Kävelyllä

cam

34. karanteenipäivä

Eilen kävin sauvakävelyllä pihalla, ja tietysti muurien sisäpuolella. Kiersin viisi kierrosta ilman mittausta, sitten toiset viisi kännyn askelmittarin kanssa. 578 askelta ja 0,35 km. Ei paljoa, mutta kuitenkin ”tyhjää parempi”. On nimittäin aika tylsää kiertää tuota pikkukehää, joten enempää en viitsinyt.

– Viikon kuluttua, siis 27.4. lapset saavat käydä ulkoilemassa vanhemman seurassa ja turvaetäisyyksiä noudattaen.

– Turismin – Kanariansaarille välttämättömän elinkeinon – palauttamisesta keskustellaan tiedotusvälineissä kovasti. Yhtenä mahdollisuutena on puhuttu luontomatkailun lisäämisestä. Kauniista ja mielenkiintoisista vaellusreiteistä täällä ei ole pulaa, mutta miten luonnon kävisi, jos turistilaumat sinne ryntäisivät?

– Torres, Kanarian presidentti on neuvotellut muiden autonomioiden johtajien kanssa: voi olla, että rajoitusten purkamisen aikataulu tulee vaihtelemaan autonomioissa kunkin alueen tilanteen mukaan.

– Maailman (tai ainakin Euroopan) turvallisin paikka lienee nyt La Graciosa, se kahdeksas pieni saari Lanzaroten kupeessa. Saarella ei ole yhtään koronatapausta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *