Los Santos

Tila

san

Tänään, torstaina, täällä on pyhäinpäivä, vapaapäivä, Día de Los Santos.
Paikallisten traditio on viedä toinen toistaan hienompia kukkalaitteita haudoille.

Eilistä Halloweenia täällä myös vietettiin, mutta minä en ole vieläkään hyväksynyt enkä viettänyt tätä amerikkalaista juhlapäivää, jota on levitetty ympäri maailmaa. Suomalaiset noitatraditiot pääsiäisenä hyväksyn.

Joku, asioita pohtiva paikallinen, kritisoi somessa vasta sitä, että täkäläinen kastanjanpaahtamistraditio ja uuden viinin juhla tahtovat jäädä tämän Jenkki-Halloweenin jalkoihin. Ymmärrän huolen!

Naranjas

Tila

naranja

Meillä on edelleen sateista, mutta lämpötila on onneksi yli +20 astetta. Suomessa kuuluu olevan jo lunta ja pakkasta, ainakin pohjoisessa.

Omat appelsiinit alkavat olla syöntikypsiä, hieman kirpeä oli se, minkä maistoin. Pian pitäisi alkaa myös kastanja-aika.

Tällä viikolla saapuvat tämän talvikauden ensimmäiset Suomen vieraat, serkkuni miehensä kanssa. Niinpä ”joudun” luopumaan kaupunkiasunnosta – työhuoneesta – siksi aikaa, kun heidät sinne majoitan. Mielellään heidät tänne otamme! On siis tiedossa siivousta ja maalaustarvikkeiden muuttoa takaisin Orotavan kotiin.

Kuu ja lunta

Tila

lun

Täysikuu, heräsin jo viideltä: kuun kalpea valo valaisi koko pihan. Myrsky ja sateet ovat loppuneet, ainakin toistaiseksi. Lagunan ja Santa Cruzin reissu menivät muuten hyvin, mutta sateenvarjot olivat tarpeen. Muilla saarilla on tulvinut, meillä oli vain sadekuuroja, jotka ajoittain olivat voimakkaita. Maanvyöryjä on siistitty joiltakin teiltä Teneriffallakin. Matanzassa on satanut runsaasti rakeita.

Teidellä näkyy, niinkuin saattaa odottaakin sateen jälkeen, lunta. Ensilumi tälle syksylle.

Rayos

Tila

ray

No nyt se myrsky alkoi! Herätessämme salamoi ja jyrisi. Vaikka vielä oli pimeää ennen kello seitsemää, salamat valaisivat tienoon hetkittäin aivan kirkkaaksi. Tätä kirjoittaessa salamointi jatkuu vielä. Vettä sataa.

Tänään olisi meno Lagunaan: estääkö sade kulkemisen? Täällä sateet ovat joskus todella rajuja ja joskus on ulkonaliikkumiskielto. Nyt katsomaan Kanarian uutisia, jotta saamme lisätietoja.

Teiden myssy

Tila

tei

Teide on taas kuvissa. Aamurutiineihini kuuluu mennä pihalle katsomaan, miltä vuori näyttää. Tänään se keräsi pilvimyssyä ympärilleen. Nämä muutokset ovat minuuttipeliä, joten kamera (tai känny) täytyy olla valmiina.

Huomiselle luvataan sateita. Viime päivät ovat olleet aurinkoisia, sade-ennusteet eivät vielä ole toteutuneet. Aamut ovat jo viileämpiä, alle 20 astetta. Joko kohta saadaan Teidelle lumi?

Resonancia magnetica

Tila

nucl 

Kävin magneettikuvassa (RMN, resonancia magnetica nuclear) Bellevuen sairaalassa. Kuvattiin pää, tai tarkemmin sanottuna peñasco de oido, kallon luu, jossa väli- ja sisäkorvan rakenteet sijaitsevat. Nyt odottelen tuloksia toivoen ettei kuitenkaan mitään löydy ja joudun tinnitukseni kanssa elelemään edelleen.

Kerron kokemuksen siltä varalta, että joku muukin voi joutua vastaavaan tutkimukseen: Pään magneettikuvausta ei tarvi jännittää, vaikka pää asetetaankin ”avaruuskypärään” ja sen kanssa tutkittava työnnetään kuvausputkeen. Liikkumatta on oltava. Kuulosuojaimet oli, melu oli silti kova. Silmät kannattaa pitää kiinni, siten on helpompaa.

Ruusut kukkivat taas pihassamme. Ihana ikuinen kesä! – Sateita on luvassa huomenna.

Puerto de la Cruz en flor

Tila

flor

Tänään Puertossa vietettiin viimeistä päivää kukkafestivaaleja. Kävimme päiväkävelyllä kaupungilla. Merivesialtaiden kohdalla oli kojuja, joissa oli näytteillä ja myytävänä paitsi kukkia ja istutuksia, myös koruja, käsitöitä ja mm. hunajaa. Samanlaisia tuotteita, mitä esim. Plaza de Europalla usein viikonloppuisin kaupataan. Kaupungintalon näyttelytilassa oli bonsai-näyttely, samanlainen kuin aiempina vuosina. Sielläkin pistäydyimme.

Aurinkoinen, puolipilvinen päivä, vaikka sateista on ennustettu.

art

Eilinen taidetapahtuma oli oikein mukava kokemus. Maalailimme puistossa, tänä vuonna meitä oli kaksi suomalaista osallistujaa, kaikkiaan maalareita oli parikymmentä. Coctail-tilaisuus ja palkintojen jako oli Hotelli Martessa. Kunniakirjat saimme. Ensi vuonna uudestaan!

Maalausta

Tila

 

pint 

Puertossa on meneillään kukkaisfestivaali ”Puerto de la Cruz en flor”. Siihen liittyen lauantaina järjestetään avoin taidemaalaustapahtuma, johon osallistuimme muutaman ystävän kanssa jo viime vuonna. Nyt taideliikkeestä San Felipeltä soitettiin ja kysyttiin osallistujia: taidanpa taas mennä sinne. Olen juuri aloitellut omiakin maalausjuttuja. Viime vuonna tuli kyllä hieman rimakauhu, kun niin taitavia monet paikalliset olivat! No, osallistuminen on tärkeintä.

Cena

Tila

cen

Kotikokkimme (en minä) valmisti tänään aterian bonito-kalasta. Fileeviipaleet paistettiin pannulla, maustettiin ja kastikkeeseen kuullotettiin öljyssä punasipulia ja herkkusieniä sekä lisättiin ananaspaloja mehussaan – ja tietysti kermaa. Lisäksi keitettiin kanarialaisia pikkuperunoita.

Hyvää oli, moni ravintolaruoka jää toiseksi meidän keittiömme rinnalla. Jos katsot tarkasti, niin huomaat, että annoksessa yksi kanarialainen peruna naureskelee. 🙂

P.S. Kahtena yönä olemme saaneet sadetta.

Bajamar

Tila

baj

Ajelimme Tacoronten ja Tejinan kautta Bajamariin, rannalle. Niinpä vain löytyy vielä yhdeksän täällä vietetyn vuoden jälkeenkin uusia paikkoja. Bajamarissa on vaaleahiekkaisia lahdelmia, joissa olisi ollut turvallisia uimapaikkoja, vaikka meri heitteli suuria aaltoja rantaan. Sitten joskus, kun tulee meriuintihalu, tämä on hyvä kohde.

Leslie-myrskyä on odoteltu päiväkausia, mutta viimeisen tiedon mukaan se etenee mantereen suuntaan, eikä Kanarialle juuri vaikuttane edes hännällään. – Sadetta tosin ennustetaan huomiseksi.