Saavuimme Rio de Janeiroon kymmenentenä matkapäivänä aikaisin aamulla. Satoi ja oli pilvistä, mutta lämmintä.

Ohitimme kauniin Rio-Niterói -sillan, joka on pituudeltaan 15,5km, korkeutta 60m. Kaunis silta!

Sugarloaf, sokeritoppavuori, yksi Rion kuuluisista nähtävyyksistä kohoaa lähes 400 metrin korkeuteen ja sinne on mahdollista päästä köysiradalla. (Emme käyneet, aika ei riittänyt.)

Kaupungin silhuettia: taustalla kohoaa Corcovado-vuori jonka päällä kuultaa Christo Redentor -patsas, siellä kävimme seuraavana päivänä kiertoajelulla.

Laiva kiinnittyi satamaan ja lukematon määrä tavarankuljettajia alkoi lastata matkatavaroita satamahalliin. Laivan tyhjennyt kesti kolmatta tuntia, jonka jouduimme odottelemaan kannella: hytit oli pitänyt luovuttaa aamulla, sillä uusia matkustajia alettiin jo ottaa sisään.

Satamahalliin päästyämme jouduimme etsimään matkalaukun satojen epämääräisessä järjestyksessä olevien pakaasien joukosta. Laukku löytyi ja niin löytyi myös Halconviajesin opas satamasta. Eduardo, aikoinaan Espanjasta Brasiliaan avioitunut oppaamme, vei meidät Cobacabanan hotelliin. Opas kertoi, että ei ole koskaan nähnyt tällaista tavaramäärää tuodun laivassa: muuttokuormia nämäkin.

Huomenna raportti kaupunkikierroksesta.

Osaatko taitella pyyhkeistä eläinhahmoja? Näitä hauskoja figuureja meitä opetettiin tekemään viimeisenä laivapäivänä. Merimatkan päättyminen tuntui vähän haikealta; olisin voinut jatkaa vielä.

Elefantti valmiina, jänis tulossa.

…Seuraavana päivänä Rio de Janeiro…

Viimeinen satama ennen Rio de Janeiroa oli Ilhéus. Satama sijaitsee muutaman kilometrin päässä kaupungista. Hiekkarantoja näkyi täälläkin – kuten kaikissa aiemmissa pysähdyspaikoissamme – silmänkantamattomiin.

Ilhéuksessa alkoi kummastuttava matkatavaroiden paljous. Laivasta poistuneilla matkustajilla oli mukanaan noin kymmenen pakaasia/henkilö. Kaikki nämä matkatavarat ladottiin laiturille ja tullimiehet kävivät kaikki tavarat läpi: monet pakkaukset joutuivat avattaviksi.

Kyseltyäni syytä moiseen tavaramäärään minulle vastattiin, että tulijat ovat brasilialaista alkuperää olevia paluumuuttajia, jotka ovat lähteneet Euroopan talouden kriisiä pakoon Espanjasta ja Portugalista etsimään uusia elinmahdollisuuksia Brasiliasta. Pakaaseissa kulki siis muuttokuormia.

No, tämä oli vasta alkua sille tavaramäärälle, joka päätyi Rioon…

Seuraavana päivänä saavuimme Salvador de Bahíaan yli kahden miljoonan asukkaan suurkaupunkiin. Satamassa oli toinenkin risteilyalus, sen ohitimme.

Oli mielenkiintoista seurata laivan kannelta satamaan saapumisia ja lähtemisiä. Vaatii suurta taitoa ja kokemusta saada kerrostalon kokoinen alus kääntymään tai peruuttamaan tai jopa pyörähtämään ympäri lähes paikallaan. Luotsit ja hinaajat olivat apuna satamissa.

Maceióon saavuimme viiden meripäivän jälkeen. Loppumattomiin vain aavaa merta, sitten: maata näkyvissä! Saavuimme Brasiliaan, Maceión kaupunkiin, jonne laivalta lähti ryhmä ekskursiolle. Vesi oli kaupungin edustalla kauniin turkoosia, tosin laivamme potkurit sekoittivat vettä satama-altaassa. Jostakin syystä delfiinit pitivät siitä: niitä tuli sukeltelemaan laivan ympärille (kuva alhaalla oikealla).

Auringon laskiessa luotsivene tuli saattamaan meitä pois satamasta.

Neptunutksen kaste osa 3:
(Osat 2 ja 1 alla blogimaisesti ”väärässä” järjestyksessä)
Lopuksi, kaikkien yllätykseksi, koko yleisö kasteltiin…
Ja niin saatiin ylitettyä ekvaattori.

Neptunuksen kasteen osa 2:
Kananmuna-sulkaa-ketsuppikastetut maakravut joutuivat vielä suutelemaan kalaa. Tämän kalasuudelman joutui antamaan myös kapteeni, jotta Neptunuksen lupa ylittää päiväntasaaja saatiin.

Päiväntasaajan ylitykseen on perinteisesti kuulunut seremonia, jossa seitsemän meren kuninkaalta Neptunukselta pyydetään lupa siihen, että maakravut saavat ylittää tämän rajan eteläiselle pallonpuoliskolle. Neptunus joukkoineen saapui meidänkin laivaamme – nyt ei ensikertalaisia päiväntasaajan ylittäjiä tervattu eikä heitetty mereen, kuten merimiestraditiossa on ollut tapana ennen – mutta tansseja piti Neptunukselle esittää, sitten ”noviisit” sotkettiin kananmunilla, suklaalla ja ketsupilla…

Näkymiä laivalta: Alus seilasi Portugalin lipun alla kotipaikkanaan Madeira. Kapteeni oli italialainen ja muu henkilökunta hyvin kansainvälistä. Valkotakkiset miehet yhdessä kuvista ovat laivan päällystöä, heidän kotimaitaan olivat mm. Espanja, Columbia, Indonesia, Italia, Romania, Portugali, Brasilia. Muuta henkilökuntaa oli monesta Etelä-Amerikan maasta.
Laivalla käytetyt kielet (kuulutukset ja informaatio) annettiin portugalin tai espanjan kielellä, englantia puhuttiin vähän. Hyvä espanjan oppimatka siis myös. Opin myös portugalia yhden sanan: obrigado/obrigada, kiitos.