Matka La Palmalle alkoi aamuvarhaisella. Nyt olemme välisatamassa Gomeralla. On aurinkoista ja melko lämmintä. Näyttää, että aallokko alkaa tältä saarelta lähdettyä. Kohta sen näemme…
Matka meni hienosti, laiva keinutti vain vähän. La Palmalla on jo karnevaalimeininki. Me etsimme yöpaikkaa: tähän mennessä kaikki paikat, joista olemme kysyneet, ovat olleet täynnä.
Paluumatka Helsingistä alkoi mukavasti, kone lähti melkein ajallaan, vaikka jäänestossa muutama minuutti vierähtikin. Hyvä, sillä Tukholmassa piti olla vain tunti vaihtoaikaa. Mutta yllätys: Arlandassa tulikin tieto, että kone on myöhässä yli kolme tuntia! Norwegian antoi hyvitykseksi 120 Skr ruokavoucherit, se auttaa vähän. Pitkä on ylimääräinen odottelu, onneksi kentällä toimii wifi.
Vuorokausi on kulunut merellä. Matkaamme Naviera Armaksen ”El Volcán del Teide”-
aluksella, johon mahtuu 1500 matkustajaa. Autojen määrää en tiedä, mutta todella paljon niitä laiva suuhunsa söi. Olemme tyytyväisiä hyttiin, ruokiin (kannattaa ostaa ateriabono). Laiva on siisti ja keinuttaa mukavasti uneen. Ja mikä parasta, matka kestää vain hieman yli 38 tuntia.
– Kuvissa eilisillan auringonlaskua.
Vihdoinkin olemme jonossa laivaan. Yövyimme autossa torkkuen läheisellä parkkipaikalla, emmekä suinkaan olleet ainoita: paikka oli täynnä tavaraa täyteen pakattuja pienempiä ja suurempia autoja, paitsi espanjan rekistereillä, myös saksalaisia, italialaisia, yksi ruotsalainenkin.
Nyt jo näyttää melko todennäköiseltä, että pääsemme laivaan. 🙂
Viimeinen lintubongaus täällä Isla Cristinan alueella: haikara rantamatalikossa, siniharakka ja tavallinen harakka leirintäalueella. Tänään lähdemme jatkamaan matkaa, ensin Huelvaan ja sieltä huomenna laivaan. Teneriffalle on jo ikävä!
”Pakkolomamme” alkaa olla lopuillaan: enää kolme yötä mantereella, sitten pääsemme laivamatkalle kohti koti-Teneriffaa. Ajatukset ovat jo kotiasioissa, enää kauempaa ei jaksaisi odotella. Loma on ollut silti hyvä, olemme nähneet ja oppineet monenlaista uutta.
Minulla on tullut seitsemän vuotta täyteen siitä, kun muutin pois Suomesta Teneriffalle. Niinpä olenkin pohdiskellut sitä, mitä olen saanut ja mitä menettänyt. Mietin silloin lähtiessäni, mitä tulen kaipaamaan Suomesta. Ihme ja kumma, en oikeastaan mitään muuta kuin tietysti läheisiä ihmisiä. (Lanttu ja puolukat, niitä ovat onneksi vierailijat tuoneet tuliaisiksi.) 🙂
Mitä olen saanut? Eternal primavera ja maailman paras ilmasto! Ihania uusia ystäviä niin kanarioista kuin suomalaisistakin. Vähemmän tiukkapipoisuutta ja leppeämmän suhtautumisen asioihin: asiat hoituvat ilman turhaa stressaamistakin. Elämäniloa, auringosta sitä taitaa säteillä.
Olen oppinut ymmärtämään, että kaikki ei ole niin kuin sanotaan. Vaikka jostakin asiasta luvataan soittaa huomenna, sitä soittoa ei yleensä kuulu. Kanariotkin kuulunevat kulttuureihin, joissa on vaikeaa sanoa ei.
Olen oppinut, että keskeyttäminen ja päälle puhuminen eivät ole huonoja tapoja, vaan kiinnostuksen osoittamista. Ja että vaikeneminen tulkitaan epäkohteliaaksi.
Joitakin asioita en ole oppinut ymmärtämään: esimerkiksi sitä, että espanjalaiset ja kanariot ovat yöeläjiä. Silloin kun me alamme tavallisesti nukkumaan, iltakymmenen aikoihin, paikalliset vasta ”heräävät” ja lähtevät perhekunnittain ulos syömään. En tiedä millä ajalla he nukkuvat, lapsetkin ovat mukana iltaisin. Kaikenlaisia juhlia ja fiestoja ja ilotulituksia he rakastavat. Ja sitä, että puhutaan suureen ääneen ja melutaan.
Karnevaalit ja romeríat ja muut juhlat ovat ihmetyttäneet siinäkin mielessä, kuinka paljon paikallisen jaksavat nähdä vaivaa järjestelyissä ja esim. perinnepukeutumisessa. Vauvasta mummoon ja vaariin, ja nuoriso mukana.
Ruokaakin he rakastavat. Espanjalaiset ja kanariot juovat JA syövät. Jos ostat ravintolassa oluen tai viinilasin, saat yleensä jotakin naposteltavaa. Ruokaa ei sitten saa ravintoloissa klo 16 – 20. Tapaksia kyllä saa koko päivän, mutta ei ruoka-annoksia. (En puhu turistipaikoista.) Joissakin ravintoloissa kokit tulevat töihin lounasajan ja siestan jälkeen vasta klo 21.30. Yösyöntiinkään emme ole oikein tottuneet.
Virallisissa asioissa rakastetaan allekirjoituksia. Ehei, yksi ei riitä, vaan sopimuksien jokaiseen liuskaan on kirjoitettava nimi. (Vuokrasopimus, pankkiasiat, jne.)
Ihmisten ystävällisyys ja palvelualttius on yllättänyt. Kaupan kassat eivät täällä murjota, hellittelysanoja käytetään tuiki tuntemattomillekin, mi amor, cariño, mi hija…Poskisuudelmia annetaan mennen tullen ja palatessa! Täällä ei pelätä bakteereja tai viruksia.
Liikennekulttuuri on kohteliasta: jos ajattelet mennä suojatietä kadun yli, niin auto jo pysähtyy. Autoilijat ottavat huomioon toisensa ja päästävät sivukaduilta tulijat joustavasti mukaan liikenteeseen. Autot ovat kyllä melko ruttuisia kaikki! Parkkipaikoista on huutava pula kaikissa kaupungeissa ja vanhojen kaupunkien kadut ovat autoille tosi kapeita.
Espanjan kielellä (siis castellanolla) jo tulen toimeen, mikä on merkittävä asia minulle. Oppimista riittää kuitenkin vielä.
Toivon, että elämäni nykyiseen malliin jatkuisi Teneriffalla vielä pitkään!
Tänään istuskelimme Atlantin suuren meren rannalla ja tarkkailimme, mitä tapahtuu. Useita simpukan- tai rapujenkeräilijöitä kuljeskeli rannalla laskuveden aikaan, ammattimaisen näköisesti kalastavat kahlasivat vedessä märkäpuvuissa jonkinlaisten haavipyydysten kanssa. Eipä ole moista ennen nähty.
Pieniä rapuja viipotti vesirajassa ja kahlaajalinnut pyydystivät niitä. Tietysti rannalla oli myös auringonottajia, uimareita, lenkkeilijöitä ja myös perheitä sunnuntaipäivää viettämässä: vilkasta elämää.
Tänään kävelimme Isla Cristinan kaupungin rantareitin, noin 6 km kertyi aktiivisuusmittariin. Lämmin päivä, n. + 26 astetta. Päädyimme syömään jo toisen kerran Los Faroles -ravintolaan, jossa saa niin hyviä langostinoja. Nyt maistelimme myös pieniä simpukoita, joita täällä myydään kaikissa kalakaupoissa ja joita paikalliset paljon ostavat. Hyviä nekin olivat alkupalana. Ja pääruokana katkarapuja, taas, kun niitä en voi vastustaa! Kalaakin olisi ollutta tarjolla, mm. doradaa ja lubinaa, mutta niitä saa sitten koti-Teneriffallakin. Isla Cristina on miellyttävä pikkukaupunki, siitä pidän edelleen (jo viikon kokemuksella 🙂 ).
Kalastajaveneitä rannoilla, niitä täällä Costa de la Luzin alueella näkyy paljon. Lounastimme Isla Cristinan kalasataman tuntumassa ravintolassa nimeltään Hermanos Moreno. Söimme täytettyä tonnikalaa, hyvää oli. Paikka oli täynnä, enemmistö asiakkaista kuulosti olevan espanjalaisia, ja muutamia saksalaisia siellä oli myös meidän lisäksemme.
Camping – jolla päätimme viipyä vielä viikon – sijaitsee paitsi lähellä merenrantaa, myös keskellä maaseutua. Hevosia ja lampaita laiduntaa aidan takana ja kasvihuoneita ja niiden kaarirakennelmia on laajoilla alueilla. Ainakin hedelmäpuita näkyy, muut sadot näkyy jo korjatun. Kävelimme Redondelan kylään, söimme siellä maukasta kalaruokaa ja tietysti myös katkarapuja. Tällä seudulla kannattaa olla kaladieetillä, niin hyviä mereneläviä olemme täällä saaneet syödäksemme.