Jouluvalmisteluja

Tila

img_1489

Teemme kotona pikkuhiljaa jouluvalmisteluja, ettei tule kiire. Odotellaan samalla vieraita Suomesta. Viimevuotinen joulukuusi on ulkona purkissaan. Onneksi ei ehditty sitä vielä istuttaa maahan, kun vuosi kului niin nopeasti! Joulutähtikin pukkaa kukkaa penkissä, vaikka sitä on yritetty karsia pois, sinnikäs on.
Torttuja tehdään täkäläisestä valmiista voitaikinasta ”masa de hojaldre con mantequilla”, jota saa suuremmista kaupoista joko pakasteena tai tuoreena. Luumuhilloa ei löytynyt, mutta kuivattu kivetön luumu tortun keskellä ajaa saman asian.

Platano

Tila

img_1468

Pitkän odotuksen jälkeen banaanikasviimme on tulossa kukka! Taimi istutettiim syyskuussa viime vuonna (IX/2015). Tässä meille on hyvä joulukalenteri: kipaista joka aamu katsomaan, miten kukinto etenee.

img_1469

Tässä on näkyvissä poikkileikkaus banaanikasvista, joka muodostuu sisäkkäisistä toistensa ympärille kääriytyneistä lehdistä, niistä syntyy paksu runko. Omaa kasvia ei leikattu, vaan kuva on naapuriroskikselta.

Rojo

Tila

img_1452

Meillä kukkii Camelia! Lisää punaisen sävyjä oli myös aamutaivaalla auringon noustessa.

Kyllä Teiden hattu tiesi sään muutosta, tänään on voimassa keltainen varoitus tuulenpuuskista ja huomenna oranssi varoitus kovasta tuulesta. Päivälämpötilaksi luvataan 23 astetta, hyvä, täytyy pitää ovet auki, niin lämmintä virtaa sisälle.

San Andres

Tila

img_1436

Tänään vietetään uuden viinin juhlaa (vispera de San Andres). Lapset ja monet aikuisetkin vetävät perässään tyhjiä peltipurkkeja ja tarkoituksena on saada aikaan paljon ääntä.
Traditio tulee siitä, kun entisinä aikoina viinitynnyreitä on vieritetty alas rinteitä.
Kuvat ovat Orotavasta.

Jamon

Tila

img_1409

Joulunaika lähenee, kun kaupoissa on kinkkukuusia ja ulkona pihoilla kukkivat joulutähdet. Ostimme kinkun, kahdeksankiloisen kuivatun, yli 12 kk kypsytetyn. Ylärivissä kuvassa se on jo telineeseen, jamoneroon, viritettynä. Kinkun leikkaus on taiteen laji sinänsä. Viime vuonna kävimme katsomassa oppitunnin kinkun leikkauksesta ja nyt onneksi saimme ohjeet kirjallisina. Jääkaappiin kinkkua ei saa laittaa, vaan se on säilytettävä huoneenlämmössä puuvillapyyhkeellä peitettynä. Ja välillä kinkun pintoja on voideltava oliiviöljyllä, näin kaupassa sanottiin, ja uskottava kai se on.

Croquetas de espinaca

Tila

img_1394

Meillä kävi kanarioystävä opettamassa pinaattikrokettien valmistusta.
Croquetas de espinaca, Encarnan tapaan:
2 pussia pinaattia (2x300g), meillä oli tuoretta, pakastekin käy
1 iso sipuli
oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa
reilu puoli kg vehnäjauhoja
4 kananmunaa
2 kasvisliemikuutiota
vettä
korppujauhoa

Pilko sipuli, kuullota öljyssä paistinpannulla. Kiehauta pinaatinlehdet kattilassa pienessä vesimäärässä, lisää sen jälkeen liemikuutiot ja suolaa reilusti, sillä vehnnäjauhoa tulee seokseen paljon. Pieni pinaatit puuhaarukalla painellen. Lisää sipuli-öljyseokseen jauhot, kuullottele ne kullanruskeaksi. Lisää pinaattisurvos. Hämmennä hyvin, jotta saat massasta taikinamaista.

Taikinasta pyöritellään kroketteja. Meillä oli käytössä ”krokettikone”, mutta lusikoillakin pallukat onnistunevat. Kroketit pyöritellään kananmunaseoksessa, jauhotetaan korppujauhoilla ja paistetaan öljyssä kauniin ruskeiksi.

Hyviä olivat, kaikki syötiin, vaikka iso määrä niitä annoksesta tuli, ehkä noin 50 kpl. Ei ehditty laskea, kun popsittiin ne makoisiin suihin.

Muelle

Tila

img_1351

Tässä eräänä iltana kävimme perinteisen ”kastanjakäynnin” Puerton kalasatamassa. Tänä vuonna emme maistaneet kastanjoita, koska niistä emme pidä. Sen sijaan mejillones, simpukat, grillattuina ja mojo-kastikkeella maustettuina ovat herkkua, tietysti paikallisen tinton kanssa. Kastanja-aika jatkunee San Andresin päivään, pianhan sekin on.

Tasca El Quinqué

Tila

img_1334

Testasimme eilen lähiravintolan Tasca El Quinquén Risco Caidon mäen päällä Orotavassa. Olipa herkullista ruokaa! Alkupalaksi otimme savustettua juustoa ja pääruokia oli hamburgesa iberica, toinen annos oli talon salaatti, joka sisälsi mm. rucolaa, pikkutomaatteja ja appelsiinia, siemeniä ja kaiken päällä balsamicolla kuorrutettu vuohenjuustoviipale, kolmas annos oli viipaloitua suussa sulavaa solomilloa vihanneksilla ja ohuilla perunasiivuilla. Kastike oli maukasta. Ruokajuomana oli Tajinasten tinto. Lasku teki kolmelta henkilöltä 52€. Käymme toistekin ja voin suositella!