Maahanmuuttajista

ven

Nyt on uudet hyttysverkot asennettu ikkunoihin. Ikkuna, hyvin tavanomaisesti täällä, koostuu ulkopuolen kaltereista, ja lasit ovat horisontaalitasossa olevia levyjä, jotka voidaan avata tai sulkea tarpeen mukaan. Minua viehättää, että lasilevyt ovat kaikki erilaisia. Hyttysverkkoja ei paikallisilla yleensä ole, vain joillakin pohjoismaisilla – tai saksalaisilla.

Sadekuuroja on luvassa. Merellä jo näyttää satavan.

Tämän päivän pääuutinen on ollut pakolaiskriisi saarilla. Länsi-Saharan konflikti on ajanut lisää ihmisiä pois alueelta. Nyt osa Marokon suunnalta tulleista on lähtenyt tai lähtemässä kohti Huelvaa ja siis Manner-Espanjaa, ne, joilla on passit. Passittomat yrittävät saada paperit kuntoon Gran Canarialta Marokon konsulaatista. Osa näistä tulijoista on sijoitettu mm. Barranco Secossa sijaitsevan sotilasleirin tiloihin, osa on aluksi hotellimajoituksessa ja osa edelleen Cruz Rojan leirillä (etenkin muualta Afrikasta tulleita). Osa on Teneriffalla tarkoituksenaan jatkaa mantereelle.

Pakolaiset on siis kaikki koronatestattu. 50 positiiviseksi testattua on asetettu karanteeniin ja tarkkailuun Agüimesiin Gran Canarialla.

Hallituksessa Pablo Iglesias on vaatinut kansanäänestystä Länsi-Saharaan. Alueen itsenäisyys olisi ratkaisun avain yhteen Afrikan mantereen ongelmaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *