Tänään tulee kahdeksan vuotta siitä, kun muutin Teneriffalle. Kuinka nopeasti aika on kulunut! Viihdyn hyvin. Sitä olen miettinyt, sillä en kaipaa ollenkaan Suomeen muuten kuin läheisiä tapaamaan.

Toiseus. Se on ehkä syy tai seuraus siitä, etten ikävöi. Kerronpa nyt hieman itsestäni:
Olen aina kokenut toiseutta, muukalaisuutta. Synnyin Kemissä, mutta mitään kotipaikkaa tai suvun perintötilaa ei ole koskaan ollut. Aluksi asuimme vuokra-asunnoissa tai mummoloissa ja kun tulin kouluikään (ja äiti valmistui opettajaksi) muutimme Lappiin ja asuimme reilun vuosikymmenen kouluilla. Kesät ja lomat olimme mummoloissa. Talvet maalla ja kesät kaupungissa siis.
Opiskelemaan päästyäni muutin Ouluun, ja vaikka siellä vierähtikin yli 30 v, ei se ollut kotipaikka. Sieltä sitten, kun nuorimmainen täytti 18, äiti lähti maailmalle, Teneriffalle.
Tämä on koti nyt. Ja se toiseus, että olen ”ulkomaalainen”, ei haittaa minua: toiseus on seurannut minua koko elämäni.