Matkalle

Tila

pasa

Uusi passi saapui hieman yli viikossa. Nyt on hyvä taas matkustaa. Joudun taas sanomaan joksikin aikaa adíos ja hasta luego tälle rakkaalle saarelle, Teidelle ja merelle. Palaan takaisin kuitenkin jo kesällä – poikkeuksellisesti paluupäivää en ole vielä päättänyt, sillä lomasuunnitelmani ovat vielä auki.

Tuleville päiville ennustetaan kaikille saarille kovia puuskittaisia tuulia. Teneriffalla tuulen nopeus on maksimissaan 90km/h. Lämpötila on edelleen n 25 asteessa, calimaakin on. Suurista aalloista varoitetaan myös.

Nyt eletään aikaa, jolloin poliitikot lupaavat parannuksia ja uudistuksia, hintojen alennuksia. Saa nähdä, jäävätkö ne vain vaalilupauksiksi!

Puertossa

Tila

puert

Aamulla satoi. Se oli piristävää, mutta kesti hyvin vähän aikaa. Päivä on ollut pilvinen, mutta silti lämmin, kolmisenkymmentä astetta.
Carretera Botanicolle on saatu valmiiksi jalankulkijoita suojaava kaide, se oli keväällä vasta tekeillä.

Tänä viikonloppuna Puertossa vietetään saksalaistyyppisiä olutjuhlia Plaza de Europalla, mutta niin monena vuotena olen siellä jo käynyt, että nyt on muiden vuoro.

Turisteja on kaupungilla. Espanjalaisten lomakuukausi on alkamassa, lomanviettoon on jo lähdetty. Tungoksia on ollut lentokentillä ja laivoilla, monet saapuvat mantereelta kuumuutta pakoon tänne saarillemme. Hotellivarauksia on paljon, yhtä paljon kuin ennen koronaa. Hyvä niin, turisteja tarvitaan.

Lomalla

Tila

ete

Lomanen on vietetty ja kuvaongelma toistaiseksi ratkaistu. Oli rentouttavaa ja helpottavaa antaa itselleen hetki vapaata maailman pahuudesta, sodan murheista. Uutisten seuraamisestakin on hyvä pitää välillä taukoa, jotta jaksaa.

Puerto de Santiago on mukava pieni paikka, jossa oli hyvä käveleskellä meren tuntumassa. Gomera näkyi horisontissa ”kivenheiton” päässä. Kylässä oli muutama ravintola, jossa nautimme etenkin meren elävistä, jotka ovat lempiruokiani: langostinoista, mustekalasta, chernestä, tonnikalasta, simpukoista.

Takana ajatuksissa on silti koko ajan suru käynnissä olevasta sodasta ja siihen joutuneiden tuskasta. Eikä rauhantoiveita ole vieläkään!

Tuli mieleen myös ajatus siitä, mikä olisi turvallinen paikka maailmassa, jos maailmanpalo yltyisi. Se saattaisi olla El Hierro, kaukaisin läntinen Kanariansaari, etäällä Euroopasta, mutta myös Amerikan mantereesta, joka on suuren meren takana. Sinne sitten, pienelle kauniille saarelle menisin, jos pakko olisi paeta. Olen käynyt saarella pari kertaa ja pitänyt paikasta.

Rauhaa maailmaan!☮️

Tenerife Sur

Tila

vacac
 

Huoh, tultiin sittenkin etelään ja vielä Americasiin. Juhlimme synttäreitä, toisen meistä, ei minun. ?
Taas mietimme maailmalle lähtemistä!
Niinpä kyselen, näin alustavasti ja ilman sitoumuksia, olisiko joku tuttu tai tutuntuttu kiinnostunut/halukas vuokraamaan taloamme vaikkapa vuodeksi n. vuonna 2020? Muutkin ajat ovat mahdollisia.

Lähetä viesti, jos kiinnostut – en julkaise niitä viestejä.

De vacaciónes

Tila

vac

¡Hasta luego Tenerife mi amor!
Kesäreissu edessä, mutkitellen Karibian kautta Suomeen, siitä sitten kirjoittelen matkan varrelta – kun löytyy wifi. Tänään ajamme Santa Cruziin ja laivaan, toivottavasti Armas pääsee kommelluksitta Huelvan satamaan.
Niin ja tiedoksi, että Securitaksen hälytykset ovat talossa päällä ja jardinero hoitaa kotiamme vielä lisäksi.