Ouluun

Tila

image

Lennähdin talviseen Ouluun. Onneksi sää on lauhtunut jo alle kymmeneen pakkasasteeseen.
Nyt täytyy kehua oululaista ruokapaikkaa, jossa kävimme syömässä. ( – Oulun pizzojahan olen jo moneen kertaan mainostanut aiemmin). Mukanani oli kaksi poikaani ja yksi miniä. Kaikkien mielestä ruoka oli erinomaista. Paikka oli Cafe Rooster, Torikatu 26. Valitsin vuohenjuustosalaatin, pojat ja miniä söivät aurajuusto- tai vuohenjuustohampurilaiset. Tyytyväisinä ja vatsat täynnä poistuimme sieltä. Hintakaan ei ollut päätä huimaava, vaikka Suomessa ollaan.

img_1801

Matkalla

Tila

img_1784

Matka jatkuu. Eilen illalla Oslossa oli -1 astetta, siis melko siedettävää. Terminaali oli lähes kokonaan (tai ainakin transit-puoli) remontissa ja pahvilevyt reunustivat käytäviä.
Lento oli ajoissa, mutta huolta aiheutti Helsingin -25 astetta. Katselin jo norjalaisia villapaitoja 🙂 , mutta ei niitä perinteisiä siellä näkynyt.
Helsinkiin saavuttaessa oli lauhtunut -11, mutta on sekin kylmää!
Nyt odotan Oulun konetta, ulkona on kova lumipyry.

P.S. Hki-Vantaan kentällä ruissämpylä juustolla + tee 9,60€. Huoh!

Suomeen

Tila

img_1773

Olen lähdössä pikareissulle Suomeen. Niinpä jäi eilen tietäjät näkemättä, kun oli aamulla aikainen herätys klo 5.
Mutta matka ei alkanut hyvissä merkeissä: ensin aamun ensimmäinen Titsa kentälle ei kulkenut (fiestan takia aloittaa myöhemmin), sitten Norski ilmoittaa olevansa toista tuntia myöhässä jo lähdössä. Vaihto olisi sitten Oslossa, onneksi siellä on odotusaikaa.

P.S. Kuvassa Teiden eilinen ”kermavaahtokuorrutus”.

Roscón

Tila

img_1764

Kävimme syömässä palaset roscónia, ”perinteisesti”, jo toisena vuonna. Paljon väkeä ja etenkin lapsiperheitä oli paikalla. Tänään tunnelma vielä tiivistyy, kun tietäjät, Los Reyes Magos, tulevat illalla ja lapset saavat lahjansa.
Puertossa tietäjät saapunevat Plaza de Europalle, kuten aiemminkin. Meillä Orotavassa kulkue saapuu kaupungintalolle. Gabalgata de Reyes Magosin, tietäjäkulkueen lähtöaika Orotavassa on klo 20.

Roscón de Reyes

Tila

image

Tänään Orotavassa on tarjolla 100 m pitkä roscón, perinteinen loppiaisleivonnainen, josta myydään palasia hyväntekeväisyystarkoitukseen. Cruz Roja, täkäläinen punainen risti, on järjestäjänä.
Roscón on tarjolla klo 18 lähtien, jolloin palasia aletaan leikata. Kannattaa käydä tätä jättipullaa katsomassa ja maistamassa, me ainakin menemme.

(Kuva on kaapattu Orotavan kaupungin sivuilta.)

Bodegon Albarote

Tila

img_1735

Bodegon Albarote
oli illallispaikkamme tänään, eikä taaskaan ollut pettymys. Garbanzo, pimientos de padron, papas arrugadas, solomillo, kaikki herkullisia!
Tiedäthän sijainnin: La Villasta ja El Tromposta (ja siis Alcamposta) La Veraan päin, huoltoaseman kohdalta vielä parisataa metriä, vihreä tynnyri on merkkinä.img_1739

Uusi vuosi

Tila

image

Uusi vuosi, uudet tuulet, tai ainakin mielenkiintoiset pilvet. 🙂
Odottelemme Suomen vierasta ja muutamia muita ystäviä illanviettoon. Meillä on nyt perinteet sekoitettuna: suomalaista tinanvalantaa ja espanjalaista rypäleiden syöntiä keskiyöllä.
Hyvää uutta vuotta!

Lämmitystä

Tila

img_1700

Näin meillä lämmitetään: kun päivälämpötila nousee kahteenkymmeneen, avataan ovet ulos, jotta lämmintä pääsee sisään. Calimaa on nyt hieman vähemmän. Aamun ulkolämpötila oli +14, mutta onneksi aurinko lämmittää päivisin.
Banaaninkukka sen kun komistuu.

Reyes ja calima

Tila

img_1685

Täällä kauppakeskuksissa kuhisee ihmispaljoudesta ja lahjaostokset ovat kiihkeimmillään. Itämaan tietäjiä istuskeli eilen ainakin Lagunan ja Orotavan Alcampoissa. Lapset saavat käydä jututtamassa heitä ja jättämässä lahjatoiveitaan. Täällä joulupukille ei kirjoiteta, vaan kirjeet osoitetaan tai tuodaan tietäjille, jotka ovat Melchor, Gaspar ja Baltazar.

Calimaa on ilmassa edelleen. Kanarian television mukaan nykyinen hiekkapölypartikkeleiden taso ylittää 17-kertaisesta eurooppalaisen sallitun rajan. Lapset, vanhukset ja hengityselinsairaat kärsivät tästä eniten. Nyt suositellaan pitämään ikkunat kiinni, käyttämään aurinkolaseja ulkona suojaamaan silmiä pölyltä ja välttämään fyysistä rasitusta. Caliman aikana hengitystieongelmaisia, mm. astmaatikkoja sekä silmien sidekalvon tulehduspotilaita on tuplamäärä sairaalassa normaaliin verrattuna.
– Siis, vaikka meillä onkin maailman paras ilmasto, on myös ongelmia. Onneksi calima on kuitenkin vain päivien kysymys, toivotaan, että tuulet kääntyvät pian.

Calima

Tila

img_1677

Meillä on toista päivää voimassa keltainen calimavaroitus. Hiekkapölyä Afrikasta on ilmassa kaikkien Kanariansaarten yllä. Paikoin sekä meri että vuoret ovat ”kadonneet”: näkyvyys on huono.