Harviala

Tila

Eilen ajelimme Harvialassa, joka on Janakkalaan kuuluva kylä. Harviala on kuulu paitsi historiallisesta kartanostaan, myös taimitarhatoiminnastaan ja aiemmin myös karjanjalostuksesta. Harvialasta löytyy tietoa historiasta jo 1300-luvulta, jolloin kartano on rakennettu. Omistajat ja suvut ovat alueella vaihtuneet usein vuosisatojen aikana. Taimitarhatoiminta on alkanut vuonna 1913 ja se jatkuu edelleen. Taimitarha on yksi Suomen suurimmista puutaimistoista, ja sieltä on mahdollista hankkia monenlaisia taimia viherrakentamiseen.
Harvialan kartanon aluetta on ympäröinyt puutarha ja puisto, josta voi nykyäänkin löytää harvinaisia jalopuita, näitä ovat mm. amerikanjalopähkinä ja kääpiölännenpihta.

Kuvassa alhaalla oikealla näkyy entisen Sirola-opiston (nyk. Vanajalinna) päärakennus. Sirola-opisto oli vuosina 1946-1994 toiminut Yrjö Simolan säätiön ylläpitämä yhteiskunnallinen kansanopisto. Säätiön taustalla olivat Suomen kommunistinen puolue, SKDL sekä sen jäsenjärjestöt.

Nykyään Vanajalinnassa on ravintola- ja majoitustoimintaa.