Kuuta kurkottelemassa

kuu

Kotona taas ja matkaväsyt pois levättynä. On täydenkuun aika. Siispä kuun kanssa täytyy leikitellä; kumppani melkein toi minulle kuun taivaalta.

Teide oli paikallaan aamuauringon noustessa. Aina se on kuitenkin varalta tarkistettava. Kaikki hyvin täällä omassa pikkumaailmassa siis.

Meille ennustetaan sateita. Aina ennusteet eivät onneksi toteudu. Mantereella on satanut niin runsaasti, että siellä on paikoittain pahoja tulvaongelmia.

La Palmalla maaperästä nousee purkausalueella edelleen kaasuja, lähinnä hiilidioksidia, joillakin paikoin vaarallisen paljon. On asuntoja, joissa ei voi vieläkään asua kaasuongelmien takia. Evakuoituja asuu edelleen hotellimajoituksessa. Hallinto saa kritiikkiä siitä, että luvattujen moduulitalojen valmistuminen ja luovuttaminen kotinsa menettäneille on hidasta. Tulivuorenpurkauksesta on jo vuosi aikaa.

Yksi päivän aiheista Kanarian uutisissa oli se, että koronapandemia rajoituksineen, tulivuorenpurkaus, metsäpalot sekä sota Ukrainassa seurauksineen tekevät mahdolliseksi sen, että seuraava pandemia on mielenterveysongelmien lisääntyminen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *