Vihdoinkin meillä on aurinkoinen ja lämmin päivä Puertossa.
Kumppani ajeli viikossa Suomeen, tosi pitkiä päivämatkoja, onneksi en ollut mukana!
Kävin kirpputorilla nukkekotitavaraa etsimässä. Aina jotakin pientä löytyy. Teidekin näyttäytyi, vaikka keräilee taas pilviä ympärillensä.
Alakuvassa on uuden guagua-aseman rakennuspaikka raivattuna. Kaikki puut on kaadettu. Saa nähdä, mitä vauhtia projekti etenee. Ja mitä ihmettä tehdään vanhalle mainoksin päällystetylle linja-autoasemalle?
Vihdoinkin kotona. Kun saavun Teneriffalle, tunnen saapuvani kotiin, jostakin syystä!
Suomeen mennessäni en tunne samanlaista. Miksiköhän?
Muutin kesäasukkaaksi Puerto de la Cruziin. Talviasunto ”maalla” ja kesäasunto kaupungissa, minulle sopii niin. Orotavassakin käyn, säännöllisesti, ja edelleen Securitas ja jardinero vartioivat siellä.
Puertossa on pilvistä ja jopa hieman viileää. Ranskassa ja Espanjassa oli aurinkoa ja hellettä. Kummallinen talvi ja kevät tänä vuonna, täällä on satanut enemmän kuin koskaan minun aikanani (reilut kahdeksan vuotta).
Niin kului viikko nopeasti ja nyt olen jo paluumatkalla. Muut kurssilaiset jäivät vielä Nizzaan, mutta minä olin saanut ryhmämatkailusta jo tarpeekseni. Vietin yöni Ibis Budget Nice Aeroport -hotellissa, joka on siitä kätevä, että se on lyhyen kävelymatkan (n.300m) päässä lentokentästä (Terminal 1).
Vaatimaton, mutta siisti ja edullinen pikkuhotelli, yläkuvassa se kurkistaa sinisten lasipalatsien välistä.
Tänään lennän Barcelonaan, se on jo melkein kuin kotona, kun puhuvat siellä espanjaa (ja tietysti myös katalaania, sitä en osaa).
Lennän Vuelingilla, sillä Air France on edelleen lakossa ja alkuperäiset lentoni AF:lla on siis peruutettu.
Tiiviitä maalauspäiviä takana. Päiväohjelma on se tavallinen: aamiainen, pikainen orientaatio päivän aiheeseen (aina ei niin pikainenkaan 🙂 ), kohteen etsintä, työskentelyä (helteessä ja auringon paahteessa!), lounas ja sosiaalista kanssakäymistä (maalausporukat koostuvat yleensä mukavista ihmisistä), työskentelyä, kritiikki, illallinen.
Huomenna viimeinen maalauspäivä. Kuinka nopeasti aika meneekään!
Tänään aukiolla majoituspaikkamme lähellä oli hedelmä- ja vihannestori. Minua ihmetytti se, että suuri osa tuotteista oli ulkomailta, ranskalaisia vain vähän.
Maisemamaalauspäivä. Oliivipuita – niiden hopeanharmaanvihreän sävyjä on vaikea sekoitella värinapeista. Ylös kurotteleva sypressejä voisi – onnistuessaan – pyyhkäistä yhdellä siveltimenvedolla. Kevät on myöhässä, kukkia näkyy jonkin verran.
Maalauksia on syntynyt mukavasti ja kritiikissäkin ne ovat saaneet positiivista palautetta, se lämmittää mieltä.
Pieni, rauhaisa kylä vuoristoseudulla, säät suosivat, ja joukko samanhenkisiä maalauksen harrastajia: antoisa yhdistelmä. ”Poissa paha maailma”.
Täällä ollaan, perillä Claviersissa. Tulin yöllä lentokenttätaksilla Nizzasta n. 80 km länteen, sisämaahan päin kumpuilevien maisemien keskelle pikkukylään. Täällä vietämme viikon ryhmällä jossa on neljä meitä Teneriffan suomalaisia ja muutama Suomessa vakituisesti asuva.
Paitsi maalauskurssi, tämä on kielikylpyä. Taksikuskin kanssa jutusteltiin englantia (ja nykyään tahtoo tulla vääjäämättä espanjan sanoja ensiksi mieleen). – Automatkalla alkuyöstä näkyi villisikaperhe tienpientareella, enpä ole moista ennen nähnyt.
Majoittajamme on ruotsalaisrouva, jonka kanssa puhumme siis ruotsia. Hän on aikoinaan pitänyt miehensä kanssa talossa bed and breakfast -toimintaa, mutta nyt hän on lopettelemassa. Vihje: talo, jossa on kolme kerrosta ja ainakin kuusi huonetta, on myytävänä. Talo on kylän keskustassa ja hinta on edullinen. Rouva sanoi olevansa vuoristoihminen ja on siksi halunnut tänne seudulle. Minä en tänne muuttaisi, vaikka kylä sinänsä vaikuttaa sympaattiselta paikallisasukkaineen. Minä olen meri-ihminen, tarvitsen ison meren ympärilleni.
Kyläkaupassakin kävimme: siellä puhutaan vain ranskaa.
Aluksi teimme kyläkierroksen ja ensimmäiset akvarellit on jo maalattu. Kohta alkaa kritiikki, töiden katselu yhdessä. Toisten töistä oppii monesti paljon.
P.S. En päässyt voittosijoille blogikilpailussa. Osallistuminen on tärkeää. 🙂
Jatkan blogia entiseen tapaan.
Olen matkalla Barcelonan kautta Nizzaan ja sieltä Claviersin kurssille. Vaikka tietysti hyväksyn lakot työntekijöiden oikeuksien puolustajina, niin tällä matkalla lakot ovat haitanneet minun matkantekoani. Aluksi olin varannut liput Air Francelta, mutta siellä tuli lakko ja lennot peruttiin. Vaihdoin lentoyhtiötä ja nyt odottelen yli kuusi tuntia täällä El-Pratissa.
Tuli nälkä. Silloin huomasin, että noin puolet baareista ja ravintoloista ovat täällä lakossa.
Löysin kuitenkin jotakin syötävää, toivottavasti ei ollut rikkuripaikka!
Jospa iltamyöhällä pääsisin perille kurssipaikalle, toivotaan.
Matkalaukku pakattuna. Yleensä en harrasta selfieitä, mutta julkaistakoon nyt tuo osaselfie aurinkolaseilla. Palmujen heijaste linsseissä ja yksi otos Gomeran satumetsästä (poikani ottama kuva) ovat muistuttamassa haaveista ja unelmista: niitä täytyy olla!
Minne nyt matka?
Lähden ylihuomenna maalauskurssille Ranskaan, Provenceen. Pitäähän jokaisen taidetta harrastavan ainakin kerran käydä maalaamassa tuolla seudulla joka jo keskiajalta on ollut tunnettu taiteen keskus ja myöhemmin siellä ovat olleet innoitusta hakemassa mm. Matisse, Picasso, Chagall, Miro ja monet muut.
Haaveenani on löytää taas kipinää maalaamiseen, ehkä alku uudelle projektille.
P.S. Momondon kilpailun äänestys jatkuu vielä tämän päivän. Kiitos kaikille jo äänensä antaneille!
Toisena päivänä Gomeralla suuntasimme carretera GM-2:sta Garajonayn luonnonpuistoon. Jylhiä kivimuodostelmia ja viidakkomaista metsää sieltä löytyi. Nousimme taas pilvien korkeuteen ja siellä oli kosteaa ja viileää, vain noin 10 astetta, mutta San Sebastiániin palattua oli taas aurinkoista ja lämmintä. Nuoret viettivät vielä pari tuntia rannalla ennen laivan lähtöä.
Meri oli rauhallinen, laiva ei keinuttanut ja paluumatka kotiin sujui muutenkin mukavasti.
Jos et ole käynyt Gomeralla, reissu sinne kannattaa tehdä! Löytyy rauhallinen ja kaunis saari, jossa on paljon vaellusmahdollisuuksia. Eikä turistejakaan ole liikaa.
– Ja Silbo-vihellyskieltäkin kuulimme sattumalta Mirandor de Abranten ravintolassa edellisenä päivänä.
Tänään olemme Gomeralla. Tulimme aamulaivalla Cristianoksesta ja aluksi ajelimme San Sebastianista GM-1:stä pohjoiseen, Hermiguaan ja Aguloon. Sieltä nuoret kiipesivät pari kilometriä jyrkkää vaelluspolkua ylös Mirador de Abranteen. Me valitsimme autoreitin, lähes kymmenen kilometriä kapeaa mutkatietä. Miradorilla on ravintola ja siellä vuoren seinämään kiinnitetty lasiterassi ”tyhjän päällä”. Aluksi pilvet estivät kaiken näkyvyyden, mutta syötyämme sää selkeni ja hienot maisemat tulivat esiin.
Teideä tietysti ihailimme täältäkin.
Vaikutelma: Gomera on kaunis pieni saari, täältä löytyy upeita maisemia ja miellyttävä pääkaupunki San Sebastian.