Pablo Iglesias

Tila

Pablo

Espanjassa käydään parlamenttivaalit 20. päivänä kuluvaa joulukuuta. Tänään kävimme Podemoksen vaalitilaisuudessa La Lagunan yliopistolla. Toiveena oli nähdä puolueen johtohahmo Pablo Iglesias ”livenä”, mutta kuinka ollakaan, varattu suuri luentosali oli ääriään myöten täynnä, emmekä mahtuneet sisään. Väkeä oli paljon paikalla, etenkin nuorisoa.
– Kuinka nostalginen olo minulla tuleekaan aina yliopistomiljöössä, opiskeluajat eivät unohdu.

Toivotaan kunnon voittoa Podemokselle vaaleissa!

Navidad

Tila

navidad

Puertosta löytyy taas Mazaroco-kadun perinteisiä joulukoristeita: puihin ja niiden alle sijoitettuja joulupaketteja. Mukava idea ja paketitkin näyttävät pysyvän paikoillaan.

Itsenäisyys ja mamut

Tila

independencia

Vietimme suomalaista itsenäisyyspäivää ja espanjalaista perustuslain päivää kotosalla ystäväporukassa. Kuvan vuohilauma paimenineen laidunsi talomme nurkilla ja sai miettimään näiden miesten ammatinvalintaa: Ovatkohan kasvaneet maalaismiljöössä ja ”joutuneet” paimeniksi? Ovatko jollekin töissä? Miten tuota yksitoikkoiselta näyttävää työtä jaksaa tehdä? Ovatko käyneet kouluja?

Itsekseni sitten aamutuimaan mietin itsenäisyysasioita – siitä vähän illalla keskusteltiinkin. Kukaan meistä ei ole valinnut syntymämaataan tai -paikkaansa. Tässä elämän lotossa me olemme sattuneet syntymään suomalaisiksi. Eivätkä isämmekään sinne sotaan halunneet (vaikka osa menikin ”vapaaehtoisena”), pakko sinne oli mennä ja uhrata parhaita nuoruusvuosiaan. Edelleen soditaan. Veljiämme ja siskojamme ovat ne syyrialaiset, kurdit, palestiinalaiset ja kaikki muut – maailmankansalaisia me olemme.
Meissä jokaisessa asuu pieni mamu! Minun isäni juuret ovat Ylivieskassa, sieltä nälkävuosina paettiin Amerikkaan – ja myöhemmin Kemiin. (Minä olen niitä Kemiin muuttaneiden jälkeläisiä, vaikka ehkä mieluummin olisin mennyt meren taakse). Äitini on ollut sotalapsena Ruotsissa. – Entä ne karjalaisten jälkeläiset? Luulen, että vähemmistö ihmisistä on jäänyt juurilleen syntymäpaikalleen.
Olen tehnyt töitä pakolaisten keskuudessa ja käynyt solidaarisuus- ja ihmisoikeusprikaateissa mm. Nicaraguassa, Turkissa, Syyriassa. Nähnyt ihmisiä sodan jaloissa ja itsekin pelännyt siellä. Olen matkustellut maailmaa vähän joka puolella, mm. Venäjän läpi junalla Mongolian kautta Kiinaan, laivalla Teneriffalta Brasiliaan, lentäen USA:ssa, Eurooppaa pitkin ja poikin junareissuilla ja autolla, kävellen Pohjois-Espanjan läpi. Niinpä minusta on tullut maailmankansalainen ja pakolaisten puolustaja.

Ihmisissä on hyviä ja pahoja kansallisuudesta riippumatta. Tutustuminen kulttuureihin ja ihmisiin rikastuttaa. Kuinka moni pakolaisten vastustaja tuntee henkilökohtaisesti ”muunmaalaisia”?

Omaa mieltäni lämmitti suuresti, kun kanarioystävämme kirjoittivat minulle eilen: ”Sois nuestros mejores amigos”.
Minun teesini tänään: Opiskele kieliä, katsele maailmaa, tutustu kulttuureihin ja etenkin niihin ”muunmaalaisiin”!

Casa Rural

Tila

imageimageimageimageimage
Gran Canarialla majoituimme Albergue Rural La Maniguaan, joka löytyi pitkän tien päästä keskeltä ”ei mitään”. Paikka on viehättävän erilainen, luultavasti entinen hevostila, joka on kunnostettu majoituskäyttöön. Hinta edullinen, paikka rauhallinen, vaikka saaren ainoa lentokenttä on linnuntietä 3 km päässä. Hyvä löytö!

Naapurisaarelle

Tila

image

Matka naapurisaarelle kunniakonsulaattiin passinhakuasioissa alkoi aamuvarhain Santa Cruzin satamasta. Toivottavasti meri on tällä kertaa rauhallinen, viimeksi jouduimme aikamoisen aallokon keinuttamaksi.

image

Meri oli rauhallinen ja kunniakonsulaattikin löytyi helposti, kiitos edellisen käynnin. Passin uusinta maksaa täällä 147€ sisältäen lähetyskulut. Valokuva täytyy olla, sormenjäljet täytyy antaa ja passihakemus allekirjoittaa. Viikon kuluttua pitäisi passin tulla kirjattuna kirjeenä kotiin.

Diciembre

Tila

papanoel Joulukuu: Papa Noel kiipesi palmuun.

carlos

 

Kävimme toisen kerran Carloksen guachinchessä, nyt uudella porukalla. Ruoka ja viini oli yhtä makoisaa kuin aiemmikin. Seuraavaksi meillä on etsinnässä uusi paikka, toivottavasti löytyy yhtä hyvä. Guachincheissa on täällä varaa valita etenkin nyt, kun uusi viini on valmistunut.

Lumi Teidellä

Tila

teide

Toinen lumi Teidellä, ensilumi suli melko pian pois. Päivälämpötiloiksi luvataan edelleen +25 Santa Cruziin, ja samoihin lukemiin päästäneen myös meillä Orotavassa.
Alakuvassa lintualtaan aamuinen vierailija.

Aamiaismajoitusta La Lagunassa

Tila

juana2

Ystävämme ovat avanneet aamiaismajoituspaikan La Lagunassa. Jos haluat yöpyä kodinomaisesti lähellä pääkaupunkia Santa Cruzia ja La Lagunan vanhaa kaupunkia, maailmanperintökohdetta, tämä on hyvä vaihtoehto. Pohjoinen lentokenttäkin on lähellä. Katso lisätietoja yläreunan palkista aamiaismajoitusta.

aded509c-630e-455d-bf18-93800ac9681d(2)96883f31-201b-49f7-a3f4-580e2fca41e1(1)b3a9ea9e-1039-4034-bef6-ad099b0e9d9d(1)2b7d104c-79bd-4abf-9aed-73f43dd5f029(1)623c310c-2fd4-4e39-b0d1-9ce629dd9321(1)

 

Huonehinnat (aamiainen ja wifi kuuluu hintaan):

Kahden hengen huone aamiaisella ja omalla kylpyhuoneella 23€ yö, lisävuode 10€

Yhden hengen huone jaetulla kylpyhuonella 15€

Osoite on:

Calle Ossuna y Saviñon 22 A 4

La Cuesta

San Cristobal de La Laguna

Varaukset:

922020375, 653036933 (espanjaksi ja englanniksi)

648219361(suomeksi)

jsantana@hotmail.com

Fred Olsen

Tila

fredolsen

Kävimme tänään Santa Cruzin satamassa ostamassa liput naapurisaarelle. Ensi viikolla käymme pikareissun Gran Canarialla, kunniakonsulaatissa passiasioissa ja Puerto Ricossa ystävää tapaamassa.
Haimme myös certificado de viajet, matkustustodistukset, kaupungintalolta. Niillä kun saa residencia-alennukset laiva- ja lentomatkoista saarten välillä sekä mantereen ja saarten välillä.
Yllättävää oli, että Orotava ei laskuta certificadoista, mutta Puerto de la Cruz laskuttaa 1,53 euroa/todistus. Kaipa hinta päätetään joka kaupungissa erikseen. (Orotavassa jo tuntevat, edes passia ei kysytty. 🙂 )

Residencia permanente

Tila

residencia

Tänään minulla oli varattuna aika Policia Nacionaliin pysyvää oleskelulupaa, residencia permanente, varten.

Aika pitää nykyään siis varata netistä, jos poliisiasemalla asioi. Nettiosoite on: https//sede.administracionespublicas.gob.es/icpplus. Mukanani oli tietysti kaikki dokumentit: ”elämä mukana” -tyyliin täällä täytyy varustautua, kun lähtee asioimaan.

Residencia permanentea varten tarvitaan:
-viiden vuoden oleskelu maassa
-passi ja vihreä residencia/NIE-kortti sekä kopiot niistä
-todistus tuloista/eläkkeistä ja kopiot niistä
-empadronamiento ja kopio (tämänkin näytin, en tiedä olisiko tarvinnut)

Prosessi oli sama kuin residenciaa haettaessa yleensä. Se poliisiaseman tiukka täti täytättää henkilötietolomakkeen katsottuaan dokumentit. Sitten kiiruhdetaan läheiseen pankkiin, jossa maksetaan maksu, tällä kertaa 10,60 euroa. Maksukuitin kanssa palataan poliisiasemalle, josta saa uuden pienen vihreän kortin, jossa lukee nyt residencia permanente.

En kyllä vielä ole saanut selville, onko pysyvästä residenciasta jotakin etua tai apua täällä, mutta sen näkee sitten jatkossa.