Loppumatka sujuikin sitten Vuelingilla melko hyvin. Miten niin melko? No, ensin jouduin Malagassa juoksemaan ulos terminaalista Salida -kylttejä seuraten. Matkatavarat tietysti mukana. Poliisilta kysyin neuvoa ja hän neuvoi oikean hissin, jolla pääsee facturacioniin.

Siellä sitten jonottelin aikani Vuelingin jonossa saadakseni vihdoin tarjeta de emparquen, sitten uusi turvatarkastus (vanhaan malliin, nesteet ja elektroniikat ja liiat vaatteet kaukaloon hihnalle) ja metallinpaljastimen läpi.

Sitten juoksin takaisin loungeen, jos olisin siellä jotakin maksuani vastaan saanut nauttia, mutta ei, jono oli pitkä ja aikaa vähän.

Lähtöporttikin löytyi melkein hankaluuksitta, joskaan pantallan (infotaulun) ja portin tiedot eivät täsmänneet. Lento sinänsä meni hyvin, lukuunottamatta hyvin flunssaista nuorta naista vieressäni.

Meren yllä noin puolessa matkassa kapteeni kuulutti, että Tenerife Norten yllä on niin pahat pilvet, nieblas, ettei sinne voi laskeutua. Jouduimme etelään. Tällä kertaa lentoyhtiön toimesta ei oltu järjestetty kuljetusta pohjoiseen – kerran aiemmin oli. Ja minä olin niin väsynyt aamukolmelta heränneenä, että otin taksin. Kallistahan se oli, elämä on.

Pääsin turvallisesti kotiin, mitään en ollut väsymyksessäni kadottanut, eikä pelkäämiäni torakoitakaan ollut asunnossa.

Alakuvat ovat naapurikahvilan Iriksen aamupalalla. Portaikossa kasvaa heillä tomaatteja ja rypäleitä.

Lämpöä meillä on ollut tänään noin 25 astetta, puolipilvistä, Teide pilvien takana.

Kuvat ovat matkalta Helsinki-Vantaa – Oulu. Teneriffan koneesta en ehtinyt enkä jaksanut kuvata mitään.

Niinpä pääsin Ouluun, karanteeniin. Ei matkustaminen kovin helppoa ole näinä aikoina. Suora lento Tfe Nortelta lähti ajallaan. Niin paljon Teneriffalta tuttuja ihmisiä oli kyydissä, että tuntui naapurisaarelaisia olevan vähemmän.
Koronatesti piti näyttää ensin lähtöselvityksessä. Maskit tuli olla kasvoilla tietysti koko lennon ajan, paitsi syödessä tai juodessa. Eväitä näytti olevan lähes kaikilla, mutta yllätyksekseni myös syötävää ja juotavaa myytiin kärryistä. Lento meni hyvin ja oli puolisen tuntia etuajassa. Kone oli täynnä, ei turvavälejä.

Suomeen saavuttua oli ensin jonotus terveyskyselytiskille, jossa täytettiin henkilö- ja osoitetiedot sekä se, missä oleskelee Suomessa. Koronatestin tulos tarkistettiin taas. Sitten oli vielä jonotus passintarkistukseen. Matkalaukut odottivat hihnalla tämän kaiken jälkeen.

Minä yövyin Scandic Airportissa, sillä Ouluun ei iltamyöhään pääse. Puoleltapäivin lähtevällä pienellä Norran koneella saavuin sitten Ouluun ja taksin kyydissä ajelin kaupunkiin.

Minulle ehti jo soittaa terveyshenkilö – Helsinki-Vantaalla täytetyn osoitetietokyselyn perusteella – karanteenin (72h) jälkeisestä koronatestistä. Yllätyksekseni sen saa ilmaiseksi, jos menee tiettyyn testipaikkaan. Minulla se on Limingantullissa.

Nyt sitten vietän karanteenia hotellissa.

Olipa erikoinen lentokokemus. Koneessa oli, kuten kirjoitin, vain muutama matkustaja. Tilaa oli makoilla penkillä. Mitään tarjoilua ei ollut – vain matkustamohenkilökunta söi ja lämmitteli itselleen ruokia. No, minulla oli omat eväät.

Lento sinänsä meni hyvin ja taas kerran sydämessä sykähti kun Teide ja Teneriffa näkyi.

Kumppani oli tullut minua omalla autolla hakemaan kentältä. Hän oli käynyt aamulla poliisiasemalla kysymässä, onko haku sallittua. No problema, ei ongelmaa, olivat vastanneet.

Siinäpä se, mikä on totta ja mikä ei näinä aikoina? Kirjoitellaan, että autossa saa olla vain yksi ja lentokentälle/kentältä saa käyttää vain Titsaa tai taksia. Tämäkään ei siis pidä paikkaansa.

Tämä nettiaika on ongelma: mistä erotat oikean tiedon ja valetiedon. Et mistään!

Nyt olemme turvallisesti kotona, enkä aio täältä kahteen viikkoon poistua: karanteeni ulkomailta tullessa. Ihanaa olla kotona kaikessa rauhassa!

Aamuvarhaisella Tfe Surille, suora lento Suomeen ja saapuminen kylmään, pimeään ja lumiseen Helsinkiin.
Lennän harvoin suorilla lennoilla, mutta tällä kertaa kokemus oli miellyttävä siksi, että koko kolmen penkin rivi oli käytössäni. Koneessa oli paljon tyhjiä paikkoja: kukapa Suomen talveen haluaisi.

Paluumatka alkoi. Ihanaa päästä Teneriffan kotiin, mutta toisaalta jo ikävä pikkuista: tämmöistä se mummous lienee.

Tulin ensimmäistä kertaa junalla Tikkurilasta lentokentälle niin, että koko reitti oli valmis ja käytössä. Kätevää ja helppoa nyt, kun pääsee lentoterminaaliin saakka. Ja nyt ei ole enää mitään syytä käydä Helsingissä! No, sehän onkin ihan Suomen reunalla.

Vietin päivän lentokentällä. Pidän siitä ”ei missään olon” tunnelmasta ja katselen kulkijoita. Yllättävän paljon ulkomaalaisia oli liikkeellä, etenkin Kaukoidästä. Esimerkiksi
Kittilään näytti olevan paljon menijöitä. Kittilään! (Anteeksi kittiläläiset, mutta minulla ei ole sinnekään mitään intressejä, kuten ei Helsinkiinkään). Ehkä (?) näkemykseni on suppea, mutta minun Suomeni on nykyään Oulu ja Kemi. Syyt tiedätte.

Loppumatka kotiin: lennän siis Malagasta Teneriffalle. Kumppani jäi ajelemaan autolla kohti Cadizia, josta lähtee laiva huomenna. Hänellä matka kestää pari vuorokautta, minulla kaksi ja puoli tuntia.

Olimme paluumatkalla Euroopan halki kolmisen viikkoa, mutta siitä melkein viikko kului auton korjauksessa. Lämmintä oli riittävästi ja uusiakin paikkoja nähtiin. Moottoriteitä ajeltiin mielestäni liikaa, pikkutiet ovat ehdottomasti miellyttävämpiä ja niiden varrella näkee paljon ja monenlaista. Taajamat ovat joka paikassa ongelma: parkkipaikat ovat hakusessa.

Minulla alkaa jo matkaväsymys painaa. Koti-ikävä Teneriffalle.

Olipa rankka lentopäivä eilen! Ryanairin osuus meni hyvin. Mutta hyvä lentoyhtiö näyttää olevan KLM, jolla lensin Barcelona – Amsterdam ja Amsterdam – Helsinki -välit. KLM pysyi aikataulussaan, ja kaiken lisäksi, mikä on harvinaista nykyään, koneissa tarjottiin maksutta ruokaa. Ensimmäisellä välillä juustoleipä ja vapaavalintainen juoma, toisella lämmin pasta-annos juomineen. Ei mitään gourmet-ruokaa, mutta kuitenkin se oli iloinen yllätys.

Laukkutaistelu sensijaan on pysyvää, lentoyhtiöstä huolimatta. Miksi sanotaan, että käsilaukun ja yhden tietyt mitat omaavan käsipakaasin saa ottaa koneeseen, kun kuitenkin lähes aina virkailijat kuuluttavat koneen olevan niin täynnä, että pienet matkalaukut täytyy laittaa ruumaan? Käsipakaasissa kun on kaikki tärkeät tarvikkeet ja ne, joita ei halua kadottaa. Tähän asti olen kieltäytynyt käsipakaasin ruumaan viennistä.
Pieni ongelma ehkä, mutta se rasittaa minua. – Matkalaukkuja katoaa vuosittain aikamoinen määrä.

Olen paluumatkalla Teneriffalle. Lennän tänään Madridin kautta Tenerife Nortelle.

Odottelen sitä, että kohta alkaisi boarding koneeseen. En onneksi joudu exit-paikalle, en niistä pidä.

Ostin välipalaa yhdestä lentoaseman kahvioista: tiesin, että hinta on korkea, mutta sitä en arvannut, että kassa puhui minulle vain englantia. No, menee se niinkin.

Nyt koneeseen.

Matka Suomeen alkaa. Ensin Tfe Sur – Oslo. Kohta nousemme ilmaan.

Hyvää Kanarian päivää kaikille!
Jo eilen Santa Cruzissa näkyi väkeä pukeutuneena kanarialaisiin pukuihin. Harmi, että tänä vuonna jäi huonon sään takia viettämättä La Floridan kyläjuhla ja nyt Kanarian päivä, kun se sattui lähtöpäivälle. Ei ole pitkään aikaan ollut tilaisuutta pukeutua campesina-pukuun, kun muutkin romeríat jäivät käymättä.

Mietin kulttuurista omimista. Miksi saamelaiset ovat niin tarkkoja pukujensa käytöstä? Mutta miksi Teneriffalla otetaan iloiten meidät ulkomaalaisetkin vastaan paikallisissa perinnevaatteissa. Mikä on erona?