Tajao

Tila

taj

Löysimme Tajaon, joka ei kuitenkaan ollut se edellisenä päivänä etsimämme paikka. Tajaon olemme löytäneet jo muutama vuosi sitten, mutta aina se on etsimisessä. Tämä on meidän paras kivipaikkamme, ranta, jossa meri on vuosituhansia hionut suolaisilla aalloillaan kiviä ihanan sileiksi ja aurinko on niitä lämmittänyt. Kauniita kiviä! Niitä on ihan pakko ottaa muutama kotiinviemisiksi ja kuunnella niiden kertomaa. Kiven ikuisuus kiehtoo minua, sileänpyöreä pinta sopii siveltäväksi.
Ja meren kohina, aaltojen ääni, sitä voisi kuunnella loputtomiin.

Buscando

Tila

sur

Ajelimme Santa Cruzista kohti Candelariaa ja etsimme erästä pikkukylää, jonka osoitetta navigaattori ei tuntenut. No, päivä ja maisemat olivat kauniita, joten etsiskely oli ihan mukavaa. Harvemmin tuleekin käytyä saaren itä/eteläpuoleisella rannalla.
Täytyy etsiä tarkemmin kartoilta ja yrittää uudestaan.

Kukkia

Tila

flo

Kävimme ostamassa uusia kesäkukkia edellisten, kuuman kesän kuivattamien tilalle. Nyt opin sen, että täällä ”kesäkukkia” voi istuttaa muutaman kuukauden välein ympäri vuoden.
Kävimme Tacoronten puutarhamyymälässä alakylillä, lähellä rantaa. Sieltä oli huimaavan hienot näkymät, vaikka calimaa olikin himmentämässä maisemaa. Näillä rannoilla vesi näytti olevan kristallinkirkasta.
Kaunista ja lämmintä on täällä meidän Teneriffan pohjoisessa.

Teneriffan etelä ei ole Kanariaa, sanoivat ystävämme ja siitä olen samaa mieltä. – Tällä tarkoitan turistikohteita Las Americas ja Los Christianos.

Guachinche

Tila

ma

Ruokapaikkasuositus: Guachinche El Rincon de Fran Matanzassa. Tämä on sama paikka, josta olemme aiemmin hakeneet hyvää uutta viiniä. Nyt söimme ystävien kanssa tässä guachinchessä ensimmäisen kerran ja yllätyimme positiivisesti.

Maistoimme paistettua juustoa, mojoa ja aliolia, chipironeja (ei kuvassa), kastanjoista tehtyjä kroketteja (hyviä, uusi tuttavuus), suussa sulavaa solomilloa sipulin ja perunoiden kanssa ja jälkiruoaksi quesilloa con calabaza. Niin ja tietysti sitä hyvää Victoriassa valmistettua viiniä.

Toistekin mennään, ehkäpä jo huomenna Suomen vieraiden kanssa.

Sadetta

Tila

val

Meillä on sateista. La Palman saarelle on annettu sadevarotus, jopa yli 200 litraa neliömetrille, mutta meillä onneksi ripottelee vain vähän ja kasvit tarvitsevat vettä. Teide on tiukassa pilvessä, jokohan se pian saa lumen?

Kastanja-aika

Tila

cas

Nyt se on taas alkanut: kastanja-aika. Kävimme Suomen vieraiden kanssa Matanzan maalaistorilla ja siellä vieraamme saivat maistaa kastanjoita ensimmäistä kertaa elämässään. Ei oikein sovi suomalaiseen makuun, näköjään, mutta uusi kokemus oli tärkeintä.
Uusi viini alkaa olla valmista myös, vaikka vielä on aikaa San Andresin päivään.

Etelän hedelmä

Tila

ete

Etelän hedelmä, ja niin hyvä! Saimme ystäviltä Los Silosista pussillisen näitä mehukkaita ja maukkaita hedelmiä, tässä manga. (Mango on se kuituisempi ja vähemmän makea).

Oikeaoppisesti hedelmä leikataan molemmin puolin litteää siementä, jolloin saadaan kaksi osaa, jossa on vain hedelmälihaa ja kuorta. Kun hedelmäliha leikataan ruudukoksi ja käännetään kuori sisäänpäin, saadaan helposti irrotettavia hedelmäpaloja joko suoraan suuhun tai veitsellä/lusikalla kaavittavksi.
Manga on mielestäni etelän hedelmistä paras; tähän tulokseen olen päätynyt jo aiemminkin. Nyt kun on vielä opeteltu oikeaoppinen leikkaus, niin ihana ja helppo jälkiruoka on tässä.

-Verbikirja, hedelmän alla, on vielä ahkerassa käytössä.

Teide x 2

Tila

tei

Teide aamulla ja Teide illalla, siihen näkymään ei kyllästy.

Fysioterapiassa pääsin erityispaikalle, hoitopöydälle, josta oli hyvä näkymä Teidelle. Nyt polvi sai mm. kylmähoitoa, eikä pitänyt siitä yhtään! Lämpö ja aurinko, ne antavat voimia.

Illalla kyläilimme Puertossa ystävien luona, ja taas Teide näyttäytyi meille ylväänä hämärän tultua.

Tänä aamuna mittari Orotavan kodissamme näytti vain +15 astetta. Kylmää! Piti etsiä jo pitkähihaista puseroita ja villasukkia esille. Nytkö se ”talvi” alkaa täälläkin? Joinakin vuosina Teide on saanut lumen näihin aikoihin, tänä vuonna onneksi vielä ei. Nyt, aamupäivällä, lämpötila ulkona on jo 21 astetta.

P.S. Kävin eilen Orotavan 99-kaupassa etsimässä uutta uimapukua, kun vanha on jo kulahtanut ja menettänyt joustonsa. Ei ole, uimapuvut on pantu varastoon ja talvivaatteet, kevyttoppatakit ja neuleet ovat esillä. Niin ne näkemykset eroavat. Nämä säät olisivat Suomessa kesäisiä – parempia ehkä kuin kuluneena kesänä siellä oli.

Fysioterapia

Tila

null

Tiedoksi niille, joilla on täältä Sanitaksen terveysvakuutus: tällä viikolla Clinica Vida on alkanut toimia yhteistyössä Sanitaksen kanssa.

Oma kokemus: Toinen polveni on kipuillut kesästä saakka. Eilen kävin Bellevuessa ortopedillä, sain lähetteen magneettikuvaukseen ja fysioterapiaan. Minut ohjattiin Sanitaksesta Clinica Vidaan (Carretera generalilla, Las Arenakseen päin Puertosta). Mikäs siinä, olen käynyt siellä joskus ennenkin, mutta maksavana asiakkaana. Menin itse asiassa mielelläni sinne, sillä Hospiten-ketjulla on joitakin arveluttavia juttuja tilillään, esim. etelän julkisen terveydenhuollon sairaalarakentamisen hidastamista. Näin olen kuullut, ei faktoja tai lähdeviitteitä, mutta onneksi tämä ei ole tieteellistä kirjoittamista, vaan mielipiteet ovat sallittuja.

Kävin elämäni ensimmäistä kertaa fysioterapiassa. Kokemus oli hyvä. Sain polveeni laseria, ultraääntä ja sähkö- ja lämpöhoitoa. Vielä en tiedä vaikutuksesta, hoito jatkuu ensi viikolla.

Puolustan vielä Teneriffan julkista terveydenhuoltoa, johon myös kuulun. Hoito on hyvää, ystävällistä ja ammattitaito on korkea. Odotusajat spesialistille ovat kuitenkin pitkät; sama ongelma on Suomessa.

Hace calor

Tila

calor

Eilinen oli aurinkoinen ja kirkas päivä. Kävin kuvaamassa puusta tehdyn suuren linnun, jonka Arte joven en la calle – nuorten taidetapahtuma – on rakentanut. Lintu löytyy Orotavan keskustasta, Plaza de Constitucionilta.

Tälle päivälle on luvattu hellettä, yli 30 asteen lämpöä ja calimaa. Aamu valkeni vaaleanpunaisena ja lämpöä oli jo kahdeksalta 24 astetta.

Suomessa on satanut lunta, kolareita ajettu, kylmää. Taas kerran: mikä onni asua täällä! ¡Qué suerte vivir aquí!