Eilinen oli pitkästyttävä, väliin sateinen moottoritiepäivä. Rekkajonojen ja meluvalliseinien ympäröimänä nähtävää ei juuri ollut. Puuduttavaa. Varsovan kaupungin läpi ajaminen kesti iltapäiväruuhkassa kolme tuntia! Muutamia pilvenpiirtäjäkuvia sain napattua autosta.
Lopulta löysimme hotellin kaupungin pohjoispuolella, moottoritien vierestä: väsyneinä nukkumaan.

Tšekin läpi ajoimme aikamoisen sateen saattelemana. Ohitimme viime kerrasta miellyttävänä kokemuksena muistiin jääneen Ceske Budejovicen (nimessä on monta ylämerkkiä, kirjoitusasu nyt suomalaisittain) – harmi, olisin halunnut käydä kaupunkikävelyllä, mutta kun satoi, se jäi.
Prahan ohitimme ja päädyimme yöpymään melkein Puolan rajalla pienessä kylässä Tanvaldissa sijaitsevaan Hotel Boniin. Hotellin ravintolassa söin tämän reissun parasta kalaruokaa, paistettua nieriää. Kalankasvatusallas on hotellin pihalla. Uusittu ja vieläkin remontin alla oleva hotelli oli siisti ja hyvä yhden yön majapaikaksi.

Itävallan Attersee-järven rannalta löysimme miellyttävän ja romanttisen majapaikan Gasthaus Berndtin, jossa on hyvällä maulla ja tyylillä yhdistetty vanhaa ja uutta. Kauniita yksityiskohtia ja vanhoja huonekaluja: viihtyisää. Oli matkamme ensimmäinen sadepäivä, mutta se ei haitannut.

Ajoimme Garda-järvelle, tuonne italialaisten kuuluisalle lomapaikalle. Siellä olikin paljon väkeä sunnuntaita tai lomaa viettämässä, rannalla tai vesillä. Veneitä oli paljon, samoin leija- ja purjelautailijoita. Sää suosi, mittari näytti 29,5 astetta.

Viini kukkii näillä seuduilla.

Ympäri järven on paitsi asutusta, myös ravintoloita ja majoituspaikkoja. Tämä osa Italiaa siis vaikuttaa eläväiseltä, kuten suuret kaupungitkin, mutta pohjoisen maaseutu on hiljaista.

Emme jääneet Gardalle, mutta kävimme paikallisessa ravintolassa syömässä pizzat. Täytyyhän Italiassa yksi pizza syödä, vaikka ne Oulun pizzat, joista olen kirjoittanut aiemminkin, vievät kyllä vieläkin voiton.

Auton navigaattori sanoi sopimuksensa irti ja pimeni. Nyt siis minä olen kartanlukijana ilman navigaattorin apua. Toisin paikoin se on hankalaa, kun italialaisilla ei ole riittänyt kaikkiin risteyksiin tienviittoja, mutta arvailemalla osuimme oikeaan. Päädyimme Itävaltaan, jossa yövyimme.

Ranskan Alpit ylitimme eilen. Näköalat olivat päätähuimaavia. Vuoristotiet kiemurtelivat rinteillä, näimme lumihuippuja ja kyliä laaksossa, järvien turkoosia vettä ja kirkasvetisiä vuoristopuroja.

Sitten saavuimme Italian puolelle, jossa reitillemme osui kymmenkunta tunnelia. Pysähdyimme ”Italian Oulussa” Oulx:ssa, sitä kautta ajoimme jo edelliselläkin kerralla.
Torino-Milano väli ajeltiin pääosin pikkuteitä. Meitä ihmetytti se, että kylät näyttivät nukkuvilta, luukut olivat ikkunoissa tiukasti kiinni, ihmisiä ei juuri näkynyt. Ravintoloita tai majoituspaikkoja oli harvassa. Teiden varsilla oli paljon roskia: epäsiisti vaikutelma. Pelloilla näytti kasvavan maissia ja hyvin laajoilla alueilla riisiä.
Leirintäalueita ei löytynyt yhtäkään. Niinpä päädyimme yöksi hotellimajoitukseen Monzaan, formulakaupunkiin.

Tylsä ajopäivä. Matkaseurue halusi edetä pikavauhtia moottoriteitä, jopa maksullisia, niitä joissa ei ehdi nähdä mitään saatikka ottaa kuvia. Huoltoasematkin olivat ruokineen ylihinnoiteltuja.
Lähdimme Alicantesta ja porhalsimme Välimeren rannikkoa ohi Barcelonan Ranskaan saakka. Päivän pelastus oli se, että Barcelonassa ehdin napata auton ikkunasta kuvan kuulusta lasitornista (Torre Agbar – Aguas de Barcelona).