Vastaus

Diez

Kymmenes karanteenipäivä

Kuvassa Teide tänä aamuna ja yksi kuva lisää eiliseen päivitykseen liittyen.

Vastaus kuva-arvoitukseen:

Tapahtuipa kerran, ei niin kovin kauan sitten, mutta ennen tätä maailmanlaajuista kriisiä, että istuimme eräänä päivänä kumppanin kanssa pöydän ääressä pihan terassilla. Aurinko paistoi kirkkaasti, oli lämmintä ja kaikki oli vielä hyvin, elämä kulki totuttua latuaan.

Meillä oli edessämme copat, siis lasilliset, hyvää punaviiniä. Juttelun lomassa huomasimme, kuinka ihmeellisiä kuvioita valkoiselle liinalle heijastuu auringon paistaessa lasin ja viinitilkan läpi. Pikaria käännellen saattoi saada aikaan erilaisia heijasteita, kauniita ja erikoisia. Niitä sitten innostuin kuvaamaan. Hienoja, mielestäni.

Kanarialla (kaikki saaret) on viimeisen tiedon mukaan 878 positiiviseksi testattua koronapotilasta, joista 27 on menettänyt henkensä.

Jatkamme karanteenia. Samalla on aikaa pysähtyä ja miettiä, mikä on tässä elämässä oikeasti tärkeää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *