Lubinaa

lub

Kolmaskymmenesensimmäinen karanteenipäivä

Ruokapäivitys; ruuanlaitto on niitä harvoja viihdykkeitä näinä kotipäivinä. Teimme lubinaa umpisuolassa, tuttu juttu, mutta aina niin hyvää.

Lubina muistuttaa maultaan ja ulkonäöltäänkin siikaa. Se paistetaan umpisuolassa uunissa. Nämä kaksi kalaa vaativat 2 kg karkeaa suolaa, koska sitä laitetaan kerros vuokaan kalojen alle ja reilu kerros myös päälle. Paistetaan kuumassa uunissa reilu puoli tuntia. Sitten kovettunut suola poistetaan ja kalat otetaan esille. Voisi luulla, että suolaa tulee kalaan liikaa, mutta näin ei ole: suola on sopiva. – Näinhän on papas arrugadoissa, kanarianperunoissakin, suolaa laitetaan keitinveteen kourakaupalla ja perunoista tulee hyviä.

– Positiivinen koronauutinen: El Hierron saarella ei tällä hetkellä ole yhtään aktiivia koronatapausta. Muutoinkin Hierro on säilynyt saarista kaikkein puhtaimpana taudista. Toinen ”puhdas” saari on kahdeksas kanariansaari La Graciosa, pikkusaari Lanzaroten kyljessä.

– Turismin palauttamista saarille mietitään kovasti. Yksi ajatus, aamu-uutisissa kerrottu, on, että turistit täytyisi olla koronanegatiiviseksi testattu ennen lentomatkaa, silloin heidät voitaisiin vastaanottaa.

– Lentojen palautuminen on kuitenkin vielä kaukana, sillä nyt Kanarian hallinnolla on ajatuksena, että satamat ja lentokentät avattaisiiin täyteen toimintaansa viimeisenä sitten, kun rajoituksia aletaan poistaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *