Olen matkalla Teneriffan kotiin. Tulin junalla sumuisen välin Tampereelta Tikkurilaan, jossa vaihdoin lähijunaan I. Sillä tulin Helsinki-Vantaalle. Täällä etelässä ei ole enää lunta, märkää on ja muutama aste lämmintä.
Lentoa odotellessa hemmottelin itseäni suurella katkarapuvoileivällä ja pienellä cavalla. Odottelua on vielä muutama tunti, mutta näillä näkymin kone on aikataulussa.
Ihanaa päästä taas lämpöön ja kotiin.
Matkalla kohti etelää poikkesin Tampereella Suomen Kädentaito -messuilla, jotka oli järjestetty Messu- ja Urheilukeskukseen. Sinne pääsi joustavasti bussikuljetuksella Keskustorilta. En tunne Tamperetta kovin hyvin, mutta rautatieasemalta Hämeenkatua pitkin olen kulkenut joskus menneinä vuosina.
Messuilla oli paljon näytteilleasettajia ja myös kävijöitä. Noin 20 000 kävijää päivittäin, sanoivat. Enimmäkseen etsiskelin nukkekotijuttuja, niitäkin oli, mutta näytteillä oli myös mm. ihastuttavia pellava- ja villatekstiilejä. Koruja, askarteluvälineitä, keramiikkaa ja paljon muuta siellä oli esillä.
Tampereen Kädentaitomessut ovat suurimmat lajissaan Suomessa ja ne järjestetään vuosittain marraskuussa. Hieno juttu, että satuin olemaan Suomessa nyt. Kannatti käydä. Vaikka käsipakaasiin ei paljon tavaraa mahdu, niin muutamia ideoita sain varastettua.
Huomenna matka jatkuu Helsingin kautta Teneriffalle.
Tänään kävelin Kemin kaupungilla harmaassa säässä, märässä lumisohjossa ja välillä liukastellen. Osa kaduista oli hiekotettu, lämpötila oli pikkuisen plussan puolella. Kaupungilla oli hiljaista, ihmisiä näkyi ainoastaan kirpputorilla ja Tokmannilla. Liikehuoneistoja oli paljon tyhjillään. Aika ankeaa kaiken kaikkiaan.
Lapsuusmuistoja tuli mieleeni: ensimmäiset kuusi vuotta elämästäni olen asunut tässä, siihen aikaan enemmän elämää omaavassa kaupungissa.
Otin kuvia muistojeni paikoista, jotka ovat kyllä kovasti muuttuneet. Kaupungintalo – kuten jo aiemmin olen kirjoittanut – on lapsuuteni uudenvuodenilotulitusten paikka. Olen syntynyt 50-luvulla Kemin yleisessä sairaalassa, nykyiseltä nimeltään se lienee edelleen Länsi-Pohjan keskussairaala, vaikkakin se on yksityistetty vastikään. Yhdessä kuvassa on rakennus, jossa ensimmäinen lapseni on syntynyt 70-luvulla. Rakennus näytti nyt kovin tyhjältä.
Tätini olivat aikoinaan töissä Rauta-Kemppaisella. Nyt sekin rakennus oli tyhjä. Eräässä kadunkulmassa, vanhassa puutalossa, oli minun lapsuudessani liikkeen ikkunassa joulun aikaan koristeena joulupukki, joka vilkutti kädellään. Sitä kävimme isän kanssa usein katsomassa. Kadonnut on sekin talo.
Vaikuttavin teatterikokemukseni lapsena, alle kouluikäisenä, oli Kemin Pirtillä esitetty lastennäytelmä Taikuri Oz. Isän kanssa siellä kävimme ja esitys teki minuun voimakkaan vaikutuksen. Pidin näytelmästä. Jospa sen joskus vielä näkisi!
Nuorisoikäisenä kävelimme serkkuni kanssa Valtakatua edestakaisin, niinkuin muutkin nuoret tuohon aikaan. Grilleiltä, joita silloin oli useampia, ostettiin grillattuja, jotka muualla Suomessa lienevät nimeltään porilaisia.
Tänään kävin vielä Kelalla, kyselemässä uutta eurooppalaista sairaanhoitokorttia. Jossakin matkalla se vielä on, kerrottiin.
Monenlaisia muistoja nousi mieleen. Ehkä sohjossa liukastelu oli tämän muistelun väärti.
Mitä talvisessa lumisessa Kemissä voi tehdä? No, ainakin kutoa lapsenlapselle vanttuita. Tulossa on ensimmäiset peukalolliset vanttuut hänelle. Koivupuiset puikot saa viedä lentokoneeseen. Lankoja on paras ostaa Suomesta myös mukaan, sillä 100% villalankaa löytää huonosti Teneriffalta.
Tänä vuonna kesä on muuttunut täällä hyvin lyhyen syksyn jälkeen talveksi. Lunta on riittävästi, lämpötila vaihtelee nollan molemmin puolin.
P.S.’Vanttuut ja kutominen’ lienee pohjoisia ja länsimurteita, kirjakielellä ja etelässä taitavat olla ’lapaset ja neulominen’.
Talvi Oulussa. Ei uskoisi, että kuvat ovat värikuvia! Lunta satelee ajoittain ja pakkasta on ollut muutama aste, tänään -6. Hämärä hiipii jo kello neljän jälkeen…
Ei, en haluaisi täällä enää asua. Aurinkoa ja valoa on ikävä. Mutta täällä asustaa se pikkuinen ihana prinsessainen, jonka vuoksi Oulussa käyn. Olen jo viidettä kertaa tälle vuodelle käymässä, sillä lapsenlapsen ensimmäinen vuosi kuluu nopeasti ja kehitys on nopeaa.
Aamuvarhaisella Tfe Surille, suora lento Suomeen ja saapuminen kylmään, pimeään ja lumiseen Helsinkiin.
Lennän harvoin suorilla lennoilla, mutta tällä kertaa kokemus oli miellyttävä siksi, että koko kolmen penkin rivi oli käytössäni. Koneessa oli paljon tyhjiä paikkoja: kukapa Suomen talveen haluaisi.
Piti alkaa kutomaan vanttuut, että tarkenen Suomen pakkasissa. Vielä en sinne lähde, vasta parin päivän kuluttua. Olemme tänään Tenerife Surilla vastassa sukulaisia, jotka tulevat meille lomalle. Minun matkani, joka oli varattu jo kauan sitten, sattui nyt siis harmillisesti samaan aikaan. Mutta mummoilumatka on minulle (ja nietalle ❤️) tärkeä.
Lomanen naapurisaarella kului helteisessä säässä. Mukava minigolf löydettiin ja kaunista auringonlaskua ihailtiin viimeisenä päivänä Puerto Ricossa.
Eilen palasimme Fred Olsenilla Teneriffalle. Meri ei myrskynnyt, onneksi. Edellisellä kerralla tällä välillä laivassa suurin osa matkustajista voi pahoin, koska meri keikutti kovasti. Nyt oli ”helppo” paluu.
Eilinen oli täällä pyhäinpäivä, Todos los Santos, liikenne oli autopistalla rauhallista. Vain hautausmaiden lähistöillä oli autoja ruuhkaksi asti: paikalliset muistivat omaisiaan.
– Tätäkään pyhäpäivää ei ole siirretty viikonloppuun, kuten ei muitakaan arkipyhiä.
Gran Canarian etelässä on yksi paikka, josta pidän: Puerto de Mogan. Sieltä löytyy kauniita kujia, siltoja ja kanavia, mielenkiintoisen näköisiä rakennuksia, monenlaisia veneitä. Entinen kalastajakylä, joka on laajentunut ja jonka tietysti turismikin on vallannut. Hyvä kalaravintola löytyy aallonmurtajan vierestä: Cofradia de Pescadores.
Yön nukuimme hotellin terassilla tumman yötaivaan alla aurinkotuoleilla, koska huone oli niin kuuma. Oli elämys nukkua ulkona!
Lähdin naapurisaarelle. Puerto de la Cruzista menee nykyään pohjoisen kentälle Titsa 30. Matkustin sillä ensimmäistä kertaa. Dokumentit oli mukana, myös certificado de viaje, jolla todistan olevani residentti (alennuksen saamiseksi), mutta eipä sitä paperia taaskaan katsottu. Tarjeta de embarque, boarding pass, vain tarvittiin.
Binter on lempilentoyhtiöni ja tämä Teneriffa-Gran Canaria lempimatkani: pienehkö kone, lento kestää puoli tuntia, nousu ja lasku, ja siinä välissä saa vielä suklaapatukan ja vettä. Jakaako mikään muu yhtiö enää maksutta mitään (ainakaan turistiluokassa)?
Sittenpä jo saavuttiin Gran Canarialle, suomalaisten suosimalle saarelle. Sieltä minäkin Kanarian käyntini aloitin. – Olen tavannut joskus suomalaisia, jotka luulevat, että Kanaria on nimenomaan Gran Canaria ja tuskin ovat muista saarista kuulleetkaan.
Nyt olemme Puerto Ricossa. Turistipaikka. Suomalaisia ja muita skandinaaveja riittävästi. Hinnat turistihintoja. No, kai täällä muutaman vuorokauden voi olla ”turistina”. Miksi täällä? Olemme tapaamassa yhtä ystävää, siksi.
Tulee muistoja mieleen. Kun lapseni olivat pieniä, kävimme tällä saarella muutaman kerran viikon lomalla. Kun täytin 50 vuotta, olimme ystävien kanssa tässä samaisessa Puerto Ricossa. Silloin eräs ystävä sanoi, että Teneriffa on parempi saari. Ihmettelin moista mielipidettä. Nyt tiedän, miksi.