Nieve

nieve3

Eilen iltapäivällä ja illalla satoi niin rankasti, että mm. Orotavan Protección Civil varoitti ulkona liikkumisesta. Tänään koulupäivä on lapsilta peruttu sateen varalta, vaikka tällä hetkellä paistaakin aurinko.
Kaatosateen seurauksena Teide sai ensilumen. Yllättävän aikaisin, joskus tämä on tapahtunut vasta joulukuussa.

– Ja meillä palmu kukkii!

3 thoughts on “Nieve

  1. Hei Kata,
    niinpä taisi ollakin, että ensilumi tuli aikaisin myös viime syksynä. Päivän lämpö voi sen sulattaa vielä pois. Tänäänkin +24 varjossa täällä Orotavan korkeudella.
    Terv Riitta

  2. Hei! Ollimme siellä vuosi sitten juuri tähän aikaan ja silloin oli juuri myrskyä ja ukkosta sekä rankkasateita, mistä uutisoitiin aina täällä Suomessa asti. Niin silloihan satoi myös ensilumi Teidelle.

  3. Hei!
    Kylläpä Teide näyttää lumisenakin kauniilta. Tulipa oikein ikävä sinne saarelle.
    Ihania päiviä teille!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *