Rokotus 2

vac

Sain toisen koronarokotteen tänään Ouluhallilla. Ensimmäisen sain Teneriffalla 25.3.
Koska oleskelen Suomessa ”pitkään”, siis huhtikuun lopulta heinäkuun alkuun, olen oikeutettu rokotukseen täällä. Eurooppalainen sh-kortti kelpasi. THL on Suomessa linjannut nyt, että halutessaan myös 65-69 -vuotiaat voivat saada toiseksi rokotteeksi Pfizerin Comirnatyn, vaikka olisivat saanet ensimmäisellä kerralla AZ:n. Halusin siis Pfizerin rokotteen ja sain sen.
Sateessa, puuskittaisessa kovassa tuulessa ja kylmässä (+12) tein reissun, onneksi Citybussi kulki Ouluhallin viereen.
Tungosta ei ollut ja palvelu oli kaikin puolin ystävällistä: kanta.fi -sivulle kirjataan myös ensimmäinen rokotteeni – minulla oli siitä dokumentit – ja sieltä toivoakseni ehdin saada rokotustodistuksen paluumatkaani varten.

Nyt sitten odottelen tuleeko oireita: kombinaatiorokotteesta niitä voi tulla. Kuumelääkettä on varalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *