Vappuaatto

Vap

44.karanteenipäivä

Vappuaaton kukat ovat omalta pihalta, kuinkas muutenkaan näinä aikoina. Mielestäni on helpottavaa, kun saa vain olla omassa rauhassa, kaksin tietysti parempi kuin yksin. Mutta se, että ei tarvitse lähteä mihinkään ”viettämään” vappuaattoa, on helpotus. Tosin minulle on aina ollut tärkeämpää itse vappupäivän tapahtumat, marssit ja mielenosoitukset. Ne ovat tänä vuonna virtuaalisia.

Eräs ystävä muistutti fb-seinällään siitä, kuinka vaikeita aikoja ja tartunntatauteja on koettu ennenkin. Niistäkin on selviydytty. Minä muistan lapsuudesta, kuinka lättähattujunissa (=kiskoauto) oli ”spotta ej på golvet”-kylttejä. Silloin pelättiin tuberkuloosiin leviämistä. Mutta oliko silloin siis tapana syljeskellä lattialle?

– Poimintoja Buenos Días Canarias -aamutv:n lähetyksestä:
Izañan observatorion mukaan ilman laatu Teneriffalla on parantunut. Pääteemana lähetyksessä olivat kuitenkin suunnitelmat Teneriffan liike-elämän ja turismin palauttamisesta. Jos kaikki menee hyvin ja confinamienton purkuvaiheet onnistuvat aikataulussa, voisi Torreksen mukaan olla mahdollista palauttaa kansainvälinen lentotoiminta elokuussa.

Monta mutkaa on vielä matkassa: saapuvien turistien pitäisi olla koronasta negatiiviseksi testattuja tai immuniteetin omaavia tai viettää karenssi saarella ensin. Ennen elokuuta otettaisiin vastaan mantereen turisteja. Hotellitoiminta on suurissa vaikeuksissa. Nyt hotellit ovat tyhjillään. Espanjalaiset matkailijat täyttäisivät vain noin 10% hotellikapasiteetista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *