Kävimme elokuvissa Tuirassa perinteisessä elokuvateatteri Starissa, joka on aloittanut toimintansa jo vuonna 1938, tuolloin tosin Kuohu-nimellä. Lieneekö läheinen Merikoski innoittanut nimen valintaan.
Elokuva oli Jackie, siis rouva Kennedystä kertova tarina. Vaikutti, että kyseessä oli ”rouvanäytös”, yleisönä oli enimmäkseen keski-ikäistä vanhempia naisia. Elokuva oli mielenkiintoinen ja herätti tutkimaan netistä vuoden 1963 tapahtumia. Minä menin tuona vuonna kouluun, enkä kyllä muista, että olisin kuullut mitään siitä, että USA:n presidentti oli ammuttu. – Ei meillä kyllä ollut silloin vielä televisiotakaan.

Suomessa elokuvien tekstitys on jotakin mistä nauttii, koska Espanjassa kaikki ohjelmat televisiossa ja elokuvat on dubattu.

Oulu ja sininen talvi-iltapäivän hetki. Nyt, tämän seitsemän vuoden Teneriffalla asumisen jälkeen koen ja katselen jo hieman vieraana tätä Suomen talvea ja ihmisiä. Olen näinä vuosina käynyt vain kaksi kertaa talvisessa Suomessa, tämä kerta on toinen. Kylmä tuntuu hyytävältä, vaikka pakkasasteita ei ole monta. Ajatus talvesta täällä tuntuu nykyään mahdottomalta. Miten jaksaa ilman aurinkoa ja lämpöä? Onnellisia olemme me, joilla on mahdollisuus nauttia Teneriffan (tai muiden Kanariansaarten) lämmöstä.
Odotellessani junaa Ouluun olin hetken Kemin rautatieasemalla. Siellä oli kymmenkunta ihmistä, kaikki raplasivat kännykkää. Oli hiljaista, kukaan ei puhunut mitään – paitsi yksi mies kännykkäänsä. Sitten tuli sisään asemahalliin kolme ”muunmaalaista”, he puhua pulputtivat keskenään. Suomalaiset ovat hiljaisia: kyllä kanarioista enemmän ääntä lähtee.
Kylmä tuuli pakotti panemaan pipon päähän. Kaikilla oli lakit tai pipot – ja hanskat. Niitä kanariot tuskin omistavat. Mieleeni tuli myös tämä: Pipo ei ole mikään helppo asia meille 70-luvun nuorille, me kuljimme aina avopäin, kun vanhempien silmä vältti.
Lähetin kanarioystävilleni muutamia lumisia kuvia, jotta he näkisivät Suomen talvisen ankeuden. ”Precioso, bonito” oli heidän kommenttinsa. Niinpä niin. Onhan se ehkä kaunista katsella.

Paitsi edellisten päivitysten perinneruokia, Oulusta saa myös hyvää vettä. Kävimme täyttämässä auton vesisäiliön OYS:n lähellä sijaitsevasta pohjavesipostista. Raikasta ja hyvänmakuista vettä maksutta kaikille, se on tosi hyvä asia.
Tänään lähdemme jatkamaan matkaa etelään päin.

Eilen illalla söimme oululaista ”nykyperinneruokaa”, pizzaa. Sehän onkin Oulussa tunnetusti Suomen parasta! Oletko maistanut? La Festa ja Da Mario ovat hyviä känkkypaikkoja Oulussa. (Tiesitkö, että känkky = pizza Ouluksi.)

Saimme oululaista perinneruokaa, rössypottua. Haimme kauppahallista ainekset: rössyä, siankylkeä, puikulaperunoita, porkkanaa ja sipulia.
Poikani valmisti keiton; tulipa hyvää!
Tässä rössypottutietoa ei-oululaisille Wikipediasta:
”Rössypottu on erityisesti oululainen perinneruoka, joka on yleinen myös muualla Pohjois-Suomessa. Rössypottu tunnetaan myös Ruotsissa, nimellä rösch potatis. Ruokalaji lienee alkujaan Saksan Alasaksin alueelta kotoisin oleva myöhäissyksyn sadonkorjuujuhlan ruokalaji.”