena.

  3. Nyt Sulla taitaa mennä puurot ja vellit sekasin..ei siellä kyllä vesi rantakadulle asti lentänyt.oivoi.miks Sun pitää aina olla niin pirun negatiivinen puerton asioista vaikka asut täällä.Pikkusen positiivisempi asenne.kommunismi on menneen talven lumia.p.s myös täällä asuva.

  4. Sinulla on monen vuoden kokemus Puerton säistä ja sateista. Onko sateisuus lisääntynyt? Puhutaanko paikallisessa mediassa säiden muuttumisesta, ja jos puhutaan, niin mitä? Onko ilmastomuutos muuttamassa Kanarian säitä pysyvämmin?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *