Espanjan hallinnosta

Tila

pal

Oli sateinen yö. Aamullakin oli pilvistä, viileää, vain +13. Talvi. Päivälämpötila nousee auringon myötä pariinkymmeneen asteeseen. Lisää sadetta on luvassa.

Kuva Teidestä on muutaman päivän takaa auringon laskun aikaan. Teideä ei voi koskaan kuvata liikaa! Ja mikä värikombinaatio taivaalla!
Alakuvassa on moottoritie TF-5:n vieressä kasvissa palmuissa rottapannat. Kuva on La Veran risteyksen lähistöltä.

Espanjan hallinnossa on jo useamman päivän ollut käynnissä uusien edustajien valinta Tribunal Constitucionaliin (perustuslakituomioistuin). Ymmärrän, että tämä tuomioistuin on se, joka sanoo lainsäädännössä ”viimeisen” sanan.

Siitäpä minulle tuli -vihdoinkin- tarve perehtyä hieman maan hallintoon.
Lyhyesti näin:
Espanja on perustuslaillinen monarkia. Parlamentti jakaantuu ylähuoneeseen eli senaattiin ja alahuoneeseen eli edustajainhuoneeseen (Congreso de los Diputados). Toimeenpanovaltaa käyttää ministerineuvosto (Cobierno), jolla on pääministeri. Hänet valitaan kuninkaan suosituksesta. Kuningas on valtionpäämies.

Espanja koostuu itsehallintoalueista, autonomioista, joita on kaikkiaan 17. (Lisäksi on kaksi autonomista kaupunkia, Ceuta ja Melilla). Niillä kaikilla on oma hallintonsa. Esim. Kanariansaarilla on Cobierno de Canarias, Kanarian hallitus, jolla oma presidente, pääministeri.

Mutkikasta, eikö?

Poikkeustila jatkuu

Tila

vota

51. karanteenipäivä minulla, 55. Espanjassa

Politiikkaa:

Koko eilispäivän katsoin televisiosta kongressin (Congreso de los Diputados) istuntoa, jossa käsiteltiin poikkeustilan jatkoa ja loppujen lopuksi äänestettiin. Kaikilla puolueilla oli sanansa sanottavana asiaan. Pääministeri piti alku- ja loppupuheen ja niiden välissä edustajat kävivät ilmaisemassa mielipiteensä vähän kaikista maailman asioista. (Ehdin kyllä nukkua siestankin keskustelun kuluessa).

Lopulta äänestettiin. Salissa oli vähän edustajia paikalla, koska äänestää saattoi myös etänä, telematicamente. Tulos oli seuraava: poikkeustilan jatkaminen pääministerin ehdotuksen mukaan voitti äänin 178 puolesta (sí), 75 vastaan (no), 97 äänesti tyhjää (abstenciones). Meillä siis jatkuu poikkeustila 24.5. saakka. Jatkosta päätetään myöhemmin.

Innostuin tutkiskelemaan netistä puolueita – politiikka kiinnostaa minua.

Puolesta äänestivät PSOE (~sosialidemokraatit), Unidas Podemos (~vasemmistoliitto, Izquierda Unida+Podemos), Ciudadanos (~keskustavasemmisto), PNV (Partido Nacionalista Vasco, baskien nationalistipuolue), Coalición Canarias (~keskusta), Teruel Existe (Aragonin autonomiassa toimiva Teruelin provinssin puolue), PRC (Partido regionalista Cantabria), Más País (madridilainen vasemmisto- , ekologia- ja feministipuolue), Compromís (Valencian nationalistipuolue).

Vastaan äänestivät Vox (äärioikeisto), ERC (Katalonian tasavaltalainen vasemmistolainen puolue), JxCat (Puigdemont’n katalonialainen oikeistopuolue), CUP (Katalonian itsenäisyyttä ajava äärivasemmistolainen puolue) sekä Foro Asturias (Asturian oikeisto-keskustapuolue).

Tyhjää äänestivät PP (Partido Popular ~kokoomus), EH (Euskal Herritarrok, vasemmistolainen baskipuolue), Bildu (baskien äärivasemmistolainen puolue), BNG (galicialainen vasemmistopuolue).

Huoh! Aikamoinen jakaantuminen puoluekentässä. Viruksen leviämisen hidastaminen ja talouden elvyttäminen painoivat vaa’assa eri määriä kullakin puolueella ja lisänä olivat eri alueiden ja autonomioiden omat vaatimukset sekä joillakin oli keskitetyn hallinnon vastustaminen agendassa.

Minä olen tyytyväinen, että hyvin toteutunut viruksen leviämisen rajoittaminen ja selkeä jatkosuunnitelma faaseineen voitti, emmekä päätyneet epämääräiseen kaaokseen. Nyt odotellaan taas mitä tuleman pitää.

P.S. Puolueiden luonnehdinta sulkumerkkien sisällä on omani. Kuva Kanarian television ohjelmasta.