Ridasjärvi

Tila

Kävimme Ridasjärviellä katselemassa lintuja ja tarkkailemassa säätilaa: sadetta ja ukkosta koettiin matkan varrella. Järvi kuuluu Vantaanjoen vesistöön ja on tunnettu mataluutensa, kasvillisuutensa ja rehevöitymisensä vuoksi ja se on suojeltu lintuvesistönä. Järvi kuuluu Natura 2000-ohjelmaan, joka sisältää käyttö- ja hoitosuunnitelman.

Sadepilviä näyttää olevan kuvassa Hyvinkään suunnalla ja palatessa huomasimme, että siellä olikin satanut runsaasti.

Korkeasta ruovikosta lintuja ei näkynyt, mutta mm. naurulokkeja ja kalatiiroja kaarteli järven yllä. Kaulushaikaran matalan puhaltavan äänen kuulimme. Ruokokerttunen lauloi myös. (Lintutietämykseni siis lisääntyy! )

Kuvan rakennus on Ahdenkalliossa sijaitsevan Tiikerikallion kartanon päärakennus matkan varrelta. – Täältä Etelä-Suomesta löytyy lukuisia vanhoja kartanoita, joista osa on onneksi vielä hyvässä kunnossa ja asuttuina.

Aviso

Tila

llu

Meillä on keltainen sadevaroitus ja sääennusteen mukaan nyt jo pitäisi sataa. Niinpä minä ja mustarastas (kuvassa) odotamme, josko tummat pilvet saapuisivat. Vaikka meillä on ollut sateisin ja viilein talvi nais- tai miesmuistiin, ruusut kukkivat pihapenkissä.

Olen toipumassa gripestä, flunssasta. Tämä gripe-epidemia on sairastuttanut monia ja tauti on ollut pitkään kestävää. Minä pääsin pahimmasta parin päivän totaalilla vuodelevolla.

Odottelemme taas Suomen vieraita: paitsi sadetta ollaan tänä talvena saatu myös nauttia useista läheisten ja ystävien käynneistä. Vierailut jatkuvat vielä. Tervetuloa serkut viikon kuluttua ja poika ja miniä huhtikuussa!

Varsinais-Suomi

Tila

image

Tänään Turun seudulla on ollut sateista. Viljapellot lainehtivat kauniin keltaisina, vilja alkaa olla kypsää. Turun torin laidalta onneksi löytyi Wifi -kahvila: vuorokausi netittä taitaa olla minulle liian pitkä aika. 🙂

Sadetta ja lanttukukkoa

Tila

Eilen Valtimolla satoi lähes koko päivän. Voimakkain kuuro oli iltapäivällä, reilun tunnin aikana vettä tuli mittalasiin 27mm.

Lanttukukossa, joka oli minulle uusi tuttavuus, maut olivat kohdallaan: lanttu ja liha, leipäkuori. Lantusta täytyykin nauttia täällä Suomessa, kun sitä harvoin Teneriffalla saa.

Sade ja voitto

Tila

Eilen illalla ja tänään aamulla Puertossa satoi vettä! Aamulla niin, että sateenvarjo oli tarpeen. Uskomatonta, kuivan talven jälkeen: heinäkuu ja sadetta.

Ennen eilistä voitonjuhlintaa rannalla kannettiin San Telmon fiestan virgeniä rummutusten saattelemana.

Jalkapallon voitonjuhlat sitten kuuluivatkin kaduilta pitkälle yöhön.

 

Sade

Tila

Tänään saderintama kulki läpi itäisen Suomen. Kylmää, noin +10 astetta! Koko talvena Puertossa lämpömittari ei laskenut näin alas. Tämä viileys vaatii totuttelua: villatakkia ja -sukkia tarvitaan.

Sain vesipisaran sateen jäljiltä kauniisti kuvaan, josta näkee myös, että viinimarja kukkii.