Olas grandes

Tila

flo

Eipä sattunut minun silmiini montakaan kukka-asetelmaa Puerton kaupungissa, vaikka yritin etsiä. Kirjastossa näytti olevan kukka-aiheinen valokuvanäyttely, mutta nykyään ei tee mieli sisätiloihin näyttelyihin.

Aallot meressä sen sijaan olivat katselemisen arvoisia. Meri kuohui ja korkeat aallot löivät rantaan. Meren voima on jotain, jota voi vain kunnioituksella ihailla. Onneksi tätä näkymää voi katsella rannalta, merelle ei olisi ollut asiaa nyt.

Hallitus on päättänyt, että hotelleihin tai vastaaviin majoituksiin saapuessaan turisteilla tulee olla mukanaan negatiivinen koronatestitulos, joka on otettu < 72 tuntia ennen matkaa. Ilmeisesti kuitenkin testi voidaan ottaa myös perillä.
Parlamentti vielä käsittelee asian ja tekee lopullisen päätöksen.

Päivän refrán: ”El que tiene boca se equivoca”. Sananlasku perustunee sointuvaan riimitykseen boca-equivoca. Sanonta merkitsee mahdollisuutta erehtymiseen. Sananmukaisesti ’jos on suu, voi erehtyä’.

Olas grandes

Tila

mar

Kuvat ovat eiliseltä rantakävelyltä: varoitus suurista aalloista oli voimassa. Aallot löivät voimalla rannan kiviin ja muureihin, suolavesi pärskyi, tuuli puhalteli viilentävästi. Puertoon minua houkuttelee kävelylle juuri tämä meren läheisyys. Orotavassa on kyllä kauniita taloja ja historiaa, mutta meri on kaukana.

Espanjassa on karanteenia koronan takia lyhennetty kymmeneen päivään aiemmasta kahdesta viikosta. Mantereella tauti jyllää edelleen, etenkin Madridissa ja ympäristössä, jossa liikkumisrajoituksia on tiukennettu 45:llä alueella. Uusia tautitapauksia on myös saarilla, mutta onneksi paljon vähemmän kuin mantereella. Eilisen tiedon mukaan uusia sairastumisia on Gran Canarialla 93, Teneriffalla 41, Fuerteventuralla 10, Gomeralla 5, Lanzarotella 4 ja La Palmalla 1. Gran Canarian ja Teneriffan sairastuneista suurin osa on saarten pääkaupungeissa.

Meille on luvattu pilvistä ja sadekuuroja tänään.
Päivän refránin etsin netistä, sillä myöhästyin aamulla viisi minuuttia aamutv:n päivän sananlaskusta.
”El tiempo cura más que sol” (Aika parantaa enemmän kuin aurinko). Suomessa samaa ajan parantavaa vaikutusta kuvaa ”Aika parantaa haavat”.

Aallot

Tila

ola

Vielä tänään oli voimassa varoitus suurista aalloista, vaikkakin meri oli jo rauhoittunut edellisen päivän kuohunnasta. Tänä aamuna sain kuitenkin vielä aaltokuvia Playa Jardinilta, vaikka meren voima ja ääni ei kuvien kautta tarpeeksi hyvin välitykään. Hieno tunnelma rannalla oli: kuinka pieni ihminen onkaan suuren luonnon näyttäessä voimiaan!

Tacorontessa Mesa del Mar -rannalla suuri aalto oli lyönut eräästä kerrostalosta pari alinta parveketta pois. Asukkaita oli evakuoitu. Myös mm. Garachicossa oli tulvinut.

Castañas

Tila

cas

Eilisellä iltapäiväkävelyllä – siiinä sateen välissä – huomasimme, että kastanjanpaahtokioskeja oltiin avaamassa Puerton kalasatamassa. Nyt täytyy odotella parempaa säätä ja iltaa, jotta pääsemme näitä herkkuja maistamaan.

Sade ja tuuli olivat taas illalla näyttäneet voimansa: Puertossa Martianezin tunneli on ollut suljettuna, koska sadevesi on syöksynyt putouksen lailla kallioita alas. Ja San Telmolla aallot ovat lyöneet teräsaidan läpi kadulle. Ollapa entinen muuri, se perinteinen, se, jota mielenosoituksin puolustimme muutama vuosi sitten, se olisi antanut paljon enemmän suojaa. Mutta (korruptio)raha ja hyvävelisysteemi puhuivat silloin ja muuri purettiin.

Olas grandes

Tila

olas

 

Merellä – ja rannalla – tuulee ja varoitus voimakkaista aalloista on edelleen voimassa. Kävelin rantakierroksen ja tuulen voima kyllä tuntui.

San Telmon ”uusimisprojekti” – mielestäni pilaamisprojeti – on edelleen kesken. Saksalaiselle ravintolalle rakennetaan terassia, aika kaoottiselta näyttää. Olen lukenut, että projektin ainoaa ymmärrettävää kohtaa: pyörätuoleille, lastenrattaille ym. esteettömän kulun mahdollistavan rampin rakentamista ei toteutetakaan töiden viivästymisen takia. Että semmoista politiikkaa…

Aviso amarillo

Tila

image

 
Huomisesta lähtien on voimassa aviso amarillo, keltainen varoitus, suurista aalloista. Kovin lähelle merta (ainakaan aallonmurtajilla) ei kannata siis mennä, ettei joudu veden varaan. Yllättävän usein täällä kerrotaan uutisissa mereen pudonneista ja heidän pelastamisyrityksistään: joskus se onnistuu, monesti ei.

Olas

Tila

Eilen Atlantti näytti voimiaan, meri kuohui ja pauhasi, suuret aallot löivät voimakkaasti rantaan. Kalasatamassa ja San Telmolla vesi vaahtosi ja pärskyi.mar3mar4mar5

Olas

Tila

image

Teneriffan, La Palman ja El Hierron pohjoisrannoilla on annettu varoitus suurista monimetrisistä ja voimakkaista aalloista. Lisäksi huomiselle, torstaille, on voimassa oranssi sadevaroitus ja sää kylmenee huomattavasti.

Viento

Tila

Viime päivinä on annettu varoitus kovasta tuulesta ja merenkäynnistä. Komeasti meri aaltoili ja kohisi Plaza de Europan muurilta katsottuna.

Meri kuohuu

Tila

Tapaninpäivän merikuvia:

Meri kuohuu, rantavesi möyryää ruskeana.

Isot aallot lyövät rantaan.