Lodziin

lod

Eilinen ajopäivämme kesti noin kahdeksan tuntia. Muutaman pysähdyksen teimme huoltoasemilla ja lähes koko matkan ajoimme moottoriteitä, vaikka ne eivät ole edelleenkään minulle mieleen. Päädyimme kuitenkin tähän reittiin siksi, että iPadin karttaohjelmaa avulla onnistuimme näin kiertämään kaukaa pohjoispuolelta Varsovan. Se kaupunki on aiemmin tuottanut vaikeuksia: ollaan ajeltu ruuhkissa tuntikausia.

Olemme varustautuneet siitä mielessä huonosti, että kartat eivät ole mukana ja navigaattori on sama vanha, joka vähän väliä sanoo sopimuksensa irti ja toimii, jos haluaa.

Ajoimme siis Kaunasista melko suoraa reittiä Puolan Lódźiin, jossa meillä on ”vakiohotellina” Good Time Aparthotel melkein kaupungin keskustassa. Edullinen, Wi-Fi ja parkkipaikka on ilmainen, tosin paikka on hyvin kapean portin omaavalla sisäpihalla.

Eurot eivät käy täällä Puolassa, mutta korttimaksu toimii. Emme vielä ole hankkineet paikallista rahaa, tänään käynemme automaatilla. Tarkoituksena on nyt ajella pikkuteitä Saksan rajan tuntumaan. Lyhyempi päivämatka on suunnitteilla, vaihteeksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *