La Victoriassa

Tila

vic

Tänään oli kuuma päivä, jo aamupäivästä meillä oli varjossa +30 Orotavassa. Aasinmaha eli panza de burro (=roikkuvat pilvet) peitti auringon, mutta silti oli hiostavan kuumaa.

Kävimme La Victoriassa, talossa, joka oli täynnä nukkeja. Suuri osa niistä oli muovisia, mutta minulle kelpaavat vain posliininuket. Täkäläisen netissä olevan osto- ja myyntisivuston kautta löysin tämän nukkeharrastajan. Oli mielenkiintoista käydä hänen kotonaan. Häneltä hankin omaan kokoelmaani aikamoisen määrän nukkeja ja muuta tavaraa.

Paikka oli rinteessä ja kuten kuvasta näkyy, keskellä katua kasvaa palmu, jonka autot kiltisti kiertävät. Mielenkiintoinen yksityiskohta sekin.

Nukkekotimessut

Tila

nuk

Etelä-Suomessa taas:
Tänään koin melkein parhaat messut ikinä! Kävimme Lahdessa nukkekotimessuilla, jossa oli salin täydeltä ihastuttavia pikkutavaroita ja nukkekoti-interiöörejä. Kaikkea oli tarjolla tässä miniatyyrimaailmassa, mutta omaa kokoelmaani ajatellen esimerkiksi pikkuruiset leivonnaiset ja kalafileet olivat minulle mieleen. Muutamia vien siis omaan pikku nukketalooni. Huomiota kiinnitti, että nukkekotiharrastajista valtaosa oli keski-iän ylittäneitä naisia. Aikaa moiseen askarteluun jää sitten, kun omat lapset ovat aikuisia ja työelämästäkin vapautuu: voi taas ryhtyä leikkimään!

Candelarian päivä

Tila

IMG_1926

…ja aamulla jo klo 7 aikoihin maukas maalaispatonki oli ilmestynyt laatikkoon!
Minä olen harrastanut tänään sisustamista – nukkekotiin. Helppoa tapiseerata ja ripustella verhoja. Paljon mukavampaa kuin ”oikeat” kotityöt.

Tänään täällä on paikallinen pyhäpäivä, Virgen de Candelarian fiesta. Tarina kertoo, että tämä Teneriffan saaren pyhimys nousi aikoinaan merestä lapsi sylissään Candelarian edustalle, siellä on nykyään hänen nimikkokappelinsa. Virgen on tummaihoinen. Lieneekö jo ammoisina aikoina saarelle tullut pakolaisia Afrikasta?

Markkinat

Tila

img_1248

Lauantai on markkinapäivä Puertossa. Minä etsin sieltä aina aarteita = pikkutavaroita nukkekotiini. Tällä käynnillä löytyi pieni Manneken pis ja ihana timanttilaukku nukkenaiselle. Ja yllättäen myös kauan etsityt posliiniset kylpyhuonekalusteet.

img_1253

Muñecas

Tila

muñecas

Eilen kävimme Icodin nukkemuseossa. Paikka oli enemmän kuin museo, se oli oikeastaan taidenukkenäyttely eri taiteilijoilta, joukossa oli myös harvinaisuuksia, joita ei ole maailmassa monta. Paikka oli hieman vaikea löytää, ennen Icodia käännytään T-5:lta T-342-tielle La Guanchan suuntaan. Netistä löytyy kyllä ajo-ohjeet.

Paikka yllätti sillä, että kokoelma oli suuri ja nuket todella puhuttelevia, kauniita ja yksilöllisiä. Museossa oli myös nallenäyttelyosasto.

muñecas2

Meille esiteltiin myös nukkien valmistamisprosessia, joka on mielenkiintoinen. Yksi tekniikoista on se, että taiteilija valmistaa massasta originaalinuken, josta sitten valetaan kipsimuotit. Muoteilla tehdään posliinivalut, jotka saavat lopullisen kovuutensa keramiikkauunissa. Kasvot ja muut yksityiskohdat maalataan kuten posliininmaalauksessa yleensä ja värit kiinnitetään uunissa.
Nukkeja oli valmistettu myös muista materiaaleista, vahasta, paperimassasta, huovasta, ”sukkahoususta”…
Kylläpä tekisi mieli alkaa tekemään nukkeja itsekin!

Muñecos

Tila

image

Mercado Municipalin lauantaimarkkinoilla oli myynnissä kauniita nukkeja. Melkein jo yhden ostin… Ideaalisinta ehkä olisi, että omaisuus mahtuisi matkalaukkuun, silloin voisi matkustella miten tahtoo.

En el rastro de Mercado Municipal encontré los muñecos bonitos. No los compré, aunque habría querido… Cuantos cosas se necesita? Si tengas sólo una maleta serías más facil viajar.