Kastanjoita

cast

Vihdoinkin – viime vuoden tauon jälkeen – ollaan taas kastanja-ajassa. Kävimme Muellella kokemassa tämän jokasyksyisen tradition: paahdettuja kastanjoita punaviinin kanssa nautittuna. En edelleenkään voi olla ihmettelemättä sitä, kuinka makutottumukset muuttuvat. Alkuvuosina emme voineet syödä näitä ”paleltuneita perunoita”, mutta noin kymmenen vuoden harjoittelun jälkeen kastanjat ovat alkaneet maistua hyviltä! Niitä aivan kaipaa! Hyviä ne olivat nytkin, samoin kuin paistetut sardiinit, joita maistelimme myös.

Uutiset kertovat tänään, että La Palmalla purkaus jatkuu, intensiteetiltään hieman heikentyneenä, mutta sulaa laavaa virtaa vielä mereen ja saarella järisee ajoittain. Kouluja on palannut lähiopetukseen.

Koronan insidenssi on noususuunnassa. Se on nyt noin 100/100 000 ja 216 uutta tautitapausta on todettu saarilla yhteensä viimeisen vuorokauden aikana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *