Myrsky

Tila

borrasca

Meillä on ollut sateinen ja myrskyinen viikonloppu. Säävaroitukset ovat olleet voimassa ja lentoja pohjoiselle kentälle on peruutettu: etenkin La Lagunassa on ollut tuulista ja sateista.
Orotavassa oli eilen kuitenkin aamusateen jälkeen pilvinen, mutta muuten hyvä sää. Kävimme päivällä kävelyllä Victorian puistossa keskustassa. Yöllä tuuli on temponut palmusta kuivia lehtiä alas ja vesisade yltyi tänään aamupäivällä. Nyt on parempi pysytellä kotona huomiseen.

Sateita luvassa

Tila

cabras

Tänään oli kaunis ja aurinkoinen päivä. Yläkuvan näkymä on pysäkiltä, jossa odottelin Titsaa Puertoon: kadulla kulki vuohilauma paimenineen.
Viikonlopuksi on luvattu sateita, Atlantilta on tulossa myrskyrintama, joka pyyhkii myös Kanariansaaria, vaikka voimakkaimmat vaikutukset ennustetaan mantereelle.
Sääkuva on lainattu Agencia Estatal de Meteorologíalta (AEMET). Siinä keltainen varoitus sateista on annettu mm. Teneriffan pohjoisosiin.

Smoothie

Tila

smoothie

Jos ensin tuli puutarhahulluus, niin nyt on iskenyt smoothievimma. Tutustuin kyllä näihin viherjuomiin jo Oulun reissulla, kun pojan ja miniän kanssa käytiin brunssilla. Nyt olen joka päivä kokeillut erilaisia kombinaatioita ja esim. tätä suosittelen:

Smoothie Riitan tapaan:
– yksi avokado
– yksi banaani
– yksi omena
– palanen tuorekurkkua
– pari parsakaalin kukintoa (noin kourallinen, kannat olen jättänyt pois)
– puolen sitruunan mehu
– loraus vettä
Sekoitetaan sauvasekoittimella tasaiseksi, nautitaan laseista lusikalla tai juoden, nestemäärästä riippuen. Hyvää on, kokeile! Ja variaatioita löytyy, mielikuvitus rajana.

P.S. Kokeilimme punajuuri-ananas-mustikkasmoothietakin, mutta sitä en suosittele. ? Oli outo makuyhdistelmä.

Viaje

Tila

IMG_1958

Nyt jo täytyy alkaa suunnitella kesäreissua Suomeen, koska teemme sen pienen mutkan kautta. Ja jotta emme joudu taas kuukausikaupalla odottelemaan, kävimme varaamassa laivaliput. Prosessi menee näin: ensin kaupungintalolle (ayuntamiento) hakemaan matkustustodistus (certificado de viaje). Me haimme toisen Puertosta ja toisen Orotavasta. Certificadojen ja passien ja nie/residencia -korttien kanssa menimme Santa Cruzin satamaan. Siellä on tänää avattu uusi ja hieno Armaksen terminaali entisen ”telttaterminaalin” viereen. Nyt on laivaliput, hytti ja autolle paikka laivassa varattuna. Kohti Huelvaa lähdemme onneksi vasta huhtikuun lopulla.

Jardin

Tila

jardin

Näin keväällä iskee yleensä puutarhahulluus. Tänään oli aurinkoinen ja lämmin kesäinen päivä, kävimme Lalyflorissa ihailemassa valikoimia ja muutama säkki multaa ja uusia kukkia tuli hankituksi. Kirsikkapuu jäi vielä haaveeksi; se pari vuotta sitten istutettu ei innostunut kasvuun pihassamme. Uusia jo katseltiin.
Nyt oli tärkeintä saada multaa, jotta puutarhuri voi aloittaa työt tiistaina. Huomenna ajattelin jo aloitella tekemällä pienen kaktusistutuksen isoon ruukkuun.

Candelarian päivä

Tila

IMG_1926

…ja aamulla jo klo 7 aikoihin maukas maalaispatonki oli ilmestynyt laatikkoon!
Minä olen harrastanut tänään sisustamista – nukkekotiin. Helppoa tapiseerata ja ripustella verhoja. Paljon mukavampaa kuin ”oikeat” kotityöt.

Tänään täällä on paikallinen pyhäpäivä, Virgen de Candelarian fiesta. Tarina kertoo, että tämä Teneriffan saaren pyhimys nousi aikoinaan merestä lapsi sylissään Candelarian edustalle, siellä on nykyään hänen nimikkokappelinsa. Virgen on tummaihoinen. Lieneekö jo ammoisina aikoina saarelle tullut pakolaisia Afrikasta?

Jardin y pan

Tila

IMG_1919

Tänään, helmikuun ensimmäisenä, joka Suomessa on Riitan nimipäivä ja täällä Gabrielan, vietin kotipäivää. Pihassa näkyy jo kevään merkkejä: sekä appelsiini- että sitruunapuu aloittelevat kukintaansa.
Puutarhurimme vaihtuu, entinen lopetti ja tänään sovin uuden jardineron kanssa ensi viikolla alkavasta pihanhoidosta.

Toinenkin uusi asia mahtui tähän päivään: saimme leipälaatikon postibuzonin alle. Sovimme leivän kotiinkuljetuksesta, se pitäisi alkaa huomenna aamulla. Innokkaana odotamme, ainakin maistiaisiksi tuotu leipä oli todella hyvää. Ja vaikka kyseessä onkin ketju, leipä valmistetaan Icodissa, ei siis kovin kaukana.

Romería

Tila

IMG_1903

Eilen vietettiin La Floridan kyläjuhlan päätöspäivää. Perinteinen romeríakulkue lähti Los Pinosista ja päätyi La Floridan keskustaan. Väriä, laulua, tanssia, musiikkia, ruokaa ja viiniä, härkiä vetämässä vankkureita, ja ennen kaikkea elämäniloa, näitä saimme katsella ja kokea. La Floridan kyläjuhla on vuoden ensimmäisiä, ja kun se on meitä lähellä, vain parin kilometrin päässä (ylämäkeen 🙂 ), tuntuu se meille omimmalta. ”Meidän” La Orotavan kaupungin juhlahan on keskellä kesää, mutta kukapa tietää vaikka sinnekin pääsisi.

Puchero

Tila

image

Tänään kävimme La Floridassa aistimassa tunnelmaa: satoja ihmisiä oli jonottamassa pucheroa, kanarialaista keittoa. La Floridan kyläjuhlassa kerrotaan olevan Kanarian suurin pucherotarjoilu. Kyläläiset ovat valmistaneet keiton, joka tarjoillaan 70:stä kattilasta.
Kylä on oli täynnä juhlijoita ja syöjiä – kävimme myös Orotavan kaupungin keskustassa, siellä oli aivan tyhjää!
Huomenna kyläjuhla huipentuu romeríakulkueeseen, sinne mennään campesina- tai campesinovaatteet (perinteinen maalaismiehen tai -naisen asu) päällä.

P.S. Vihjeenä mainittakoon, että kylälle on mahdotonta yrittää omalla autolla. Katuja on suljettu ja parkkipaikat sekä kadunvieret ovat täynnä autoja. Kävellen ylös La Floridan kylälle tai Titsalla Los Pinosiin on suositeltavin reitti päästä paikalle.

Romería

Tila

img_0002

Muistutus: Ensi viikonloppuna vietetään La Floridan kyläjuhlia. Juhlaviikko on jo meneillään, mutta se huipentuu lauantain yleisölle tarjottavaan pucheroon ja sunnuntaina läpi kylän matkaavaan romeríakulkueeseen. Lähtö perinteisesti Los Pinosin liikenneympyrän tienoilta klo 14 ( huom. kanarialainen aikakäsitys 🙂 ).
Kuva lainattu tenerinfo.com -sivulta.