Palmu

Tila

palmera

Niinpä se ”meidän” kanarianpalmu tuhottiin. Ikävää. Kyynel tuli silmään kun näin tuon tuhon. Onneksi meillä on vielä kaksi suurta palmua pihassa, vaikka yhden pienemmän myrsky katkaisi.

Tänään kokoontuu Espanjan Congreso de Los Diputados taas keskustelemaan ja äänestämään viimeisestä poikkeustilan jatkamisesta, jotta rajoitusten purkaminen saadaan suunnitellusti päätökseen. Maskipakko säilyy meillä koko poikkeustilan ajan, siis 21.6. saakka.

Maailmanlaajuiseksi, myös tänne – koronan lisäksi – on laajentunut nyt rasismin vastustus ja suru ja suuttumus siitä, kuinka poliisi tappoi raa’asti mustan miehen Minneapolisissa USA:ssa viikko sitten.

Nieve

Tila

nieve3

Eilen iltapäivällä ja illalla satoi niin rankasti, että mm. Orotavan Protección Civil varoitti ulkona liikkumisesta. Tänään koulupäivä on lapsilta peruttu sateen varalta, vaikka tällä hetkellä paistaakin aurinko.
Kaatosateen seurauksena Teide sai ensilumen. Yllättävän aikaisin, joskus tämä on tapahtunut vasta joulukuussa.

– Ja meillä palmu kukkii!

palmera

Tila

palmera

Kotipalmu” – tuo lähinnä oleva – kukkii. Sää on ollut viime päivinä täkäläisittäin viileää, noin +20 tai vähän yli.