”Joulukalenterimme”, banaaninkukka, kasvaa päivä päivältä.
Eilisillan ravintolasuosituspisteet menevät Carretera-21:n varrella hieman Orotavan rajalta La Cuevaan päin sijaitsevalle Tasca La Cocineralle. Saimme ystävällistä palvelua ja hyvää ruokaa, erityishyvää oli tonnikala salmorejokastikkeella.
Avainsana-arkisto: platano
Platano
Tila
Pitkän odotuksen jälkeen banaanikasviimme on tulossa kukka! Taimi istutettiim syyskuussa viime vuonna (IX/2015). Tässä meille on hyvä joulukalenteri: kipaista joka aamu katsomaan, miten kukinto etenee.
Tässä on näkyvissä poikkileikkaus banaanikasvista, joka muodostuu sisäkkäisistä toistensa ympärille kääriytyneistä lehdistä, niistä syntyy paksu runko. Omaa kasvia ei leikattu, vaan kuva on naapuriroskikselta.
Ferretería
Tila
– La Palman palo on onneksi vihdoin saatu sammumaan ja asukkaat ovat saaneet palata koteihinsa.
Kävin Puertossa. Siellä San Miguelin pihalla banaaneissa on jo suuret hedelmätertut, meillä edes kukkimisesta ei vieläkään ole tietoakaan (ensimmäinen kuva). Onko hoito huonoa?
Kävin Puertossa myös rautakaupassa ostamassa ”mustekaloja”, joilla toldon saa kiinnitettyä parvekkeen kaiteeseen. Yllättävää kyllä, myös espanjaksi tämä joustava kumilenkki on nimeltään ”pulpo” = mustekala.