Castañas

Tila

cas

Kastanja-aika on taas alkanut. Kävimme muellella niitä maistelemassa. Otin myös annoksen pescado saladoa, tönkkösuolattuna säilöttyä kalaa . Hyvää! Samoin kastanjat ja viini. Nykyään jo osaan odottaa kastanja-aikaa, se on yksi monista traditioista täällä. Kalasatamassa on nyt iltaisin tunnelmallista, kannattaa käydä kokemassa.

Uutisista:

Päivälämpötilat ovat edelleen korkeita, tälle päivälle luvataan korkeimmillaan 28˚ meille pohjoiseen. Turisteja on saarilla ennätyksellisen paljon.

Madridissa on ollut suuria mielenosoituksia julkisen terveydenhuollon säilyttämisen puolesta yksityistämishankkeita vastaan.

Kuljetusalan lakko laajenee saarille (mantereella se on jo alkanut) 28.11. Kiistaa on mm. tacógrafon käytöstä – siis kuljettajien työ- ja lepoajoista, joita laite rekisteröi. Lakko aiheuttaa seurannaisvaikutuksia myös muille aloille, esim. rakennustyömaille, joissa työt keskeytyvät.

Kastanjoita

Tila

cast

Vihdoinkin – viime vuoden tauon jälkeen – ollaan taas kastanja-ajassa. Kävimme Muellella kokemassa tämän jokasyksyisen tradition: paahdettuja kastanjoita punaviinin kanssa nautittuna. En edelleenkään voi olla ihmettelemättä sitä, kuinka makutottumukset muuttuvat. Alkuvuosina emme voineet syödä näitä ”paleltuneita perunoita”, mutta noin kymmenen vuoden harjoittelun jälkeen kastanjat ovat alkaneet maistua hyviltä! Niitä aivan kaipaa! Hyviä ne olivat nytkin, samoin kuin paistetut sardiinit, joita maistelimme myös.

Uutiset kertovat tänään, että La Palmalla purkaus jatkuu, intensiteetiltään hieman heikentyneenä, mutta sulaa laavaa virtaa vielä mereen ja saarella järisee ajoittain. Kouluja on palannut lähiopetukseen.

Koronan insidenssi on noususuunnassa. Se on nyt noin 100/100 000 ja 216 uutta tautitapausta on todettu saarilla yhteensä viimeisen vuorokauden aikana.

Kastanjat

Tila

kas

Kastanja-aika on alkanut. Puerton kalasatamassa niitä perinteisesti paahdetaan. Maistoimme ja hyviä olivat. Alkuvuosina en pitänyt kastanjoista, mutta ihme ja kumma: makumieltymys näyttää muuttuneen paikalliseen suuntaan.

Meillä kotona on jo valaistu joulupalmu ja pukki siinä kiipeilemässä.

Por la noche

Tila

noc

Puerto de la Cruz por la noche. Kävimme eilen maistamassa paahdettuja kastanjoita. Kalasatamassa niitä on tarjolla ja Tacoronten viiniä saa palanpainikkeeksi. Harmi kyllä – ja ihmetyttävää – että tänä vuonna kaupunki ei ole antanut lupaa laittaa pöytiä ja tuoleja kastanjanpaahtopaikalle. Tämän kertoi kioskin myyjä, joka oli hyvin pahoillaan asiasta. Myös valikoima oli pienentynyt: ennen on ollut tarjolla myös mm. hyviä grillattuja simpukoita (mejillones) vihreän mojon kanssa.

Castañas

Tila

cast

Perun aiemmat puheeni siitä, että en pidä kastanjoiden mausta! Eilen illalla pistäydyimme Matanzassa tutussa viinipaikassamme. Talon isäntä tarjosi meille paistettuja kastanjoita, aiemmin olen maistanut vain paahdettuja. Nämä olivat hyviä.

Alakuvassa näkymä Orotavan laaksoon auringonlaskun aikaan.

– Illalla jytisi ilotulitus Puerton suunnalta. Lienevätkö viettäneet uuden viinin juhlia eilen?

Kastanja-aika

Tila

cas

Nyt se on taas alkanut: kastanja-aika. Kävimme Suomen vieraiden kanssa Matanzan maalaistorilla ja siellä vieraamme saivat maistaa kastanjoita ensimmäistä kertaa elämässään. Ei oikein sovi suomalaiseen makuun, näköjään, mutta uusi kokemus oli tärkeintä.
Uusi viini alkaa olla valmista myös, vaikka vielä on aikaa San Andresin päivään.

Matanza

Tila

Matanza

Kävimme eilen tutustumassa Matanza de Acentejon Feria de Castañaan, jota vietettiin Mercadillo de agricultorilla. Onneksi löytyi parkkipaikka; sehän on täällä monesti kynnyskysymys. Olemme ajaneet muutaman kerran viikonloppuisin Mercadillo de agricultorin ohi, mutta yhtään vapaata parkkipaikkaa ei ole lähietäisyydeltä löytynyt. Nyt onnisti.
Näimme hallin täydeltä tarjontaa: kastanjoita ja viiniä, jotka tietysti olivat pääosassa feriassa, mutta myös tosi maukkaita ja monenlaisia tapaksia maistoimme. Opin, että kastanjoita kasvaa täällä monta erilaista lajia. Väkeä oli tapahtumassa paljon. Myytävänä oli myös leivonnaisia ja vihanneksia ja monenlaisia käsityötuotteita.

Castañas

Tila

castaña

Kastanja-aika alkaa olla käsillä ja pian myös uuden viinin valmistujaiset. Matanza de Acentejossa mainostetaan jo Feria de castañaa ensi viikonloppuna.
Teiden huipulta näyttäisi tulevan savua, vai onko tämä huiputusta?

Castañas

Tila

castañas

Kastanja-aika on taas alkanut. Kalasatamaan ja vanhan Titsa-aseman päälle on koottuu kojuja, joiden lähellä savuavat kastanjauunit. Tänä vuonna en aio näitä herkkuja maistaa: viisi vuotta olen kokeillut, mutta nyt uskon, että ne eivät ole minun makuuni. Sen sijaan ainakin kalasatamasta saa ihania paistettuja simpukoita, niitä kävimme jo eilen illalla maistamassa.

Castañas

Tila

image

Taas on tullut kastanjoiden aika. Kävimme vanhan linja-autoaseman päällä olevalla kioskilla katsomassa paahtamista. Paikallisille herkku näytti maistuvan, mutta minä en edelleenkään pidä kastanjoiden mausta, tulee mieleen paleltunut paistettu peruna. Söimme yhteensä vain kolme kastanjaa viinin kanssa…

Ha llegado tiempo de castañas. Mucha gente las gustan, pero yo no.