Rebajas

Tila

rebajas

Alennusmyynnit ovat alkaneet. Kävimme La Lagunan Alcampossa ja siellä oli niin pitkät jonot kassoille, että katsoimme parhaimmaksi tulla toisella kertaa.

Sen sijaan ensimmäisen (isomman) kuvan elektroniikka- ja kodintarvikeliike Drágica La Verassa, päätien varrella, on hyvän ja asiallisen palvelun liike. Jos tarvitsee varaosia keittiökoneisiin tai -välineisiin, sieltä niitä voi tilata ja tuote saapuu kohtalaisessa ajassa. Olemme tilanneet aiemmin astianpesukoneen aterintelineen (siis minne veitset, haarukat ja lusikat laitetaan) – asunnonmyyjäsakemannit kun ottivat senkin ”vahingossa” mukaansa (lo siento alemanes, todos no son iguales). Nyt tilasimme uunipellit, koska yksi kärsi kinkun ylikypsäksi paistamisesta liikaa.

Lluvia

Tila

lluvia16

Meillä sataa vettä. Tällä hetkellä melko rankasti. Harmittaa niin täkäläisten lasten puolesta, koska tänään on ilta, jolloin Itämaan tietäjien, Los Reyes Magos, odotetaan saapuvan kulkueena kaupunkiin. Yleensä sitä mennään koko perheellä katsomaan. Puertossa on oma tapahtumansa, Orotavassa omansa, samoin muissakin kaupungeissa. En tiedä, peruuntuvatko juhlat nyt. – Usein täällä ulkoilmatapahtumia perutaan sateen takia.

Hankimme eilen deshumificadorin, koneellisen kosteudenpoistajan ja uskokaa tai älkää, mutta vuorokauden aikana se on vetänyt huoneilmasta noin 10 litraa vettä! Nyt on sisällä kosteusprosentti ihanteellinen 45. Vaatteet kuivuvat helpommin, eikä piparkakkutalokaan enää hajoaisi.

P.S. Lapset saivat onneksi juhlansa. Sade hellitti ja tietäjät saapuivat sekä Orotavassa että Puertossa.

Pulla

Tila

pulla

Kävimme pullajonossa. Suuri roscón, perinteinen Itämaan tietäjien kunniaksi leivottava kakku oli tänään tarjolla Orotavan keskustassa. Cruz Roja myi ”pullalippuja” yhden euron hintaan ja jono herkkua maistamaan oli kymmenien metrien pituinen. Lapsille oli järjestetty myös askartelumahdollisuus: Itämaan tietäjiä syntyi paperirullista ja värillisistä papereista. Televison Canaria oli paikalla kuvaamassa, joten aamulähetyksessä todennäköisesti näemme kuvia tapahtumasta.
Jonotus sujui joustavasti, roscón oli maukasta ja valita sai joko suklaa- tai kreemitäytteen.

Ja sitten tämän aamun pilvihuntuinen Teide:
Teide4

Teidelle

Tila

Teide tänään aamuauringossa:
Teide

Teemme retken Teidelle
perjantaina 8. päivä, lähdemme aamulla kello 10.00 Belairin turistipysäkiltä.
Matkalla Teidelle mennessä on kahvitauko, Teidellä katsellaan maisemia ja sieltä löytyy hyviä valokuvauskohteita. Ajamme sitten katsomaan Pino Gordoa ( jättiläismänty) jonka jälkeen pysähdymme lounaalle. Paluumatka on Santiago del Teiden kautta. Retki kestää muutaman tunnin pysähdyksistä riippuen. Ruokailu ja kahvit omalla kustannuksella, retken hinta 20€/ henkilö. Lapset maksutta. Rajallinen osallistujamäärä!

Ilmottaudu:
juhanieeri@gmail.com tai +34633801420 tai mirgareetta(at)me.com

Roscón

Tila

roscón1

Tule maanantaina Orotavaan!

Jättisuuri tietäjien kakku – Gran Roscón de Reyes – tarjoillaan maanantaina Orotavassa. Paikka on Av. Emilio Luque Moreno, guagua-aseman takana oleva poikkikatu. Kysymyksessä on mm.Cruz Rojan (punaisen ristin) hyväntekeväisyystapahtuma, johon leivotaan 100 metriä pitkä perinteinen tietäjien kakku. Palasia saa ostaa euron hintaan, kuumaa kaakaotakin on saatavana. Kakun syönti alkaa esitteiden mukaan klo 18.

Año nuevo

Tila

fuegos

Vuosi vaihtui. Olimme ystävien kanssa ihailemassa Puerton ilotulituksia hyvällä paikalla melkein kaupungin keskustassa. Koko Orotavan laaksossa paukkui ja rätisi, raketteja singahteli ilmoille joka puolelta.

Aamukuvan otin Teidestä ajatuksena se, että seuraan vuorta kuvin koko tulevan vuoden. Tässä ensimmäinen, 1.1.2016:
Teide1

Ilmassa on hieman calimaa. Kolmisen kuukautta sitten leikatut bougainvilleat ovat kasvattaneet pitkät ”törrökkeet” sojottelemaan maisemaan. Aurinko paistaa, on lämmintä, varjossa puoliltapäivin hivenen alle kaksikymmentä lämpöastetta.

Reyes Magos

Tila

Reyesmagos

Kävimme Alcampossa. Lahjakiireet näyttivät olevan parhammillaan ja Los Reyes Magos, Itämaan tietäjät, olivat paikalla lapsia tapaamassa. Loppiaisaattona, 5.1. tietäjät tuovat lahjoja lapsille.

Hyvää uutta vuotta!

Kanarioita

Tila

tiendas

Tänään on vuorossa kaksi ei-maksettua mainosta. Syy tähän on se, että nämä molemmat liikkeet ovat kanarialaisten omistamia, niissä on ystävällinen palvelu, eivätkä ne kuulu mihinkään ”mafiaketjuun”, jossa asiakkaita huijataan.
Ensimmäisessä kuvassa on El cirujano de su calzado, (= Kenkienne kirurgi), suutariliike Orotavassa linja-autoaseman ja Hiperdinon yläpuolella. Korjautimme kengän, odottelimme tovin, useita asiakkaita kävi ja kaikki toimenpiteet näyttivät maksavan neljä euroa. Mennään toistekin.
Toisessa kuvassa on Puerto Viejo -kadun elektroniikkaliike Digital Canarias. Omistaja on kanario, tilaamani tabletin funda tuli sovitusti ja sopuhinnalla. Luotettavaa palvelua; monia muita elektroniikkaliikkeitä Puertossa kannatta varoa.

Kukkia

Tila

flores

Kävelimme Tapaninpäivän kunniaksi eilen Orotavasta Puertoon. Vaikka elämme keskellä ”talvea”, aidat ja pensaat kukkivat. Täällä on läpi vuoden kaunista katseltavaa, silmä lepää. Reittimme oli sitä paitsi koko matkan alamäkeä, helppoa kävellä. Paluu ylämäkeen onkin sitten hieman raskaampaa, mutta Titsat ja taksit ovat edullinen vaihtoehto.

P.S.
Tänään, viattomien päivänä, (Suomessa viattomien lasten päivä) on täällä aprillipäivä.

Viento y polvo

Tila

viento

Joulu vietettiin ystävien kanssa täällä kotona. Suomalaiset jouluruuat kinkkuineen, savulohineen, lanttu- ja porkkanalaatikkoineen ja rosolleineen maistuivat oikein hyvin myös kanarioystävillemme. Joulupäivä sitten levättiin ja nautittiin lämpimän aurinkoisesta päivästä. Mutta viime yönä tuuli yltyi. Aamulla uima-altaassa oli suuri määrä roskaa, kuivia palmunlehviä oli maahan pudonneina ja tuulen mukanaan tuomia kuivia lehtiä ympäriinsä pihalla.

Säätiedotus varoittaa tuulenpuuskista ja pölystä. Teide näkyy taas sumuverhon takaa:Teide