Pari sisäpihanäkymää Orotavan kävelyltä kaupungin vanhoilla kapeilla kujilla.
– Olkoon tämä ”kalenterini” luukku 18, joka eilen jäi kiireiden takia julkaisematta.
Kaupungin keskustassa on kauniita vanhoja ravintoloita ja ainakin yksi kaunis ja vanha hotelli Hotel Rural Orotava, jossa olisi kiinnostavaa yöpyä joskus – harmi, kun koti on niin lähellä.
Uusi espanjan kielen sana tälle päivälle: mirilla, ovisilmä. Kysyin rautakaupassa ”sellaista pientä pyöreää, joka asennetaan oveen ja jolla voi nähdä toiselle puolelle”. Ehdotin myös suoraan käännettynä ”ojo de la puerta”. Myyjä hymyili, ymmärsi ja korjasi, että se on mirilla. Aina oppii uutta, onneksi.
Kolmen päivän juttu oli tämä uuden oven asennus, mutta nyt ovi on paikallaan. Ensin piti kaventaa karmia, jotta se mahtui oviaukkoon. Vanhojen karmien poisto ja pienet laatotustyöt oven alle veivät myös aikaa. Sitten piti siirtää lieden kaasuputkea ja venttiiliä sopivampaan paikkaan ja fibra optica (valokuitu) piti sekin upottaa seinään. Eikä tässä vielä kaikki: oviliikkeessä olivat tehneet hieman huolimatonta työtä, lukkosysteemi piti purkaa ja oikaista.
Oven valmistumista päätimme juhlistaa matkalaukun kätköistä löytyneellä (kesällä Latviasta ostetulla) советское игристое -pullolla, mutta minulle tämä полусладкое (puolimakea) on liian makeaa.
Meillä on ollut lämmintä, hieman alle 30 astetta, puolipilvistä.
Meillä oli kuuma ja calimainen päivä. Aurinkokin laski samean verhon taakse.
Viikonlopun projektina (kumppanilla – minä vain tarkkailen) on uuden oven vaihto kaupunkiasuntoon tupajumien syömän tilalle. Toimitus oli yllättävän pikainen, elokuun lopulla tilasin oven ja se luvattiin kuukauden kuluttua: valmistui etuajassa. Tilauksen tein puutavaraliikkeestä Maderas Evelio, Carretera General Las Cañadas (= Teiden tie) km 4,7, La Orotava. Voin suositella.
Vietimme tänään kotipäivää. Emme lähteneet mihinkään itsenäisyyspäiväjuttuihin, sillä tämä ”Suomi 100”-touhotus on saanut mielestäni liian suuret mittasuhteet, mutta siitä lisää jäljempänä.
Askartelin tonttuoven: se kuuluu olevan tämän joulun juttu. Ovia näin fb:ssa, missäpä muuallakaan. Olipa rentouttavaa ja ihanaa. Levynpalasia, pieniä listoja, kaikkea keräämääni (nauhoja, simpukoita, hopeatähtiä), akryylimaalia ja hippu mielikuvitusta. Nyt voi tontut tulla!
Sitten teimme kukkaruukut, joka syötiin multineen kaikkineen. Ruukku valettiin sulasta suklaasta paperimukiin, sen hyydyttyä ruukku täytettiin mascarponejuustolla, jota oli notkistettu sitruunamehulla ja seassa oli ananaspaloja. Mullaksi laitoimme tummaa keksimurskaa ja kasviksi oksan persiljaa (minttukin käy). Hyvää ja hauskaa!
Sitten vielä itsenäisyyspäivästä ja ”Suomi 100”-tapahtumista. Miten vielä jaksetaan hehkuttaa sota-aikaa ja pönöttää juhlapuvuissa presidentinlinnassa, kun maassa vanhuksia hoidetaan ala-arvoisesti, lapsiperheiltä ja opiskelijoilta leikataan etuja ja terveydenhuoltoa ollaan huonontamassa ja yksityistämässä?
Minunkin isäni oli sodassa, etulinjassa. Hän menetti viisi vuotta nuoruudestaan kauheissa oloissa ja sai omat traumansa – jotka osin ovat periytyneet minulle. Mutta nämä nuoret miehet pakotettiin sotaan, ei se ollut heidän halunsa. Ja näitä kauheuksia tapahtuu edelleen ja yhä tässä hullussa maailmassa. Lopettakaa siis sotien juhliminen! Olisi keskityttävä rauhan, tasa-arvon ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden edistämiseen.