23J


Eilinen oli varsinainen vaalipäivä Espanjassa. Ennakkoääniä oli annettu paljon aiempaa enemmän, sillä vaalien ajoittuminen lomien aikaan aiheutti se, että postiäänestys oli vilkasta.

Vaalien tulos oli hieman parempi kuin pelkäsin. Kaikki pääpuolueet ilmoittavat voittaneensa. Oikeiston voitto ei ollut kovin selvä. Eniten ääniä koko maassa sai Partido Popular, johtajanaan Feijóo. Toiseksi eniten ääniä sai PSOE, Pedro Sánchezin puolue. Kolmanneksi kiipesi Vox, puheenjohtajana Abascal ja neljäntenä oli Yolanda Diazin Sumar. Loput, pikkupuolueet, saattavat olla vaa’ankieliasemassa neuvotteluissa.

Kuitenkaan kumpikaan kahdesta pääosapuolesta, oikeisto: PP ja Vox tai vasemmisto: PSOE ja Sumar eivät saaneet absoluuttista enemmistöä, joten mm. hallitusneuvotteluista tullee vaikeat täälläkin.

Kongressiin, Congreso de Los Diputados, jossa on kaikkiaan 350 edustajaa, tarvittaisiin 176 edustajaa absoluuttiseen enemmistöön, mayoria absoluta. PSOE, Sumar ja heidän kanssaan yhteistyötä tekevät pikkupuolueet saivat 172 edustajaa ja oikeistoryhmittymä PP ja Vox 170.

Äänimäärät tuntuvat suomalaisesta käsittämättömän suurilta, suurimmat puolueet saivat yli 7 miljoonaa ääntä.

Uusia vaalejakin on taas väläytelty, aika näyttää.

Ja varmasti kaikenlainen spekulaatio käynnistyy nyt ja jatkuu tuleville viikoille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *