Kuvat ovat Duraznosta ja La Pazin näköalatasanteelta eilen alkuillasta.
Etelässä päin ja siis vuorilla oli tummia pilviä ja muutamia pisaroitakin ripotteli Orotavassa. Meren yllä oli vielä sininen taivas ja poutapilviä.

Tänään saamme ehkä sadetta, sillä La Palmalle ja Teneriffalle on annettu keltainen sadevaroitus. Gran Canarialla on satanut rankasti jo eilen.

Tänään täytyy alkaa pakata käsipakaasia. Suomen matka alkaa ylihuomenna. Matkustan taas hyvin vähin tavaroin, sillä se on helpointa. Tällä reissulla viivyn, jos kaikki menee suunnitellusti, vain kaksi viikkoa, mikä on riittävästi Suomessa.

Kun muutin Teneriffalle lähes 13 vuotta sitten, mietin, mitä tulen Suomesta kaipaamaan. Tiedän elämänmuutoksen tai maailmalle lähdön teoreettiset vaiheet: kuherruskuukausi, kulttuurishokki, hyväksyminen ja varsinainen sopeutuminen.

Minun tapauksessani nämä eivät ole toteutuneet. En ole kokenut kulttuurishokkia, vaan olen siirtynyt suoraan hyväksymis/sopeutumisvaiheeseen. – Me 1970-luvun nuoret kasvoimme maailmankansalaisiksi.

Täällä on ollut hyvä asua nämä vuodet. Toivottavasti jatkossakin. En kaipaa Suomesta sinänsä mitään. Ehkä siksi, että muuttojen takia en ole mistään kotoisin, enkä siis ole juurtunut mihinkään. Ainoa, keitä ikävöin ovat siellä asuvat lähiomaiset: kaksi poikaani, lapsenlapsi, äitini.
Siksipä sinne matkustan taas.