Rengasrikko

roto

Lauantai-iltana olimme ystävien kanssa aikeissa mennä syömään johonkin guachincheen, ylös rinteeseen. Matka päättyi kuitenkin jo ennen Santa Ursulaa, sillä auton takarengas tyhjeni. Korjausyritykset eivät auttaneet, eikä nykyautoissa – sitä en tiennytkään – ole vararengasta.

Vakuutuksen numeroon soittamalla saimme kuitenkin melko nopeasti gruan, hinausauton ja jonkin aikaa odotettuamme ja soiteltuani muutaman lisäpuhelun, tuli myös taksi, sekin vakuutuksen piikkiin, rengaskorjaamolle asti.

Lopulta pääsimme ystävien kanssa illan jo pimetessä syömään guachincheen Orotavan yläpuolelle La Casonaan. Hyvät olivat ruoat ja seura mukavaa. Loppu hyvin kaikki hyvin.

Uutisista:

Joka kolmannen myytävän asunnon Kanariansaarilla ostavat extranjerot, ulkomaalaiset. Asuntokauppa käy vilkkaana.

Joulunviettoon saarille tulijat joutuvat maksamaan lennoista enemmän kuin aiemmin, hinnat ovat nousseet huomattavasti. Residenttialennukset ovat kuitenkin voimassa.

4 thoughts on “Rengasrikko

  1. Hauskaa lukea seikkailuistasi niin Kanarialla kuin Oulussakin. Samanlainen kauhuntunne on joka maassa, jos rengasrikko tai jokin muu vika iskee autoon. Vaikuttaa siltä, että hinauspalveluita on mukavasti saatavilla niin Suomen Savossa kuin Kanariallakin. Vauhdikkaita seikkailuita sinulle jatkossakin!

  2. Kävikö koskaan ilmi, mikä sen rengasrikon aiheutti ja pakotti hinausauton soittamisen? Aikamoinen rumbahan tuosta kehkeytyi, mutta ilmeisesti otitte tilanteen melko lunkisti. 🙂 Itse myös vilkaisisin ensin takakonttiin ja ryhtyisin renkaanvaihtoon, mutta en tiennytkäään, ettei vararengas takakontin lattian alla olekaan enää standardi.

  3. Hei, guachincheja on Teneriffan pohjoisessa kymmeniä! Ne täytyy vain löytää. Matanzassa ja Santa Ursulassa, sekä kaikissa muissakin kylissä niitä on. Paikalliset tietävät, suomalaiset vakioasukkaat myös. Takseiltakin voi kysyä.
    Yleensä guachinchet ovat yhden päivän viikosta kiinni.
    Paikkoja on monenlaisia, ruokalista (jos sitä on) on monesti lyhyehkö. Pääosassa ovat liha, perunat ja viini. Hinnat ovat edullisia ja on paikkoja, joissa kortti ei käy vaan tarvitaan käteistä laskun maksuun.
    T. Riitta

  4. Olen vieraillut Teneriffalla jo pitkästi yli 10 kertaa. Seuraava matka on maaliskuussa 2023
    Majoitumme aina Playa de las Americasissa, mutta olemme vierailleet monissa paikoissa
    Nyt olisi haaveena käydä syömässä guachincessa, mutta miten se homma toimii. Pitäisi tietää mikä on hyvä ja löytää sinne. Ja milloin ne on auki yms tietoja..mutta vielä en ole selvitellyt asiaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *