Aeropuerto de Malaga

Tila

Olen taas Malagassa, tutuksi käyneellä lentoasemalla. Tällä kertaa en mennyt loungeen, enkä olisi voinutkaan, sillä nyt ei ole jatkolentoa. Malagan kenttä on sopivan pieni, ja rauhallisia oleskelupaikkoja löytyy mm terminaalin kummankin päädyn toisesta kerroksesta, jossa on myös latauspaikkoja. Tällä kertaa lataan kaikkia kolmea laitetta: älykelloa, puhelinta ja tablettia. Alakerta, josta on kulku porteille, oli ainakin tänään vilkas.

Malaga taitaa olla suosikkilentoasemani täällä peninsulassa. Madrid on mielestäni liian suuri, Barcelonassa taas kohtaa kieliongelmia katalaanin vuoksi, tosin espanjaa siellä tietysti myös käytetään, ymmärretään ja puhutaan. Barcelonan hinnat vaikuttavat kokemukseni mukaan hieman kalliimmilta.

Pienempiä kenttiä on myös, mutta ne sattuvat reitilleni harvemmin.

Kioskeja, ravintoloita ja kauppoja on täällä Malagan kentällä muutamia, paljon enemmän kuin Tenerife Nortella, mistä aamulla lähdin. Kiersin kaikki kaupat ajankulukseni, mutta ostin vain vettä. Kävin syömässä Giraffessa, jossa hauska puhuva ja ilmehtivä robotti toi annoksen pöytään, tosin tarjoilija vähän avusti.

Odottelen Suomesta saapuvaa SAS:n konetta ja sillä tulijaa.

Tfe N

Tila

Pikareissulla. Pohjoisen kenttä on ehdoton suosikkini, etelään menen/tulen vain jos on pakko. Titsalla pääsee hyvin kentälle nykyään, kun numero 30 kulkee aamusta iltaan. Tosin oli lähdettävä Puertosta jo klo 6, mutta parempi aikaisin kuin liian myöhään.

Ja yhden pienen laukun menetelmä on paras: koneessa edellä olevan penkin alle mahtuvaan laukkuun saa mukaansa kaiken tarpeelliseen. Uskon, että monet kuljettavat turvallisuuden tunteen takia paljon turhaa tavaraa mukanaan.
Eräs sukulainen tapasi käydä Teneriffalla muutamia kertoja noin kerran vuodessa. Hänellä oli vain pieni reppu matkassaan. Kaikkialla on kaikkea, tavaroita on muutenkin liikaa.
Ja aika vähällä tulee toimeen, kokeilkaapa!