Los Reyes Magos

reye

Kova tuuli, josta varoitettiin, alkoi vasta eilen illalla, puuskittaisesti. Se ei kestänyt kovin pitkään, ei satanutkaan. Huomenna ja ylihuomenna on taas voimassa tuulivaroitus. Parvekkeet ja terassit saavat siis odotella myrskyvalmiudessa.

Tänään on ilon päivä lapsille, sillä itämaan tietäjät, Los Reyes Magos, tuovat tänä iltana lahjat. Kuva tietäjistä on lainattu Orotavan kaupungin sivulta. Normaaliaikana tapahtumaan on kuulunut pitkä ja näyttävä kulkue, jonka kanssa tietäjät ovat saapuneet. Puertossa ja Orotavassa on ollut omat kulkueensa. Tänä vuonna sekin on toisin. Nyt on järjestetty niin, että tietäjät tulevat ilman kulkuetta, kiertävän aikataulun mukaan eri kaupunginosissa ja heitä voi katsoa parvekkeilta tai terasseilta. Katujen varsille ei saa kokoontua. Hyvä kuitenkin, että lapsille on tämä tärkeä tapahtuma järjestetty. Netistä löytyy aikataulut tietäjien reiteistä kaupunginosittain.

Loppuviikosta saamme tietää, miten koronarajoitukset jatkuvat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *