Kesän viimeinen viikonloppu

Tila

ole

Kuvat kotipihalta ja Paseo de Las Araucariakselta.

On kesän viimeinen viikonloppu, sillä ensi viikolla on syyspäiväntasaus. Täällähän vuodenajat vaihtuvat minuutilleen kalenterin mukaan, koska muuten muutosta on vaikea huomata. Sää viilenee lievästi, muutamalla asteella. Tälle päivälle ennustetaan sateita koko saarelle.

Onneksi viilenee. Manner-Espanjassa vallinneen n. 40˚ helteen seurauksena heinä- ja elokuun aikana on koko maassa kuollut kuumuuden aiheuttamien ongelmien takia 40 henkilöä. Meilläkin 30˚ ja yli on ollut tavallista.

Uutisista:
La Lagunassa on jo yli kuukauden ajan ollut ongelmana voimakkaasti lisääntynyt cochinilla mexicana, kokenillikirva, josta jo aiemmin kirjoitin kaktusten tuhoajana. Nyt se on runsaasti lisääntynyt ja vaikeuttaa paitsi kaktusten selviytymistä, on jo haitaksi myös ihmisille: kirva tekee tahroja kuivumassa olevalle pyykille ja haittaa terasseilla aamiaista syöviä asiakkaita.

Viranomaiset kehottavat torjumaan kasvituholaisia jabón potásicolla, joka on ekologinen torjunta-aine joka sopii myös tahroihin. Apteekeista ja supermarketeista ainetta löytyy, ja valmistusohjeita on netissä. Aine on kaliumhydroksidipohjainen.