Avainsana-arkisto: viaje

Los Cristianos

Tila

Vastaa

cri

Kävimme kävelyllä Los Cristianoksessa, ihan uteliaisuudesta: Millaista siellä on nyt, kun suurin osa turisteista on poissa? Onko se suljettu aavekaupunki? Asuvatko siellä vain ne ”rantojen miehet ja naiset” jotka yleensä niillä seuduilla pyöriskelevät?

Kyllä, heitäkin oli. Oli jopa yksi vuohenturkkipukuun pukeutunut ”patsas” rahakupponen vieressä. Baareista ja ravintoloista oli osa kiinni, jokunen auki. Remontteja tehtiin monissa paikoissa.

Rantabulevardilla oli vain muutamia kulkijoita. Englantilaisia ja italialaisia oli jonkin verran, kuulluista kielistä päätellen. Ehkä he ovat etelän vakioasukkaita tai sitten ovat jääneet poikkeustilan takia odottelemaan.

Yhden uutisen olen lukenut: Kanariansaarten presidentti Torres anoo, että pääsisimme jo ensi maanantaina ”uuteen normaaliin” eli poikkeustila päättyisi viikkoa etuajassa. Hallitus ei enää päättäisi rajoitteista, vaan autonomiat itse. Kaikista rajoitteista ei kuitenkaan vielä päästä. Maskit, etäisyydet ym. edelleen, tiedä häntä kuinka kauan.

Etelään

Tila

3

via

Katutöitä pakenimme näin (Securitaksen häläri on päällä kotona):
Ajelimme pikkuteitä Los Realejosin, La Guanchan, Icodin kautta Gigantesiin. Siestan vietimme Playa San Juanissa. Nyt on paljon parkkipaikkoja, kun turisteja on vähän. Los Cristianos ja Las Americas ohitettiin ja tultiin yöpymään Camping Nautaan, joka on jo meille muutaman vuoden takaa tuttu. Paikka on muuten hyvä, mutta kärpäsiä on ihan riittävästi joka paikassa. Lienevätkö ympärillä olevat banaaniviljelykset syynä kärpäsiin?

Olemme olleet nettilakossa, joten Kanarian uutisaikaan ei ole tänä aamuna kuunneltu.

Paluumatka

Tila

Vastaa

Vue

Aikaistin paluumatkaa. Tuli pelko, etten enää pääse takaisin Teneriffan kotiin, jos lennot loppuvat. Tänään on aikomukseni lentää Helsinkiin ja huomenna Teneriffalle. Vielä näyttäisi, että koneet lentävät.

Kuvat ovat napsittu kännyllä lentokenttäbussin kyydissä (heijasteet 🙁 ) ja lentoasemalla. – Välkkylästä ovat jääneet ikuiset muistot mieleen, tuohon seiskaan (lieneekö vielä sillä nimellä) tulin aikoinaan syksyllä 1975 asumaan pienen poikani kanssa. Voi niitä aikoja!

Nyt odotan lentoasemalla. Lunta on ulkona hieman, aurinko paistaa, lämpötila nollan vaiheilla.

Soitin Las Palmasin konsulaattiin. Sieltä sanottiin, että Teneriffalle pääsyyni ei ole mitään estettä, koska siellä on vakinainen asuinpaikkani ja minulla on residencia permanente. Jos kone lentää, sanoivat. Ainakaan vielä ei ole tullut peruutusta.

Kysyin myös, saako kumppani hakea minut omalla autolla kentältä. Sitä eivät konsulaatissa tienneet, mutta kehottivat kysymään Policia Nacionalista. Hätätilaohjeiden mukaan kun on niin, että autossa saa olla vain yksi henkilö.

No, jospa menen Titsalla/taksilla varmuuden vuoksi, ettei sakoteta. Tänään saarelle on tullut armeijan hätätilajoukkojen sotilaita valvomaan ulkonaliikkumiskieltoa.

Jännittäviä aikoja eletään!

Suomeen viikoksi

Tila

Vastaa

Ken

Taas olen matkalla. Aamuvarhain oli tulo Tfe Surille, etelä kentälle. Olen matkalla Suomeen. Tuli nietaa ikävä. – No ei sentään niin ikävä, sattui vain muita ”pakollisia” menoja sinne. Sukuasioita on hoidettavana. Käyn tietysti nietaakin tapaamassa. ❤️

Saapa nähdä, miten maailmantilanteet edistyvät: koronaa ja lentoyhtiöiden ongelmia uutiset täynnä. Toivottavasti pääsen viikon kuluttua lentämällä takaisin!

Matkanäkymiä:
Vol

Matka-ajatuksia

Tila

Vastaa

pensa

Pidän matkalla olemisesta. Siitä tunteesta, että on ”ei missään”. Lentokentät ovat näitä ”ei missään”-paikkoja, etenkin turvatarkastuksen jälkeen. Lentokoneessa koen vapauden tunteen, kaikki jää maahan, on vapaa paikasta ja ajastakin siinä mielessä että pidemmillä matkoilla aikavyöhykkeet muuttuvat.

Enkä ole mitenkään sosiaalinen matkustaessani, parasta on, jos ei ”tarvitse” puhua kenellekään mitään.

Rautatieasemat ovat konkreettisemmin paikallaan, eivät ”ei missään”, mutta niilläkin voi aistia lähdön tunnelmaa. Paras junamatka ikinä oli tietysti Trans-Siperian juna. Onneksi se matkakin on tullut tehtyä.

Hotelleista, leirintäalueista, hostelleista ja telttamajoituksesta pidän. Ehkä niiden väliaikaisuuden takia. Kulkurielämä, siinä olisi se jokin, jota vielä voisin kokeilla. Tämän haaveen toteutuminen on taas vireillä, katsotaan.

Miksi tunnen olevani koditon ja juureton ja tyytyväinen siitä? Ehkä siksi, että minulla ei ollut vakituista lapsuudenkotia ja muutimme paljon. En silti syytä primaariperhettäni, päinvastoin. Haluan olla matkalla johonkin, päämäärälläkään ei ole niin väliä.

Ja nykyään maailma on pieni. Näköpuhelin on vihdoinkin toiminnassa (siitä puhuttiin jo lapsuudessani 60-luvulla) ja matkustaa voi mihin tahansa. Siispä omaisia ja etenkin lapsenlasta pääsee kyllä tapaamaan mistä tahansa lähtöpisteestä.

On silti joitakin paikkoja tällä pallolla, joissa on tullut kotoinen olo. Yksi ja läheisin tätänykyä on Orotavan laakso. Jostakin syystä Itä-Turkin kurdialueen Diyarbakir tuntui ”tutulta” 1990-luvulla, jolloin kävin siellä human rights -delegaatiossa (vaikka olosuhteet olivat siellä mitä olivat). Olen viihtynyt myös käydessäni Kuubassa Havannassa…onhan näitä, Moskova (1980-luvulla), Lontoo, Barcelona, Budapest…

Näitä mietin eilen Helsingin ja Amsterdamin välisellä lennolla. Sitten matka jatkui Madridin pompun kautta Teneriffalle.

Matka

Tila

Vastaa

hev

Kotimatka alkaa. Aamulla oli Oulussa lumipyry, -7 astetta. Helsinki-Vantaalla on maa paljaana, vettä sataa tihuttaa, +2 astetta. Niinpä, Suomi on pitkä maa.

Huomenna lennän Teneriffalle taas monen pompun kautta. Oulusta lähti tänään myös suora lomalento Teneriffalle, mutta se olisi ollut kalliimpi kuin pomppuni ja toisaalta suorat lennot ovat pitkästyttävän puuduttavia. Ja lomalennot, huh! Kaikki suomalaisia ja menossa lomalle. (Anteeksi suomalaisia loukkaava kommenttini, mutta mieluummin matkustan reittilennoilla.)

Ensi yön vietän kentän Scandicissa, jonne juuri odotan huonetta. Hotellin valintaan vaikutti se, että jatkolento lähtee aamuvarhaisella, joten yritän antaa itselleni jonkin verran enemmän aikaa nukkua.

Tietysti lähempänä olisivat olleet ne unimunat, jollaisessa yövyin tullessa, mutta se juttu on jo koettu.

Tuntuu hyvältä palata kotiin, mutta muutaman kyyneleen olen jo vuodattanut ikävästä pikkuista lapsenlastani kohtaan: saimme olla pari viikkoa melko tiiviisti yhdessä.

Matkalla

Tila

Vastaa

mat

Aamuvarhain saavuin pohjoiselle kentälle. Se aukeaa näköjään jo viiden jälkeen; aiemmin olen luullut, että ovat avautuvat vasta kello kuusi. On vielä pimeää, ikkunaheijasteita kuvassa.

Seuraavan vuorokauden vietänkin lentokentillä, sillä pompin reittiä Tenerife Norte – Madrid – Amsterdam – Helsinki – Oulu.
Ensi yönä vietän muutaman tunnin Go Sleeping Lounge -putkessa Helsinki-Vantaalla. Kokemus sekin. Oulun koneelle jäi vain muutaman tunnin vaihtoaika, joten lentokenttähotellia Helsingistä ei kannattanut varata.

Toivottavasti koneet kulkevat ajallaan ja pomppusuunnitelmani pätee.

Matkalla kotiin

Tila

1

km

Olen matkalla Teneriffan kotiin. Tulin junalla sumuisen välin Tampereelta Tikkurilaan, jossa vaihdoin lähijunaan I. Sillä tulin Helsinki-Vantaalle. Täällä etelässä ei ole enää lunta, märkää on ja muutama aste lämmintä.

Lentoa odotellessa hemmottelin itseäni suurella katkarapuvoileivällä ja pienellä cavalla. Odottelua on vielä muutama tunti, mutta näillä näkymin kone on aikataulussa.
Ihanaa päästä taas lämpöön ja kotiin.

Kemi

Tila

2

ke

Mitä talvisessa lumisessa Kemissä voi tehdä? No, ainakin kutoa lapsenlapselle vanttuita. Tulossa on ensimmäiset peukalolliset vanttuut hänelle. Koivupuiset puikot saa viedä lentokoneeseen. Lankoja on paras ostaa Suomesta myös mukaan, sillä 100% villalankaa löytää huonosti Teneriffalta.

Tänä vuonna kesä on muuttunut täällä hyvin lyhyen syksyn jälkeen talveksi. Lunta on riittävästi, lämpötila vaihtelee nollan molemmin puolin.

P.S.’Vanttuut ja kutominen’ lienee pohjoisia ja länsimurteita, kirjakielellä ja etelässä taitavat olla ’lapaset ja neulominen’.

Loma lopussa

Tila

Vastaa

hog

Lomanen naapurisaarella kului helteisessä säässä. Mukava minigolf löydettiin ja kaunista auringonlaskua ihailtiin viimeisenä päivänä Puerto Ricossa.

Eilen palasimme Fred Olsenilla Teneriffalle. Meri ei myrskynnyt, onneksi. Edellisellä kerralla tällä välillä laivassa suurin osa matkustajista voi pahoin, koska meri keikutti kovasti. Nyt oli ”helppo” paluu.

Eilinen oli täällä pyhäinpäivä, Todos los Santos, liikenne oli autopistalla rauhallista. Vain hautausmaiden lähistöillä oli autoja ruuhkaksi asti: paikalliset muistivat omaisiaan.
– Tätäkään pyhäpäivää ei ole siirretty viikonloppuun, kuten ei muitakaan arkipyhiä.